Hidden Figures: varjoon jääneet

Nykyaikana on ehkä vaikea ymmärtää miten iso psykologinen vaikutus kuulennoilla eli Apollo avaruusohjelmalla oli 60-70-lukujen vaihteessa. Itse olen monesti miettinyt oliko kyseessä tieteen ja avaruusmatkailun suuri läpimurto vai sittenkin ns. psykologisen mielenhallinnan läpimurto. Mitä väliä oikeasti on sillä käytiinkö siellä kuussa vai ei, jos vaikutukset ihmisiin oli niin valtavat?

Eilen tulin katsoneeksi elokuvan “Hidden Figures: varjoon jääneet” ja voi jestas kuinka se taas palautti aiheen mieleen. Tarinan näkökulmaksi oli otettu nykyaikaan sopiva feminismi ja rotujen/värien tasa-arvo. Yksinkertaistettuna elokuva kertoi siitä kuinka päättäväiset mustat tasa-arvon puolesta taistelevat naiset mahdollistivat sen pohjatyön, jonka päälle Apollo-ohjelma rakennettiin. Ilman heitä ei toimistohuoneen kokoiset IBM-tietokoneetkaan olisi toimineet.

Elokuvan kohderyhmään kuuluvat henkilöt eivät välttämättä tajua sitä, että noiden laitteiden avulla NASA väitetysti lensi useita kertoja kuuhun ja takaisin 60-70 lukujen taitteessa. Siis omaa syntymääni edeltäneellä vuosikymmenellä! Nykyisin lähes jokaisella elokuvan katsojalla (joka kännykän omistaa) on taskussaan rutkasti enemmän laskentatehoa kuin elokuvan IBM-tietokoneella, joka syrjäytti laskijanerot. Siis ihan oikeasti. Välillä meinaa pää räjähtää kaikkeen typeryyteen.

Oliko elokuvan psykologinen tavoite vahvistaa kansallista ylpeyden tunnetta ja virallisen Apollo-tarinan uskottavuutta tasa-arvon avulla? Kuinka moni haluaa tai kykenee elokuvan jälkeen kyseenalaistamaan Apollo-ohjelman virallisen tarinan? Vetäisikö tällainen kyseenalaistaminen myös näiden rohkeiden mustien naisten saavutukset maton alle? Ymmärrättekö? Mikä tämän elokuvan todellinen tarkoitus oli?

Niin… Onhan se harmi, ettei sitä 60-luvun teknologiaa ei enää ole. Hitsi, kun se mentiin tuhoamaan…

“we dont have the technology to do that anymore, we used to, but we destroyed it”

R.I.P. Perttu Häkkinen

Perttu Häkkisen radiolähetykset, joita itse kuuntelin useimmiten podcast-muodossa, oli mukavaa ajanvietettä autoa ajaessa. En kuitenkaan ollut mikään “Perttu fan-boy” ja esimerkiksi Salaliittojen ilta -lähetyksen jälkeen olin äärimmäisen pettynyt ohjelman toimitukselliseen tasoon. Komppasin tuolloin EES-blogin kritiikkiä siitä miksei ohjelmassa puhuttu lainkaan 9/11-tapahtumista tai muista yhteiskunnallisesti merkittävistä salaliittoteorioista, jotka vaikuttaa osin erittäin uskottavilta.

Suurin osa Pertun lähetyksistä oli kuitenkin erittäin mielenkiintoisia ja hyvin toteutettuja. Radiossa on muutenkin niin vähän mitään kiinnostavaa kuuneltavaa puheohjelmaa. Koen murheellisena miehen poismenon “kummien juttujen käsittelijän” näkökulmasta.

Pertun viimeiseksi julkaisuksi jäi kolumni otsikolla “Älä tuomitse kummia kokenutta“. Sen voi lukea Savon Sanomien nettisivuilta:
https://www.savonsanomat.fi/mielipide/kolumnit/Älä-tuomitse-kummia-kokenutta/1239349

KummaJuttu-blogi esittää syvät osanotot Pertun perheelle ja läheisille.

Vatsa&rinta liikkeitä ja aivosolujen aktivointia

Viime viikolla sattui jännä synkronisiteetti. Ensin törmäsin Espoossa tällaiseen lappuun:

Tuolle aikani naureskeltuani ja säälin sekaista tunnetilaa mutusteltuani aloin miettimään asiaa vähän tarkemmin. Miksi tällainen ”yhteiskuntaan turhautuneiden porukka” käyttäisi Fight Club elokuvasta tuttua lausetta omassa kömpelössä mainoksessaan?

“It’s only after we’ve lost everything that we’re free to do anything.” – Fight Club

Fight Club -leffassa isä- ja äititraumoista kärsivät ja yhteiskunnan ja oman elämänsä merkityksettömyyteen turhautuneet miehet (tai 30 vuotiaat pojat, kuten elokuvassa todettiin) perustavat salaseuran ja alkavat hoitamaan traumojaan ylimaskuliinisin menetelmin.

Niin… Miksi joku haluaisi vielä vetää alleviivatun yhteyden tämän elokuvan ja näiden pohjoismaisten vatsa&rintaliikkeen porukoiden välille?

Erityisen kummaksi jutuksi asian teki se, että tätä miettiessä päähäni pälkähti ajatus, että pitäisiköhän pitkästä aikaa katsoa onko Stefan Molyneuxin Youtube-kanavalla mitään kiinnostavaa. Ja “lo and behold” mitä sieltä löytyikään heti ensisilmäyksellä! – Vain viikkoa ennen tehty video, jossa hän analysoi Fight Club -elokuvan psykologista ja yhteiskunnallista puolta! Hei me synkkaillaan!

Tähän väliin täytyy muuten sanoa, että katselen YouTubesta hyvin monenkirjavia juttuja ja usein olen esim. tämän Stefanin kanssa eri mieltä asioista. Eli tämän jutun tarkoituksena ei ole mitenkään komppailla hänen ajatuksenjuoksuaan vaan kertoa vain mielenkiintoisesta sattumasta. Tästä aiheesta lisää edellisessä postauksessa (Kuplien puhaltelua).

Mutta palataan asiaan… Tuota Stefanin videota katsoessani aloin pohtimaan yhteiskuntaa ja näitä feminiini / maskuliini -asioita. Onko yhteiskunnan ulkopuolelle tai tällaisille reuna-alueille ajautuvien henkilöiden ongelmat lähtöisin näiden voimien epätasapainosta? Ja miten paljon asiaan vaikuttaa tämän meidän kulutusyhteiskunnan kaikilla tavoilla polarisoitunut arvosekamelska? Ehkä se ei ole ihmekään, että jotkut ovat vähän “hukassa”..

Katsellessani videota pidemmälle jäin muuten taas kerran miettimään sitä oliko elokuvassa oikeasti kaksi päähenkilöä (kuten Stefan analysoi) vai sittenkin vain yksi. Olen aiemminkin esittänyt ajatuksen siitä, että sekä Marla Singer että Tyler Durden (molemmissa muuten 11 kirjainta) ovat tavallaan saman kertojan eri puolia. 

Kertojahan pyrkii kaikin keinoin tukahduttamaan/poistamaan Marlan (korruptoituneen feminiinin) todellisuudestaan. Kertoja pystyy kohtaamaan kyseisen puolen vain ylimaskuliinisen puolensa kautta (sport fucking jne). Tyleriä lukuunottamatta tuon puolen käsittely on kuin sairauden kohtaamista (syövän etsiminen Marlan rinnasta, tukiryhmät jne). Kertoja kuitenkin yrittää pelastaa Marlan ja lopussa tulee tosiaan vielä se kliimaksi, jossa tulee ne monitulkintaiset sanat “You met me at a very strange time in my life..” (tuonkin Stefan muuten muisti väärin). 

Loppukohtaus on sikälikin todella järisyttävä, että siinä nähdään romahtavat kaksoistornit, lentokone ja tikapuut. Ja asento, jonka nainen ja mies seisoessaan (käsi kädessä / yhdistyneenä) muodostavat, on myös mielenkiintoinen (M), joka on aakkosten keskimmäinen kirjain. Nainen ja mies ovat tuossa kohtauksessa kuin “kaksi pilaria” ihan kuten ne siellä takana kaatuvat tornit.

Tietysti Fight Clubissa on paljon muutakin diippiä (esim. tarot- ja vapaamuurari-symboliikkaa), mutta enempää en siihen aiheeseen nyt sukella. Totean vaan, että Fight Club on yksi järisyttävimmistä elokuvakokemuksista ikinä. Ja jos se saa vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin aivosolut hyrräämään niin ei voi muuta kuin ihmetellä.

Eli…. Tällä kertaa ne Pohjoismaiset vatsarinta -porukat saivat A4-lapullaan aikaan ihan mielenkiintoisen pohdiskelun ja synkkaukset. Toivottavasti kyseiset kaverit saavat oman fight clubinsa tai jonkun muun vertaisryhmän kautta apua omiin ongelmiinsa – ennenkuin kirjaimellisesti menettävät kaiken.

Kuplien puhaltelua

The Gorbett Report otti muutama päivä sitten kantaa sisällön filtteröintiin ja informaatiokupliin, joissa ihmiset elävät joko tietoisesti tai tiedostamattaan (video tämän jutun lopussa). Itse olen miettinyt tätä samaa asiaa usein. Suomessa suurinta keskustelua kuplista on käyty varmaan turvapaikanhakijoihin ja poliittiseen sijoittumiseen liittyen, mutta kuplia on niin monenlaisia. Mitä aiheita sinä seuraat ja minkälaisia mielipiteitä suostut kuuntelemaan? Onko valinta sinun ja onko se tietoinen?

Neljä loistavaa leffaa putkeen

Harvoin tapahtuu tällaista! Tulin katsoneeksi neljä aivan loistavaa leffaa ja melkein kaikissa niissä oli jonkunlainen kytkös myös “kummajuttu-teemoihin”. En selitä  sen enempää vaan suosittelen lämpimästi katsomaan nämä kaikki. Uskomattoman hienoja elokuvia!

Labyrintti

Oletteko koskaan miettineet omassa elämässänne olevien hyvien asioiden syy-seuraussuhteita? Miksi jotain hyvää on tapahtunut ja minkä seurausta se on ollut? Mikä johti siihen ja siihen asiaan ja mikä siitä seuraavaan? Joskus monet hyvät asiat ovat yllättävienkin valintojen takana. Ja joskus näitä tapahtumaketjuja taaksepäin seuraamalla päättyy yllättäviin yksittäisiin valintoihin.

Itse voin kertoa, että tämä blogi on ollut omassa elämässäni todella monen hyvän ja tärkeän asian alku. Jostain kumman syystä (kumma juttu) omalla kohdallani monet tärkeät uudet ihmissuhteet, ulkomaan matkat ja kokemukset ovat jollain tavalla sidoksissa siihen, että aloitin tämän blogin kirjoittamisen yhdeksän vuotta sitten.

Tarkoitan käytännön tasolla sitä, että jos en olisi tehnyt asiaa x, en olisi puhunut asiasta x henkilölle x, jonka kautta tutustuin toiseen henkilöön x, joka johti taas uusiin asioihin x ja x… Eli kyseessä on tapahtumaketju, jonka pystyy hahmottamaan vasta jälkikäteen. Jos en olisi koskaan aloittanut pitämään tätä blogia, elämästäni puuttuisi paljon tärkeitä muistoja, ihmisiä ja kokemuksia. Ja kaikki nämä ovat siis sellaisia asioita, joihin en todellakaan tämän blogi-harrastuksen avulla pyrkinyt.

Oliko siis vain sattumaa, että tunsin outoa tarvetta tällaisen blogin perustamiselle? Vai tiesinkö alitajuisesti jotain mitä tietoinen mieli ei pysty käsittelemään (Arrival -elokuvan tyyliin)? Vai onko elämämme oikeasti silmukkamainen itseään toistava narratiivi (Westworldin tapaan), joka saa meidät kerta kerralta hieman tietoisemmaksi siitä keitä todellisuudessa olemme ja tekemään tiettyjä valintoja tietyllä hetkellä? Vai onko kaikki vain sattumaa? Voiko perhosen siivenisku saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa?

Vastauksia en tiedä mihinkään, mutta kokemuksia yritän jakaa parhaani mukaan. Suosittelen myös muita poikkeamaan tutulta ja turvalliselta arkielämän polulta, jos yhtään siltä tuntuu. Tehkää asioita ja valintoja, jotka teidän (ei välttämättä muiden) mielestä tuntuu oikealta! Meillä kaikilla on oma labyrinttimme ja reittimme. Ja kuten Steve Jobs aikoinaan sanoi, uskokaa intuitioon, johdatukseen tai mihin tahansa, jos se auttaa teitä tekemään vaikeita valintoja tai hyppyä tuntemattomaan.

Trump ja Putin Helsingissä. Katso kuvat!

Suosittelen kuuntelemaan mitä alla olevalla Tedx-videolla sanotaan. Sen jälkeen vielä linkin takana toinen mielenkiintoinen juttu.

 

Ja tässä siis se postaus, jonka suosittelen kaikkien lukemaan ajatuksella: Funtsittavaa -blogi: Silta yli synkkien vesien

Luitko koko jutun? Huomasitko myös postaukseen jätetyt kommentit ja esim. Antero V:n jättämän pointin komiikkaan liittyen? Tässä pari videota lisää aiheeseen liittyen:

Tuo jälkimmäinen video muuten loppuu sanoihin “willfully ignorant”. Tämän jutun ensimmäisessä videossa puhuttiin termistä “willful blindness”.

Wikipedian selostukset noista termeistä:

Ja jos joku ei nyt vieläkään ole älynnyt, että tässä postauksessa ei oikeasti ole kyse Putinista tai Trumpista… eikä edes Clintoneista, Obamasta eikä Busheista… niin sille en valitettavasti voi mitään.

Lopetan jutun Mariskan biisiin, joka kaikkien näiden vuosienkin jälkeen kuulostaa edelleen inspiroivalta. Ihan kuten se tämän jutun eka video ja sen jälkeinen linkkikin…

Salaliittoteoria ja foliohattu

Usein kuulee väitettävän, että valtamedia yrittää mustamaalata kaikki salaliittoteoriat pelkäksi humpuukiksi, jotta niitä ei otettaisi tosissaan. Yhdistämällä sanat “salaliittoteoria” ja “foliohattu” saadaan helposti luotua mielikuvaa, ettei mihinkään virallisen tarinan kyseenalaistaviin kysymyksiin kannattaisi kiinnittää mitään huomiota. Surullista kyllä, kyseinen tekniikka taitaa toimia aika hyvin – jollekin osalle väestöä.

Äsken silmiini tarttui Iltasanomien artikkeli, jossa käsitellään Kurt Cobainin kuolemaa. Itse en tiedä siitä yhtään mitään, mutta sanavalinnat artikkelissa toi jälleen kerran mieleen miten ovelasti tätä aivopesua tehdään erilaisissa paikoissa. Tässä ruutukaappaus:



Tässä joku video, jossa vähän valotetaan edellä mainitun terminologian historiaa:

Lisäys: Aiheesta on juttua myös Funtsittavaa-blogissa: https://funtsittavaa.blogspot.com/2018/06/miten-mahtavin-harhautus-oli-mahdollinen.html

Westworld (HBO) – Narrin matka

Tämä juttu on julkaistu täällä Kummajuttu-blogissa alunperin 3.11.2016. Julkaisen sen nyt uudelleen, koska katson juuri Westworld -sarjan ensimmäistä tuotantokautta uudelleen. Tällä uudelleenkatselukerralla huomasin jotain uuttakin, mutta yllättävän hyvin olen onnistunut bongaamaan asiat jo tuolla ekalla katselukerralla eli en lähde tekstiä nyt enää muokkaamaan. Ja tosiaan ne kortit ennen numeroa 10 tuli aiemmissa jaksoissa kronologisesti.

—– Alkuperäinen teksti alkaa —–

Westworld tv-sarjan neljä ensimmäistä osaa sukelsi upealla tavalla Tarot-symboliikan maailmaan. Noista alkupään korteista kirjoitan ehkä myöhemmin lisää, jos jaksan / ehdin. Episodissa 5 (Contrapasso) vedettiin kuitenkin symboliikkanupit niin kaakkoon, etten voi olla avautumatta aiheesta. Oman tulkintani mukaan tähän yhteen jaksoon oli ympätty Tarotin ison arkanan kortit 10-21 kronologisessa numerojärjestyksessä. Tässä oma analyysini.  Read more Westworld (HBO) – Narrin matka

Santos Bonacci 6/2018

Katselin pitkästä aikaa yhden Santos Bonaccin haastattelun. Vieläkin se kaveri jaksaa porskuttaa! Varsin mielenkiintoista juttua, vaikka välillä joutuukin pohtimaan ovatko kaikki asiat ihan niinkuin hän väittää (mutta kenenkäs kohdalla sitä ei joutuisi).. Diippiä kelattavaa joka tapauksessa 🙂

Lopun Q&A osassa oli myös mielenkiintoista läppää numerosta 33 ja myös paavin kalanmuotoisesta hatusta. Itselleni tulee siitä mieleen Musiikkitalon edessä sijaitseva Laulupuut -teos. Aika erikoista, että Santos selittää paavin kalahattua vuoden 2012 siirtymällä pois kalojen ajasta. Tuo laulupuut pystytettiin nimenomaan vuonna 2012 :O