Kirjoituksia kellarista: Aikaraja (näytelmä)

Alla vuonna 1994 kirjoittamani näytelmäkäsikirjoitus (lukion päättötyö). Joskus harvoin siis julkaisen täällä omia höperryksiänikin. Näytelmän teemoja sopii miettiä. Mistäköhän nämäkin ovat päähäni tulleet lukioikäisenä?


AIKARAJA


Huone jossa teepöytä, kolme nojatuolia (George ja Rudolf sivuilla, Miguel perällä viltin alla), kirjahylly sekä maalaus jossa suuri silmä. Nojatuolien välissä kaksi valtavaa shakkinappulaa (valkoinen kuningas ja musta hevonen.) Taustaseinällä valtavan kokoinen kello käy vastapäivään. George ja Rudolf pelaavat “shakkia”, George kuningasta, Rudolf hevosta.

MIGUEL Veljet, tulevaisuuden mahla valuu ylitseni. En jaksa enää uida ajan kosmista virtaa vastaan. Minun tulisi kuolla.

GEORGE Ystäväni, sinun aikasi ei ole vielä. Tuo kalpea verho laskeutuu vasta kun kello lyö kolmannentoista kerran. Ymmärräthän, että ihminen on ajan armoilla.

M George hyvä, kaikki mitä ei ole olemassa, on ajan armoilla. Vain taistelumme tuota voimaa vastaan pitää meidät elossa. Unessa voimme levätä, kulkeutua virran mukana, mutta juuri se tekee unista olemattomia. Minä en jaksa enää nukkua. Tahdon liueta psyykkiseen valtamereen ja antaa ymmärrykseni yhtyä totuuteen.

RUDOLF Arvoisat kollegani, olen hämmästynyt ajatustenne latteudesta. Ne eivät jätä tilaa ajattomuuden moniulotteisuudelle. Elätte yksitasoisessa maailmassa, ettekä ymmärrä, että allanne pyörii miljardien ulottuvuuksien kaaos.

G Tuskin Jumalakaan tietää, mitä päässänne liikkuu, Rudolf. Elämme kovassa maailmassa, jossa aika on rahaa. Se on aivan liian arvokasta tuhlattavaksi teidän kuuntelemiseen.

 

R Teidän aikanne on keksittyä, aivan kuten jumalanne. Todellisuudessa ne ovat yksi ja sama asia, mutta te olette jakaneet ne, jotta voisitte myydä molempia. Ajattomuus on antimateriaa!

M En jaksa tätä talvea! Se jäädyttää ajan virran ja vaivuttaa minut horrokseen. Täydellinen pysähtyneisyys pelottaa. Se antaa lisää voimia sekä minulle että ajalle, jotta järjetön sotamme voisi taas jatkua. On silkkaa hulluutta elää tässä raa’assa maailmassa.

(Miguel nukahtaa.)

R Pysähtyneisyys!? Ovatko aivonnekin jo jäätyneet? Ettekö muka tunne, kuinka miljoonat vuosisadat kiitävät tässäkin loputtoman pitkässä sekunnissa?

G Jaahas, se onkin jo teeaika.

(George ottaa teetä teepöydältä.)

R Nyt alan ymmärtää, kuinka te ette tunne edes omaa aikaanne. Tuon kellon tikitys on polttanut ikuisen rytmin teidän sieluillenne, ja olette kuin kaksi laatikkoon suljettua kärpästä vailla mitään tietoa ulkomaailmasta. Voi kuinka onnelliseksi minä tulenkaan.

G Rudolf, teidän päänne tekee teille kepposia. Te luulette tajuavanne asioita, joita ei edes ole olemassa. Kaltaisianne lojuu paljon mielisairaaloissa. Te olette hullu.

(Kahvikuppi lentää selittämättömästi Georgen kädestä jonnekin huoneen perälle.)

R Aivan Dr. George, en tosiaankaan haluaisi vajota tuohon “terveyden” yksinkertaiseen aaltoiluun, jota te edustatte, tohtori George. Mutta ehkäpä te voisitte estää minua tulemasta täysin mielipuoleksi ja antaa minulle sellaisen pillerin, joka pysäyttäisi ajan minunkin korvieni välistä. Mitä luulette, mahtuisiko pieneen laatikkoonne vielä yksi kärpänen?

(Rudolf pläräilee suurta korttipakkaa.)

G Te ette kai koskaan ole pelänneet menettävänne yhtään hetkeä. Ette ole koskaan rakastaneet mitään, ja siksi teidän on mahdotonta ymmärtää raamattua.

R Miksi pelkäisin? En koskaan ole hukannut hetkeäkään. Ottakaapa kortti.

(George ottaa kortin Rudolfin pakasta ja katsoo sen.)

G En tiedä mihin pyritte, mutta korttitemput ovat paradoksi. Pelikortit ovat paholaisen kiusaus. Palvotteko te saatanaa?

R Palaatte jatkuvasti tuohon illuusioon todellisesta maailmasta. Sanokaahan mikä kortti teillä on siinä.

G RISTI KUNINGAS!

(Näyttää yleisölle hertta kakkosta. Miguel herää.)

R Näettehän, minulla oli hyvin aikaa vaihtaa kortit. Ei ehkä teidän silmissä, mutta minä voisin vaikka käydä syömässä, ettekä te huomaisi minun poistuneen tunniksi. Puhun nyt siis teidän asteikolla, jotta tekin ymmärtäisitte. Olettehan kuulleet siitä, että jos matkustatte avaruuteen viikoksi, palattuanne täällä on kulunut vuosia. Oikeastaan kaikkia yliluonnollisiksi kutsuttuja ilmiöitä tulisi kutsua ajasta riippumattomiksi ilmiöiksi. Ymmärrättekö te nyt tämän siunatun ajattomuuden arvoituksen?

M Minä en jaksa enää! En kestä tätä surrealismin ja paranormaalisuuden hirmumyrskyä. Veljet, tässä huoneessa velloo nyt pahuus. En muista milloin meidän keskuudessamme olisi esiintynyt näin laajaa eripuraa. Se on vääjäämättä lähtöisin minusta, sillä kuolema painaa harteitani. Äsken uneksin putoavani, enkä herännyt ennen maata. Tiedän että aikani on ovella ja luulen, ettei kukaan meistä tiedä, mikä tuon saranoista hirtetyn seinän takana odottaa.

(Pimeys, jonka aikana Miguel katoaa, kirjat häviävät kirjahyllystä ja maalauksessa olevan silmän väri vaihtuu.) …valot!

G Hyvä on, myönnetään, että shownne oli vaikuttava. Oletteko kenties taikuri? Voisitteko palauttaa teekuppini?

R Ikävää tuottaa pettymys, mutta hallitsen ainoastaan kortit.

G Kuinka sitten olette noin tyyni? En näe minkäänlaista hämmennystä kasvoillanne, vaikka ystävämme on juuri kuollut.

R Teidän täytyy nyt ymmärtää olevanne väärässä. Olisiko liikaa pyydetty, jos hylkäisitte tuon pinttyneen jumalakäsityksen ja virtuaalimaailman? Se voi olla pelottavaa, mutta lupaan, että todellisessa maailmassa on paljon enemmän virikkeitä teillekin, Georgie-tohtori.

G Teidän maailmassanne ei ole mitään pysyvää. Se on pelkkä illuusio, joka häviää teidän kuoltuanne. Juuri se tekee Jumalan valtakunnasta niin vahvan. Nämä tapahtumat ovat saatanallisten voimien aikaansaamia, ja te, Rudolf, annatte niille mahdollisuuden toteutua.

R Arvon tohtori, suokaa anteeksi saatanallisuuteni. Maailmassamme vallitsee jatkuvuuden ikuinen sekasorto. Kaiken minkä te pystytte kuvittelemaan, myös tapahtuu. Näin ollen te itse luotte oman saatananne, ettekä voi millään muotoa syyttää muita oman mielikuvituksenne vilkkaudesta.

G Puhutte käärmeen kielellä, mutta huuliltanne valuva myrkky, se ei ole aitoa. Miguelin lähtö ei ollut sinun tahtosi, Herra. Hän tunsi pahuuden vedon, eikä sen sokaisemana osannut varoa sitä. Herra, sinä olet minun Jumalani, kuuntele mitä sinulta pyydän. Tuo ystäväni takaisin, sillä sinun on voima, valta ja kunnia, taivaassa ja maan päällä, tässä ja nyt. Herra minä rukoilen sinua! Kuuletko? Jumala… ystäväni, Jumala, missä ystäväni on? Jumala, Jumala, Jumala. …EI OLE MITÄÄN JUMALAA!!

(George repäisee shakkikuninkaan päästä ristin ja tulee jälleen pimeys, jonka aikana Miguel palaa nojatuoliinsa, kirjat hyllyyn ja taulussa silmän väri muuttuu.) …valot!

R Nyt alan ymmärtää, kuinka te ette tunne edes omaa aikaanne. Tuon kellon tikitys on polttanut ikuisen rytmin teidän sieluillenne, ja olette kuin kaksi laatikkoon suljettua kärpästä vailla mitään tietoa ulkomaailmasta. Voi kuinka onnelliseksi minä tulenkaan.

G Rudolf, meidän päämme tekevät meille kepposia. Puhutte asioista, joista ette ymmärrä mitään. Te olette hullu.

R Aivan Dr. George, en tosiaankaan haluaisi vajota tuohon “terveyden” yksinkertaiseen aaltoiluun, jota te edustatte, tohtori George. Mutta ehkäpä te voisitte estää minua tulemasta täysin mielipuoleksi ja antaa minulle sellaisen pillerin, joka pysäyttäisi ajan minunkin korvieni välistä. Mitä luulette, mahtuisiko pieneen laatikkoonne vielä yksi kärpänen?

G Ettekö ole koskaan pelänneet menettävänne yhtään hetkeä?

R Miksi pelkäisin? En koskaan ole hukannut hetkeäkään. Ottakaapa kortti.

G Tiesittekö, että korttitemput ovat paradoksi?

R Joskus mietin mistä saatte vakuuttavuuden noille tyhjille sanoillenne. Kertokaapa mikä kortti teillä on siinä.

G HERTTA KAKSI! (Näyttää yleisölle oikeaa korttia.) Miguel, herää! Olemme rikkoneet tajuntamme kahleet.

(Miguel havahtuu unestaan…)

M Uneksin juuri putoavani. Kamalaa kuinka armotta ajan aallot iskeytyvät ikuisuuden rantaan. Kylmät hikipisarat kiehuvat otsallani, ja tämä mittasuhteiden psykedelia saa minut havisemaan.

(George ottaa kirjahyllystä kirjan ja alkaa selailemaan sitä.)

G Voit rauhoittua ystäväni. Olemme turhaan etsineet vastausta kysymykseen joka jo itsessään on vastaus. Vain ihminen on kyllin typerä muodostamaan kyseenalaisuuksia päivänselvistä asioista. Kuulkaahan: (lukee kirjasta) “Hänen silmänsä aukesivat. Nyt hän ymmärsi näkevänsä vain menneisyyttä, eikä kukaan voisi ikinä saavuttaa perinteisillä aisteilla sellaista elämisen tunnetta, kuin hän sillä hetkellä koki. Kaikkien ihmisten tunteet vaelsivat yhtäaikaa hänen ruumiissaan sen värähdellessä nykyistä ja tulevaa todellisuutta. (Miguel alkaa puhumaan kirjan tekstiä Georgen päälle, kuin muistaisi sen jostain ulkoa.) Tiedostamattaan hän jakoi ympärilleen osan maailmankaikkeuden suurinta salaisuutta. Se kietoutui kaikkien heidän ympärille kuristaen jokaista hetkeä ja tehden niistä nautittavan raskaita. He kaikki tunsivat tuon ajan kaunottaren leijuvan suljetun tilansa ulkopuolella, mutta kuin velvollisuudesta he vaiensivat riemunsa tehden tieteelle jälleen jalansijaa.”

R Kuinka tuo surullinen kirjanne päättyy, jos saan luvan kysyä?

G En tiedä loppuuko se, mutta mitä ilmeisimmin teille käy sivu sivulta mahdottomammaksi ymmärtää maailmaamme.

M Kahlaatte maailman suurimman valheen meressä, ja ainoa voima sanoissanne on niiden puhdas petollisuus. Olette hyvä huijari. Huijaatte itseänne, ja koska ette edes tiedä totuutta, on teidän helppo saada muut ymmälleen. Tuollainen tajuttomuus on hengenvaarallista.

R Teidän tulisi siis pelätä minua. Uuuuuuuu!

M Nyt olette valmis laskemaan leikkiä. Nyt, kun teidän lumous on haihtunut ja kaikki korulauseet käytetty. Olette kynitty, päätön ja munaton kana alastomassa maailmassa. Höh, mikäs sen hupaisampaa?

R Hienoa, hienoa. Vain vapautumalla voitte purkaa pelkonne. Antakaa agressioiden virrata ja lopettakaa tuo itsekeskeinen nyyhkytys. Ottakaa elämän ohjat käsiinne…

G Pitäkää jo tuo typerä suunne! Olette roska tässä helmeilevässä viisaudessa, jota meillä on oikeus ammentaa. On surullista, ettette ole saaneet pienenä nukkua kylliksi, sillä se lienee ainoa selitys varsin tyhjälle päällenne. Rudolf hyvä, unissa piilee paljon tärkeitä virikkeitä, ja vain lapset ovat nähtävästi kyllin avoimia ottamaan ennakkoluulottomasti vastaan noita älykkyyden siemeniä.

R Huomaan kyllä, että teidän päässänne kasvaa oikea nerouden sademetsä. Se rönsyilee korvistanne ja nenistänne ja kietoo pian koko viisaan päänne noiden itujen viidakkoon. Teitä katsellessa alkaa todella ymmärtää asioita. Ainakaan minua ei nukuta yhtään.

(George hermostuu Rudolfiin lopullisesti ja Miguel menee väliin rauhoittelemaan.)

M On täysin hyödytöntä kiistellä kehittymättömän älyn mahdollisuuksista. Nuori sielu vaatii paljon aikaa kehittyäkseen, ja kuten olemme saaneet huomata, ei teillä sitä liiemmin tunnu olevan.

(Osoittaa Rudolfia.)

G Hyvä on.

M Mitä meille on tapahtumassa?

R Fuusio?

M Ystävät ovat tärkein asia tässä elämän pitkässä kivikossa, jonka ainoa tarkoitus on eläminen itsessään. Kun ihminen tekee jotain koko sydämestään ja tuntee sen hetken koko sydämellään… Se on puhdasta onnea eikä valhetta!

R Välittääkö joku tässä tekojen ja mielitekojen takkuisessa vyyhdessä vielä puhtaudesta? Se sana on valjastettu ainoastaan pesuainemainontaan ja auton katalysaattoreihin.

M Se on tunteista suurimpia, veliseni! Enkä nyt puhu mistään uusien tamppoonien tuomasta ihanasta kuivuuden ja puhtauden tunteesta, vaan sielun puhtaudesta!

R …joka on raikasta kuin lähdevesi… Puhutte heikkoudesta ja tyhmyydestä. Noista kahdesta naisille niin tutuksi tulleesta tunteesta, Miguelle.

M Puhun maailman hallitsijoista. On totta, että monet saastaiset oliot ovat saaneet valtaa tällä kurjalla planeetallamme, mutta kaikkein puhdassydämisimmät isämme ovat jääneet historiaan toisin, kuin miljoonat pikkupaskiaiset. Miltä kuulostavat teidän Caesar, Hitler ja Stalin likaisine sydämineen todellisten marttyyrien rinnalla? Sanokaapa, mikä on teidän elämättömyytenne tarkoituksettomuus!?

G AIKA!

(Kello lyö kolmetoista kertaa, valot pimenevät ja verho laskeutuu.)


4 thoughts on “Kirjoituksia kellarista: Aikaraja (näytelmä)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *