Jones revisited (Kirjoituksia kellarista)

Edellinen postaus toi mieleeni erään toisen tämän blogin postauksen, joka on ollut palvelimen vaihdon seurauksena pois näkyvistä jo pitkään. Julkaisen sen nyt uudelleen. Kyseessä on vuonna 1995 tylsistyneenä (ennen Internetiä oli olemassa sellainen olotila) kirjoittamani tarina henkilöstä nimeltä Jones. 😀

Jones

Herra Jones asetti ajokorttinsa virkailijan pöydälle. Hänen voimakasryhtiset kasvonsa värähtivät tuona hetkenä, kun muovinen kortti kosketti puista pöytää. Varovainen katse muuttui tuskaiseksi. Hän ei voinut mistään tietää oliko noiden kahden esineen tai niitä ympäröivien pintojen välissä pienen pieni mikroskooppinen rako, vai olivatko ne todella yhteydessä toisiinsa, kuten Jones itse tunsi olevansa ruumiinsa kanssa.

Olisiko mahdollista, että kaikista luonnonlaeista ja painonvoiman ehdottomuudesta huolimatta tuo juuri hänen pöydälle asettamansa kortti leijuisikin ilmassa?

Jones nosti katseensa kortista ja huomasi siron virkailijan. Hän oli noin 22-25 vuotias, selvästikin neiti-ihminen, joka oli täysin uppoutunut työhönsä. Tilanne aiheutti jälleen kireyttä Jonesin yhteydessä, eikä hän voinut olla ajattelematta kaikkia niitä vasta-ajatuksia, joita tuo kaunissilmäinen virkailija juuri hallitsi omassa ruumiillis-sielullisessa yhteydessään. Saattoiko hän todella toimia noinkin yksinkertaisessa tehtävässä samalla tarkkuudella ja itseluottamuksella kuin esimerkiksi huippu-urheilijat suorittaessaan merkittäviä koitoksiaan?

Nämä olivat kuitenkin Jonesin arvomaailmassa toissijaisia kysymyksiä sen rinnalla, mistä tuo kaikki sai merkityksensä, motiivinsa, voimansa ja kaikenkaikkiaan muodon elämäänsä.

Tämän tästä Jones oli saavuttamassa jonkun uuden ohikiitävän arvoituksen muodostaakseen siitä kysymyksen. Sehän loppujen lopuksi oli vaikeampaa ja oleellisempaa kuin itse vastaus. Juuri oikeanlaisen kysymyksen muodostaminen sillä hetkellä vallitsevasta tilanteesta antoi pohjan koko hänen loogiselle ajattelulleen sekä olemassaolon hänen yksityiselle persoonalleen.

Jonesin kiinnostus virkailijaneitiin kuitenkin keskeytyi, kun ovi hänen oikealla puolellaan avautui. Sisään astui kaksi virkapukuista herras-ihmistä. Vasemmanpuoleinen lyhyempi mies oli varustautunut huomiota herättävän kiiltäviin nahkajalkineisiin, kun taas hänen kollegansa oli selvästikin laiminlyönyt jo armeija-aikoina oppimaansa velvollisuutta virka-asun arvokkuuden ylläpitämisestä. Hänen mattapintaiset, huonokuntoiset kenkänsä näyttivät aidosti jopa sarjakuvamaisilta.

Jones hymähti ajatellessaan mitä tapahtuisi, jos tuo huonokenkäinen vartija nyt nostaisi jalkansa irti lattiasta. Irtoaisiko pohja kengän etuosasta, kuten eräässä piirretyssä tv-ohjelmassa, jota Jones oli aamulla jonkin aikaa seurannut? Siinä irtirepeytynyt pohja oli muodostanut kengän kärkeen suun, joka oli purrut omistajaansa varpaaseen.

Mutta jälleen Jones, tarkkaavainen kun oli, havaitsi tässäkin mietteessään sen oleellisemman huomion kohteen. Eli miksi hän ajatteli näin? Olisiko jokainen aamulla saman ohjelman nähnyt ajatellut samoin hänen tilanteessaan? Olisiko niin, että ympäristö, tässä tapauksessa TV, olisi muodostanut Jonesin yksilöpersoonan, eikä hän olisikaan se salaperäinen keskeishahmo, joka hän oli nuorempana kuvitellut olevansa?