Bird Box ja symboliikka

En ole aikoihin katsonut mitään uusia elokuvia tai sarjoja. Eilen tuli kuitenkin katsottua paljon huomiota herättänyt elokuva Bird Box. Enkä yhtään yllättänyt, että sen alkukohtauksessa oli taas mielenkiintoisia symbolisia viittauksia.

Elokuva alkaa siitä, että päähenkilö kulkee (hengenvaarassa) silmät sidottuna kohti venettä askeleita / merkkejä laskien. Ja yllättäen niitä oli tasan 33. Taas kerran! Sama numero toistuu todella monissa elokuvissa.

Niille, jotka eivät tiedä mihin numero 33 ja silmien sitominen voisi liittyä, tässä yksi linkki aiheesta: Vapaamuurariprinssit – Princes of Masonry

Toisaalta onhan tuo numero 33 muutenkin kuin vain vapaamuurareille tärkeä. Jeesus kuoli 33 vuotiaana, ihmisen selkärangassa on 33 nikamaa ja jotkut jopa tulkitsevat, että koko Jeesus-tarina liittyy ihmisen tietoisuuden syntymään. Noh – oli miten oli niin taas kerran tämä numero hyppäsi silmille epäilyttävän tarkoitushakuisesti. Ehkä se oli taas yksi tuhansista sattumista… kaikki on mahdollista.

Tietysti koko elokuvan läpi kantava teema silmien avaamisesta ja pelosta on pohdiskelun arvoinen. Samoin kuin se mitä joki elokuvassa mahdollisesti symboloi ja mihin se elokuvassa johti. Päälisin puolin vähän hömpähtävä pätkä, mutta jos tarinaa lähtee pohtimaan allegorisesti niin kyllähän siitä syvyyttä löytyy. Kreikkalainen mytologia tuli mieleen pariinkin kertaan, vaikka en siitä yksityiskohtia kovin paljoa muistakaan. Mount Olympus, Styx jne…

3 thoughts on “Bird Box ja symboliikka

  1. Mukavaa että blogin toiminta jatkuu edelleen, ja onnittelut kymmenen vuoden täyttymisestä! Toivottavasti vanhat jutut eivät ole pysyvästi piilossa, sillä vuosien saatossa olet kirjoittanut monia kiinnostavia juttusarjoja. Analyysisi ovat paitsi mukavaa luettavaa, myös omiaan pistämään ajatukset liikkeelle. Tästäkin postauksesta tuli kummasti mieleeni Eppujen kappale:
    Silmämme avataan ja suljetaan
    me maailmanpyörällä kuljetaan
    Ylöspäin, ja alas…

    Reply

  2. Kiitos kannustavasta kommentista. Tarkoitus on kyllä palauttaa vanhoja postauksia takaisin. Haaveena vain olisi kehittyä sisällöntuottajana sen verran, että jutut tavoittaisi enemmänkin ihmisiä. Mutta ehkä ne vanhat jutut pitää jättää sellaiseksi kuin ne on ja keskittää ne kehitys-ideat tuleviin höpötyksiin 😀

    Reply

    1. Niin, itse juttujen asiasisällössähän ei ole vikaa, mutta näin mututuntumalla veikkaisin, että suurempien yleisöjen tavoittaminen edellyttää myös blogimaailmassa jonkin asteista “brändäystä” ja “imagon rakentamista”. Itselleni tulee tästä blogista ensimmäisenä mieleen populaarikulttuurin, erityisesti elokuvien ja tv-sarjojen analysointi. En sano että muiden kummien juttujen ihmettelystä tulisi luopua ja tehdä tästä pelkkä esoteerinen elokuvablogi, mutta jos minulta kysyttäisiin, miten muuttaisin tätä blogia suurempia yleisöjä houkuttelevaksi, keskittyisin luultavasti tähän aihealueeseen. Loisin ainakin kolme eri osa-aluetta, samaan tapaan kuin eliitti-blogissa on “Esoteeriset patsaat”, “Aton-kultti”, “Astro-teologia” ym:
      elokuvien ja tv-sarjojen analyysit,
      postaussarja jossa selitettäisiin perusasioita esimerkiksi narreista taiteessa ja astrologiasta – se sinun Astrologian alkeita-videosi on todella selkeä ja havainnollistava,
      sekä muut kummat jutut

      Toisaalta suurten lukijamäärien saavuttaminenkaan ei ole mikään absoluuttinen itseisarvo. Tärkeintä lienee se, että blogisi on juuri sellainen kuin sinä haluat sen olevan. Lukijamäärät ynnä muut ovat pelkkä sivuseikka.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *