Minions ja feikattu kuukävely

Eilen tuli katsottua Minions -elokuva. Leffa on sikälikin kiinnostava, että jo koko brändin ensimmäinen elokuva, Itse Ilkimys, alkoi hyvin kummallisissa merkeissä. Heti ensi kuvissa nähtiin pääkalloa ja reisiluita, Gizan pyramideja ja tietysti tuotantoyhtiön nimi (Illumination Enteratainment). Nämä kaikki viittasi siihen, että tekijät tiedostavat muutakin kuin sen miten lapsia hauskuutetaan. Myös se, että elokuvan “minions” hahmoille oli valittu tunnukseksi G-kirjain oli vähintäänkin mielenkiintoista. Käyttäväthän vapaamuuraritkin logossaan tismalleen samaa merkkiä.

Minions on saman elokuvasarjan “spin-off” ja siinäkin oli paljon sellaista, josta voisi avautua… Esimerkiksi se, että minionit etsivät maailman pahinta roistoa ja päätyvät Englannin kuningattaren luo 🙂

Ehkä hauskin yksityiskohta oli kuitenkin se, kun minionit eksyivät 60-luvun Yhdysvaltoihin. Silloinhan kuvattiin paljon epäilyksiä herättäneet kuukävelyt. Tässä yhteydessä on hyvä jälleen kerran todeta, että nuo kuukävely-videot vaikuttaa enemmän kuin epäilyttäviltä! Melkeinpä vitsiltä. Katso pari otetta täältä: http://kummajuttu.fi/2016/11/littean-maan-teoria-osa-5/

(Ja uusille lukijoille tiedoksi: En tosiaan väitä maan olevan litteä.)

Noh, joka tapauksessa… Tässä tuo kohtaus Minions-elokuvasta:

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *