Tuntematon #MeToo sotilas

Viime aikoina on kohistu ties kenestäkin julkisuuden henkilöstä, joka on kohdellut toisia jollain tavalla väärin. Väärien toimintatapojen ja niitä harjoittavien henkilöiden paljastaminen on eräänlaista jatkoa “metoo-kampanjalle”, joka oli / on seksuaaliseen häirintään puuttumiseen liittyvä some-kampanja.

Tehokkaan ja onnistuneen kampanjoinnin rinnalla on alettu kohisemaan siitä saisko tällaisista asioista ja yksittäisistä henkilöistä nostaa julkisuuden kohua vai onko kyseessä jo kiusaamiseen verrattava toiminta. Monet valitsevat puolensa asettuen tiettyjen henkilöiden puolelle tai heitä vastaan. Valitkaa puolenne, asettukaa asemiin, taistelkaa!

Tästä kaikesta on itselleni tullut mieleen suvakki-rasisti -vastakkainasettelu ja sen ns. huipennus, joka johti erään henkilön kuolemaan Helsingin rautatieasemalla tapahtuneen pahoinpitelyn jälkeen. Kirjoitin tuolloin jotain tämän suuntaista: “Kaksi idioottia kohtasi toisensa, mitä sitten?”.

Vähän samansuuntainen fiilis on nytkin, kun seuraan uutisia ja keskustelua somessa. Tällä kertaa kummallakaan puolella ei tosin ole mitään idiootteja vaan hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka asettuvat jälleen “shakkilaudalle” heille varattuihin asemiin. Toiset näkevät itsensä väärien toimintatapojen kitkijöinä ja naisten alistamisen lopettajina, toiset taas yksittäisten ihmisten lynkkauksen estäjinä ja suhteellisuudentajun säilyttäjinä. Ja jostain syystä nämä kaksi asiaa eivät taaskaan pysty juttelemaan keskenään. Miksiköhän?

Maailma näyttää jälleen muuttuneen monen mielessä mustavalkoiseksi. Välillä mietin, että onko tällaiset mielipiteitä jakavat kohut tai niistä syntyvät ristiriidat tarkoituksella lietsottuja, jotta toimisimme oikeassa kriisitilanteessa odotetulla tavalla. Jostain kumman syystä nämä kohut myös liittyvät monesti tärkeisiin henkilökohtaisiin arvoihin kuten isänmaallisuuteen. Onko todella niin, että kansa pitää pitää koko ajan tiettyihin leireihin jaettuna, jotta he eivät välittäisi siitä mitä valtapyramidin huipulla hääritään? Hajota ja hallitse?

Mutta mietitään vielä hetki ihan konkretian tasolla tätä uusinta kohua. Otetaan esimerkkinä tapaus “Sampo Terho”, joka kieltäytyi jakamasta Jussi-palkintoa Aku Louhimiehelle. Mitä luulette, olisiko kulttuuriministerin ollut mahdollista nostaa itsensä tällaisen mustavalkoisen ajattelun yläpuolelle? Olisiko Louhimiehen harjoittamat toimintatavat voinut tuomita jollain muulla tavalla? Miksi piti kärjistää mielipide-eroja näin näkyvällä tavalla, joka menee monilla tunteisiin ja tekee mahdollisesti jopa hallaa asialle, jota Terho (väitetysti) pyrki teollaan edistämään? Pitäisikö ministeri-tason poliitikoilta odottaa/vaatia jonkunlaista psykologista pelisilmää? En tiedä. Ehkä sellainen ajattelu on ihan liian haastavaa mille tahansa ammattipoliitikolle, jonka koko ura perustuu omien puoluerajojen ja omien agendojen suojelemiseen. Ihmisten erottaminen toisistaan on aina helpompaa kuin niiden yhdistäminen.

Mutta ihan vaan ajatusleikkinä jäin miettimään tällaista: Miten asiaan olisi suhtauduttu, jos Terho olisi suorittanut hänelle annetun tehtävän ja jakanut pystin. Mitä jos hän olisi siinä yhteydessä pitänyt lyhyen puheenvuoron (ehkä mahdollista?), jossa hän olisi kiittänyt Louhimiestä avoimuudesta, anteeksipyynnöistä ja siitä, että on luvannut muuttaa tapojaan ja vihjannut jopa hakevansa apua. Sen jälkeen Terho olisi voinut kertoa kuinka itse jopa harkitsi kieltäytymistä palkinnon jaosta, mutta tajusi kuitenkin miten yhteiskunnalliset ongelmat eivät ole vain yhden tai kahden ihmisen harteilla vaan kyseessä on rakenteelliset ongelmat, joita täytyisi nyt kaikkien (ministerit etunenässä) lähteä “talvisodan hengessä” purkamaan. Tämän aasinsillan kautta Terho olisi voinut lausua muutaman positiivisen sanan elokuvasta, joka on monia suomalaisia yhdistävä teos.

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä nettikeskusteluja ja lööppejä tällaisen puheen jälkeen. Olisiko nähty kirjoituksia, joissa Terho olisi tuomittu liiasta “Louhimies-myönteisyydestä”? Olisiko nähty kirjoituksia siitä kuinka Terho turhaan jatkoi Louhimiehen myllyttämistä palkinnonjako-tilaisuudessa? Mistä muusta olisi vielä saatu revittyä negatiivisia lööppejä?

Mutta turha jossitella. Kaikki halukkaat voivat nyt palata nettiin lukemaan ties minkälaisia itkupotkuraivareita, joista Kalevauvakin saisi todella hyvää matskua, jos päättäisi laajentaa lyriikoiden bongaustaan Vauva-palstan ulkopuolelle. Nekin vitun possut!

P.S. Tiedostan kyllä, että tämäkin kirjoitus on yhdenlainen itkupotkuraivari eikä se ole yksittäisenä mielipiteenä yhtään sen arvokkaampi tai arvottomampi kuin kenenkään muunkaan ajatukset. Pääpointti tässä kuitenkin oli tuon mustavalkoisuuden ja jatkuvien julkisuuteen nousevien ristiriitojen ja negatiivisuuden havainnointi. Jään mielenkiinnolla odottamaan mikä kohu seuraavaksi jakaa ihmiset täysin eri leireihin. 

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *