Zootropolis – Narrin matka, osa 1

Lukuisiin elokuviin on kätkettynä Tarot-symboliikkaa. Varsinkin Tarotin ison arkanan 22 korttia (narrin matka) voidaan löytää lukuisista elokuvista kronologisessa numerojärjestyksessä. Olen kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin analysoidessani Truman Show, E.T. ja Fight Club -elokuvia. Myös Gremlins- ja Back to the Future -elokuvat sisältää paljon Tarot-symboliikkaa (ne jutut on toistaiseksi pois linjoilta). Eliittiblogi on myös käsitellyt aihetta lukuisia kertoja ja sitä kautta itsekin opin ymmärtämään tätä symboliikkaa. 

Tarotin ison arkanan 21 korttia + narri eli 0-kortti = Narrin matka:

major_arcana

Eilen katselin tyttäreni kanssa Zootropolis -elokuvaa… ja taas jouduin ällistymään. Siinäkin elokuvassa oli kätkettynä narrin matka! Käyn tässä jutussa läpi elokuvan kohtaukset, joihin kortit on kätketty.

Kortti 0: Narri

Elokuvan narri (fool) on päähenkilö eli Judy Hopps. Hänet nähdään haaveilemassa poliisin ammatista ja suureen kaupunkiin muuttamisesta.

zoo-62

RWS_Tarot_00_Fool

Narri nähdään siis matkansa alussa, aivan kuten ison arkanan 0-kortissa. Itse asiassa ihan leffan alussa nähtiin narri kuolemassa näytelmässä. Iso arkana kertoo elämän kiertokulusta. Aina kun yksi matka päättyy, alkaa uusi matka. Siksi kortin numerokin on 0. Se on tarinan alku ja loppu.

zoo

Kortti 1: Taikuri 

Judyn kanssa lavalla nähdään poika (leijona), joka pitää oikeassa kädessään kynää ja kohottaa sen ylös. Tämä on viittaus korttiin nro 1: Taikuri, joka kohottaa sauvaa ylös. Elokuvan poika haaveilee aktuaarin urasta. Aktuaarit pyörittelevät työkseen numeroita. Tarotin taikuri-kortti on muinaisten viisaiden symboli. Nämä matemaatikot ja tähtitaivaan tutkijat olivat huipputietäjiä, joilla oli mm. Pyramidien rakentamiseen liittyvä matemaattinen ja astronominen tieto.

RWS_Tarot_01_Magician

zoo-61

Kortti 2: Ylipapitar

Judyn takana oikealla puolella on tyttö (lammas), joka haluaa astronautiksi. Tämä on viittaus kuuhun.  Ylipapitar on kuun jumalatar. Itse asiassa koko tämä kohtaus on Ylipapitar-kortti. Katsokaa tarkasti:

zoo-7

Valkokaapuinen hahmo kahden pylvään välissä (leijona – predator ja lammas – prey). Nämä kuvaa ylipapitar-kortin Boaz ja Jachin -pylväitä. Vastakohtia. Ylipapittaren takana näkyy Kabbalan elämän puu. Judyn takana näkyy myös lavaste-puu.

RWS_Tarot_02_High_Priestess

Tuo lava-kohtaus oli muutenkin hauska, koska siinä näkyy taikuri, narri ja ylipapitar vierekkäin.

Ylipapitar -symboliikka jatkui vielä elokuvan seuraavaankin kohtaukseen, jossa nähtiin Judy isänsä ja äitinsä (vastakohdat) välissä ja takana oli iso puu, jossa oli vihreitä, punaisia ja keltaisi palloja. Suoraan kortista sekin.

zoo-63

Teatteri-kohtauksessa nähtiin myös muuta esoteerista symboliikkaa. Tarotin korttien numeroilla on erittäin suuri merkitys. Taikuri on numero 1. Ja ylipapitar on numero 2. Miten ykkösestä tulee kaksi? Jakamalla.

Elokuvahan alkaa siitä kun Judy kertoo millainen maailma on ollut tuhansia vuosia sitten – Se on jakautunut kahtia: saalistajiin ja saaliseläimiin. Tarotin ja esoteeristen oppien taustalla on ymmärrys dualismista. Kaikki maailmassa on jakautunut kahtia: Valo ja pimeys, feminiini ja maskuliini, oikea ja vasen aivolohko, Jin ja Jang. zoo-1

Elokuvassa tätä korostetaan vielä kahdella laatikolla (pylväällä), joiden väliin tulee hahmo sateenkaari päänsä päällä. Hän yhdistää vastakohdat ja sanoo, että nyt saalistajat ja saaliit voivat elää yhdessä – harmoniassa. (Jotkut ehkä muistaa The Prisoner tv-sarjan, jonka yhden jakson nimi oli “Living in Harmony”.)zoo-3

Nuo kaksi laatikkoa ja sateenkaari ovat tyylipuhdasta vapaamuurarisymboliikkaa. Ne edustavat pyhää energiaa: aktiivista ja passiivista. Saalistaja ja saaliseläin. Tässä esimerkki, jossa Jachin ja Boaz -pylväät (aurinko ja kuu) on yhdistetty ns. royal archilla:

royalarch2

Sateenkaari lampaan pään päällä on ns. Rainbow bridge -symboli. Sitä käytettiin mm. Wizard of Oz -elokuvassa (Somewhere over the rainbow)… Myös monissa muissa okkultisissa elokuvissa (esim. Eyes wide shut) on sateenkaari-symboliikka vahvasti esillä.

Kortti nro 3: Hallitsijatar

Mutta palataan niiden Tarot-korttien bongaamiseen.. Seuraavassa kohtauksessa nähdään Judy isän ja äidin kanssa kulkemassa maatalousmarkkinoilla. Kohtauksessa näkyy viljapeltoa, puita, kukkia ja heinäpaaleja. Markkinoilla myydään kaikkea maassa kasvatettua. Judyn äiti sanoo muuttavansa maailmaa “yksi porkkana kerrallaan”.

zoo-12

zoo-64

Hallitsijatar on ns. äiti maan kortti. Hänet nähdään kortissa istumassa pellon ja metsän välissä ja pitämässä kädessään sauvaa, jonka päässä on pallo. Tämä on symboli maapalolle ja sen kallistuneelle akselille.

RWS_Tarot_03_Empress

Muinaisille kansoille maapallon kallistumiskulman tunteminen oli erittäin kriittistä sillä sen mukaan maapallolla vaihtelee vuodenajat. Piti tuntea mm. kevätpäiväntasaus ja syyspäiväntasaus, jotta sato voitiin kylvää ja niittää oikeaan aikaan. Muinaiset tiesivät nämä ajat seuraamalla tähtitaivasta (12 tähtikuviota). Esimerkiksi syyspäiväntasaus koittaa kun aurinko siirtyy vaa’an tähtikuvioon. Hallitsijattarella on päähine, jossa on 12 tähteä.

Kortti nro 4: Hallitsija

Hallitsija-kortti on maskuliininen, ns. egon kortti. Maailman hallitsija, jolla on kädessään ankh-sauva.

RWS_Tarot_04_Emperor

Ja mitäs seuraavassa elokuvan kohtauksessa avautuu? Ilkeä poika, joka hallitsee lasten maailmaa. Hän yrittää kätkeä oman epävarmuutensa pullistelemalla egoaan.

zoo-14

Huomio kannattaa kiinnittää hallitsijan ankh-sauvaan sekä tämän ketun haalareissa olevaan merkkiin. Reisiluut ristissä. Mitä tämä tunnus kuvaa? Lainataan eliittiblogia:

Kallo ja reisiluut on ikivanha muinaisten viisaiden kuoleman symboli. Esoteerisessa symboliikassa kuolema ei kuitenkaan ole “kaiken loppu” – päinvaistoin. Kallo ja kuolema ovat uudestisyntymisensymboleja, jotka liittyvät druidismin ja alkuperäisen kolmiasteisen vapaamuurariuden korkeimman vihkimysasteen rituaaliin. (Aiheesta enemmän: Väinämöisen veneenveisto) Täytyy muistaa, että druidismi perustui maailmankuvaan, jossa elämä kulkee sykleissä ja sielu syntyy aina uudelleen.

Kortti nro 5: Hierofantti

Judy Hops päättää pitää kiinni unelmistaan ja lähtee poliisikouluun. Seuraavassa kohtauksessa näytetäänkin poliisikoulun pihaa, jonka edessä on kaksi harmaata pylvästä.

zoo-15

Myös hierofantti-kortissa näkyy kaksi pylvästä, jonka keskellä auktoriteettihahmo (neuvonantaja) pitää luentoaan.

RWS_Tarot_05_Hierophant

Elokuvassa kahden pylvään välistä nähdään poliisikoulun oppilaat sekä kouluttaja (hierofantti).

zoo-16

Hän kertoo, että alue on jaettu 12 osaan, joissa harjoitellaan erilaisia tehtäviä. Tämä on viittaus 12 tähtimerkkiin, jotka muodostavat eläinradan. Se on myös syklisyyden ja ikuisuuden symboli.zoo-67

Viimeisessä kuvassa kouluttaja näytetään vielä istumassa vessanpöntöllä ja huutamassa ohjeita poliisikokelaalle. Hän käyttää aina samaa huutoa: “You are dead!”. Viittaus hierofanttiin, joka kortissa istuu tuolilla.

zoo-65

Kortti nro 6: Rakastavaiset

Rakastavaiset on eriytymisen kortti. Enkeli näyttää eritymismerkkiä ja alla näkyy mies ja nainen eriytyneinä. Puhutaan taas dualismista. Mies ja nainen, aikuinen ja lapsi… vastakohdat, jotka eroavat.

RWS_Tarot_06_Lovers

Elokuvassa Judy on valmistunut poliisikoilusta ja tulee aika sanoa hyvästit kotikylälle ja vanhemmille. Hän lähtee suureen kaupunkiin. Eron hetki. Rakastavaiset ja ero.

zoo-21 zoo-20

Matkalla hän kuuntelee mp3-soittimesta musiikkia, jonka artisti on sarvipäinen Gazelle. Sama hahmo toivottaa kaupunkiin tulijat tervetulleiksi.

zoo-22zoo-25

Lisäys: Elokuvan myöhemmässä kohtauksessa eräs poliisi kutsuu tätä hahmoa “enkeliksi, jolla on sarvet”. Eli tämä on suora viittaus Rakastavaiset-korttiin ja siinä näkyvään enkeliin.

zoo-84

Junasta ulos astuessaan Judyn vieressä on hahmo, jolla on myös sarvipää-paita päällään. Sarvipään päällä on kruunu.

zoo-24

Nyt puhutaan oman tulkintani mukaan Baphomet-symboliikasta ja sitäkin vanhemmasta hahmosta nimeltä Cernunnos. Baphomet on jumalhahmo, jota temppeliritarit palvoivat. Aiheesta lisää eliittiblogissa: Aton-kultti – osa 13: Baphomet ja Cernunnos

Baphometgundestrup_cernunnos

 

Kortti nro 7: Sotavaunut

Sotavaunut kuvaa narrin matkaa siinä vaiheessa, kun hän ei vielä ole löytänyt oikeaa sisäistä ääntään ja kutsumustaan. Hän hoitaa muiden antamia tehtäviä. Sotavaunujen vastine nykypäivänä on autot.

RWS_Tarot_07_Chariot

Elokuvassa nähdään kuinka Judy ei pääsekään oikeisiin poliisihommiin vaan joutuu parkkipirkon tehtäviin. Hän ajelee autolla ympäri kaupunkia ja saa jaettua puolessa päivässä 201 parkkisakkoa.

zoo-28

zoo-31

zoo-32

Miksi juuri 201 parkkilappua? Numerologiassa nollat poistetaan. Numero 21 on Tarotin ison arkanan viimeinen kortti, Narrin matkan päätös.

Sivuhuomio: Myös Judyn pomo on sarvipää… zoo-27

Kortti nro 8: Voima

Voima-kortti on vastakohta edelliselle sotavaunut-kortille, jonka hallitseva planeetta oli kuu. Sotavaunut-kortissa hahmo on vielä muiden ohjailtavissa, mutta tässä 8-kortissa hän saa voiman ja rohkeuden. Voima-kortti on maskuliininen kortti, jota hallitsee aurinko. Aivan kuten Wizard of Oz -elokuvassa oli leijona, joka halusi olla rohkea. Suoraan Tarotista sekin.

RWS_Tarot_08_Strength

Elokuvassa Judy Hops poikkeaa annetusta tehtävästä eli sakkolappujen kirjoittamisesta ja ryhtyy toimimaan sisäisen moraalinsa mukaisesti. Hän kerää rohkeutensa ja puuttuu epäoikeudenmukaisuuteen jäätelökaupassa. Jäätelökaupassa myydään mm. Sundaes -jätskejä ja valtavia pyöreitä jätskipalloja (molemmat aurinko-symboleita).

zoo-69

Jäätelökaupan tiskiä koristaa aurinkosymbolit ja myös julkisivussa on auringon säteet.

zoo-70

zoo-71

J-kirjain on numerologiassa 1. Numero yksi ympyrän keskellä on viittaus monoteismiin ja aurinkojumalaan. Elokuvassa aurinko-symboliikka viedään aika överiksi, kun kettu näytetään sulattamassa mehujäätä auringon lämmöllä aurinkolasit päässään.

zoo-33

Judylle ja ketulle tulee riita ja kiistellään siitä kumpi on rohkeampi. Ollaan vahvasti 8-kortissa ja teemassa “rohkeus”. Narrin matka on edennyt taas askeleen eteenpäin.

zoo-34

Kortti nro 9: Erakko

Viimeistään tässä vaiheessa leffaa pitäisi tajuta, että koko Zootropolis on lasten elokuvan muotoon puettu narrin matka. Elokuvassa siirrytään nimittäin teemaan “yksinäisyys” tai “erakkous”. 9-kortissa nähdään harmaisiin pukeutunut erakko lampun kanssa.

RWS_Tarot_09_Hermit

Elokuvassa Judy saa jalkansa harmaiksi astuttuaan märkään betoniin. Hän astelee yksin kotiin, kuuntelee yksinäisyydestä kertovia lauluja radiosta lampun äärellä ja on totaalisen erakkona. Porkkanapaketissakin on vain yksinäinen porkkana.

zoo-36

zoo-37

zoo-40

zoo-42 zoo-41

Kortti nro 10: Kohtalonpyörä

Tämän kortin keskeinen teema on pyöriminen. Jos etsitte joskus elokuvasta Tarot-viittausta tähän korttiin, pitäkää silmänne auki kaikkien pyörivien ja pyöreiden asioiden suhteen.

RWS_Tarot_10_Wheel_of_Fortune

Niinpä niin.. ja mitä tapahtuu Zootropolis-elokuvassa? Jyrsijä juoksemassa juoksupyörässä.

zoo-44

Päähenkilö nappamassa varkaan ja pyörittämässä häntä ilmassa:

zoo-45

Rosvo potkaisemassa pyöreää donitsia:

zoo-46

Jyrsijöitä kassien kanssa, joissa on kohtalonpyörää muistuttavat logot (eksoteerisesti viittaus Target-kauppaan, esoteerisesti viittaus kohtalonpyörään):

zoo-47

Judy pysäyttää donitsin juuri ennenkuin se törmää näihin hiirulaisiin:

zoo-48

Ja lopulta ottaa varkaan kiinni, joka vierii poliisiasemalle donitsin keskelle kiinnittyneenä.

zoo-50

I rest my case.

Lue seuraava osa ››

 

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *