9/11 – Snowden ja Rogan

Edward Snowden osallistui muutama päivä sitten Joe Roganin podcastiin ja he keskustelivat myös 9/11 -aiheesta ja salaliiton mahdollisuudesta. Video on tämän jutun lopussa.

Snowden ihmettelee haastattelussa sitä miksi ihmeessä CIA:n / NSA:n toimistot evakuoitiin tai tyhjennettiin työntekijöistä 11.9.2001 eli juuri sillä hetkellä, kun heitä olisi eniten kaivattu tekemään työnsä ja tutkimaan ketä mahdolliset hyökkääjät olivat. Hän itse oli tuolloin 18-vuotias ja tällainen toiminta sai hänet ihmettelemään. No niinpä!

Snowden myös toteaa, että 9/11 -iskut olisi ihan hyvin voitu välttää ja että väitteet siitä, ettei tieto vain kulkenut tiedusteluviranomaisten välillä “rakenteellisten muurien” takia, on suurelta osin valetta. Hänen mukaansa väitteessä on vain “pisara totuutta”, kuten kaikissa hyvissä valheissa.

Silti.. jollain ihmeen konstilla Snowden onnistuu päättelemään, että 9/11-tapahtumien takana ei voinut olla mitään salaliittoa. Tiedon kulkemattomuuden hän laittaa kokonaan inhimillisen kilpailun piikkiin. Työntekijät eivät hänen päättelynsä mukaan kertoneet tulevasta terroristi-iskusta muille, koska he kilpailivat budjeteista, ylennyksistä yms.. Tiedusteluorganisaatioiden lamauttamisen ja evakuoinnin hän laittaa pelon piikkiin. Talot tyhjennettiin hänen mukaansa työntekijöistä, koska pelättiin, että sinnekin voitaisiin iskeä.

Tämä kaikki herättää kysymyksiä. Yliarvioiko Snowden oman älykkyytensä tai tietonsa häntä ympöröineestä todellisuudesta? Ei kai hän oikeasti voi näin naiivi olla? Miksei hän huomioi mitään käsittämättömiä yksityiskohtia WTC1, WTC2 ja WTC7 romahduksissa? Tai sitä miten Pentagoniin iskeynyt kone pystyi tekemään väitetyn taitolento-silmukkansa ja kuinka koko koneesta ei väitetysti onnistuttu saamaan yhtään kuvaa ennen “tulipallon” ilmestymistä. Myös lukuisat virallisen raportin vastaiset todistajalausunnot voi ilmeisesti ohittaa ilman sen syvempää analysointia? Ihan kuin tämä hänen henkilökohtaisesti todistama outous tiedustelutyöntekijöiden kotiin lähettämisestä olisi ainoa outous koko kuviossa.

Snowdenin analysointi-kyvyillä luulisi olevan mahdollista käsitellä kaikki tuohon päivään liittyvät outoudet ja päätyä sen jälkeen johonkin perusteltuun loppupäätelmään. Silti hän sivuuttaa aiheen vain tyyliin “ihmiset vain haluavat uskoa salaliittoihin, koska se tekee todellisuudesta ymmärrettävää”.

En oikeasti tajua miten Snowden voi tarttua näin heikkoon argumenttiin. Itse en ole koskaan käsittänyt miten salaliittoteoriat muka tekisivät todellisuudesta ymmärrettävämpää – nehän nimenomaan tekevät maailmasta todella käsittämättömän. Ja siihen loputtomaan kaninkolojen suohon jokainen asioita yhtään penkova tulee uppoamaan.

Mutta okei – jos tuo suo on jonkun mielestä “ymmärrettävämpi todellisuus” niin kaipa se sitten jollekin on. Itse olen kyllä sitä mieltä, että ne jotka uskovat viralliseen teoriaan mattoveitsin varustautuneista arabeista, jotka pystyvät ihmetöihin, ovat juuri niitä jotka syystä tai toisesta pyrkivät käsittelemään maailmaa yli-yksinkertaistetusta näkökulmasta.

Sitäkin mietin, että kuinka kukaan Snowdenin asemassa työskennellyt voi vakavalla naamalla väittää, että maailman suurimmassa tiedusteluorganisaatioissa ei olisi tarkkoja toimintaohjeita mahdollisten terrori-iskujen varalta? Että joku pomo vain soittelee huolissaan vaimolleen ja päättää pelon takia sulkea koko tiedustelutoiminnan?

Snowden puhuu paljon ja vakavista asioista. Hän tuntuu ikäänkuin tietävän kaikesta kaiken. Miten Yhdysvaltojen hallitus ja tiedustelu toimii… Ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja… Mikä on moraalisesti oikea tapa toimia missäkin tilanteessa… Ja mihin valtamedioihin voi luottaa antamalla heille salaisia tietoja.

Snowden vaikuttaa vakuuttavalta. Hän vetoaa varmasti moniin totuutta etsiviin henkilöihin. Hänhän on paljastanut hallintonsa häikäilemättömät vakoiluohjelmat ja nyt hän on oman kotimaansa hallituksen takaa-ajama, hurjan älykkäältä vaikuttava “lainsuojaton” – sellainen hyvyyden ja paremman maailman puolesta taisteleva patriootti, jonka moni haluaisi näkevän tulevaisuudessa vaikka oman maansa presidenttinä.

Toivon vilpittömästi, että Snowden on aidosti sellainen henkilö, millainen kuva hänestä välitetään. Pelkään silti, että hän saattaa olla joko tietoisesti tai tietämättään vain yksi pelinappula isolla informaatiosodan shakkilaudalla.

Sitäkin olen monesti miettinyt, että kumpi olisi tiedusteluviranomaisille edullisempaa ja hyödyllisempää: Se että miljardeja ihmisiä valvotaan aktiivisesti vai se, että ihmiset saadaan uskomaan, että näin tehdään?

Vähän samalla tavalla mietin usein sitäkin, että oliko kilpajuoksu kuuhun 60-luvun tekniikalla aito ihmetyö vai sitä kuuluisaa “Hollywoodin taikaa”…

2 thoughts on “9/11 – Snowden ja Rogan

  1. Ihan miellyttävä näyttelijä tämä Snowden -hahmoa esittävä tyyppi. Harmi ettei häntä otettu siihen myöhempään hollywood leffaan.

    Rogan lupasi myydä mummonsa sopivasta hinnasta, näin hän myös teki. Nyt hän julistaa kuukävelyjen tapahtuneen heh.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *