Juuri 22.7. aamulla marisin siitä, etten ole oikein vaikuttunut tämän vuoden peltokuvioista. Ja heti sen jälkeen alkoi tapahtumaan. Viime päivinä löytyi mm. tällaiset upeat teokset (klikkaamalla lisäkuvia via CCC):
Iskuista epäilty Anders Behring Breivik (vai Andrew Berwick?) käyttää omassa 1500 -sivuisessa kirjassaan suruttomasti temppeliherrojen ristiä ja väittää olevansa vain yksi osa kansainvälistä “rinkiä”, jonka tavoitteena on ilmeisesti pelastaa Eurooppa “Islamin ikeestä”. En ole itse vielä ehtinyt perehtymään kaverin teokseen, mutta aluksi satunnaiselta vaikuttanut terroriteko alkaa pahasti näyttää tarkasti suunnitellulta ja kauaskantoisia vaikutuksia aiheuttavalta sopalta. Ja tapahtuipa seuraavaksi mitä tahansa, on edessä joka tapauksessa melkoinen psykologisen sodankäynnin näyttämö.
Vaikka koko tapahtumasarja ylittää tähtitieteellisesti jo tällaisenaan “Kumman jutun” kriteerit, on hyvä mainita vielä yksi kyseenalaistava näkökulma asioihin: Norjan pommi-iskun oudot piirteet.
Hmmm… Ja sitten on vielä tällainenkin kumma juttu liittyen väitetyn tekijän facebook-tiliin:
Pohdiskelin tuossa aiemmin, että mihin hittoon tämä maailma on oikein menossa kun kristityt rupeaa jo pommittamaan omia pääkaupunkejaan vastustaessaan Islamia.. Mieleen muistui herra nimeltä Dan Dennet ja kaikki ne viisaat sanat, joita hän on uskonnoista ja meemeistä joskus lausunut… esim:
Samaa ajatusten vaihtoa tulisi mielestäni vaatia kaikilla yhteiskunnan aloilla. Jotkut kun uskovat johonkin kommunismiin, kapitalismiin tai muuhun ideologiaan ihan kuin toiset Jumalaan. Ja se tosiaan antaa monille tekosyyn olla ajattelematta asioita itse. Kun on olemassa joku valmiiksi paketoitu ajattelumalli, on helppo omaksua paketissa tulleet valmiiksi pureskellut aatteet ja asettua osaksi “jotain isompaa”. Ja jos tällaisista asioista ei keskustella eikä itsestäänselvyyksiä kyseenalaisteta, alkaa tulokset näkyä ikävällä tavalla. Tosin en tiedä mitä siitä syntyy kun meemit taistelee toisiaan vastaan ja filosofia / moraali pannaan erotuomariksi…
Jostain syystä tänä kesänä peltokuviot eivät ole herättäneet kiinnostustani kovinkaan paljoa. Mutta eipä se mitään, laitan silti tähän pari linkkiä… Tämän vuoden “teoksia” voi ihmetellä esim. täällä tai täällä (ne siniset linkit siinä keskellä ruutua).
Alla olevassa videossa on kulutusyhteiskunta ja konsumerismi yksinkertaisesti tiivistettynä. Eli ei muuta kuin oikein hyvää työpäivää ja sen jälkeen “Go Shopping”!
Tämä blogi keskittyy asioihin, jotka ovat tavalla tai toisella kummallisia. Ne ovat myös asioita, joita allekirjoittanut pitää mielenkiintoisina tai tärkeinä. Kummajuttu.fi käsittelee sekä vakavia että viihteellisiä aihepiirejä ilman ennalta määriteltyä näkökulmaa.
Uusimmat kommentit