Simpsonit aikakoneessa

Joku aika sitten tuli kavereiden kanssa puheeksi Simpsoneissa mahdollisesti esiintyneet viittaukset tulevaisuuden tositapahtumiin ja Donald Trumpiin. En tuntenut aihetta kovin hyvin, joten piti tarkistaa…

Käsittääkseni tämä vouhkaus on saanut alkunsa Simpsons -videosta, jossa Trump laskeutuu rullaportaita tismalleen samalla tavalla kuin vuonna 2015 tosielämässä. Asiaa hehkuttavalla (ja järjettömän määrän klikkauksia keränneellä) YouTube-videolla väitettiin kyseisen Simpsonit-jakson olevan vuodelta 2000. Jo pienellä googlailulla selvisi, että väite on virheellinen. Kyseinen video on vuodelta 2015 ja se parodioi ihan tarkoituksella oikeaa tapahtumaa. Eli siinä ei tosiaankaan ollut kyse mistään tulevaisuuden ennustamisesta. Paljon melua tyhjästä ja ihan täyttä huuhaata.

Simpsoneissa on toisaalta nähty myös ihan oikea “Trump presidenttinä” -viittaus ja se on kuin onkin vuodelta 2000. Sitäkään ei tosin voi pitää minään ennustuksena, sillä idea Trumpista presidenttinä on ollut olemassa käsittääkseni jo tuolloin.

Tänään kuitenkin silmiin sattui uutinen, jossa kerrottiin Oprahin haikailevan seuraavaksi USA:n presidentiksi. Se toi uudelleen mieleen tuon 2000 vuoden jakson… Siinähän Lisa Simpson on valittu presidentiksi (first straight female president) ja hänen edeltäjänsä Donald Trump on jättänyt talouden pahaan jamaan. Jos tämä kuvio oikeasti toteutuisi niin sitten voitaisiin jo puhua kummallisesta jutusta 😀

Jään mielenkiinnolla seuraamaan Amerikan ihmemaan eksoteerisen teatterin seuraavia vaiheita…

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *