Vastaus EES-blogin esittämään kysymykseen

EES-blogia ylläpitävä “Antero V” esitti kysymyksen, jonka voit lukea täältä: Minun herääminen – sinun herääminen? Oma vastaukseni oli niin pitkä, ettei Blogger-alusta hyväksynyt sitä. Siitä syystä se on tässä alla. Tämä oli siis alunperin tarkoitettu vain kommentiksi tuonne EES-blogiin.


Hei täältä KummaJuttu-blogin puolelta! 

Olipa kiva kuulla, että tuolla patsas-kuvallani oli avustavaa voimaa tämän EES-blogin synnylle. Kuvanottohetkellä oma blogini taisi olla vielä alkutekijöissään ja tutustuin erilaisiin kummallisiin aiheisiin lähinnä intuition ohjaamana. Tai noh… tuota samaa intuitiota yritän edelleen tänäkin päivänä kuunnella. Kun tällaista tietoa ei yksinkertaisesti pysty käsittämään eikä ottamaan haltuun pelkästään sillä tietoisella mielen osalla. Iso osa tästä työstä on varmasti sellaista ”varjo-hommaa”, joka pitää käydä oman mielen syövereissä. 

Olen erittäin kiitollinen (ja varmaan monet muutkin lukijasi ovat), että aloitit tämän blogin kirjoittamisen ja olet myös jaksanut jatkaa sitä. EES-blogi on mielen räjäyttävä teos, jos sen jaksaa kahlata kokonaan läpi. Itselläni ei ikipäivänä olisi ollut kärsivällisyyttä suodattaa tällaista tietomäärää ymmärrettäväksi tekstiksi. Muistan mm. kuinka opettelin ymmärtämään kirjoituksiasi Tarotista tekemällä muistiinpanoja ja kaavioita Photoshopilla (planeetat, niiden yhteydet kortteihin jne)… Vieläkin hengästyttää, kun ajattelee sitä mentaalisen duunin määrää mikä piti tehdä, että edes hyväksyi sen tosiasian, että tällainenkin ilmiö on olemassa. 

Mutta joo.. Yritän nyt vielä vastata omalta osaltani tuohon kysymykseesi ”mikä sai sinut heräämään”. Ärsyttää tuon termin uskonnollis-sävytteinen muoto, mutta kun parempaakaan ei ole tarjolla niin pakko kai mennä sillä…

Tämä ns. herääminen siihen, että maailma on paljon kummallisempi paikka mitä meille kerrotaan, on ollut hyvin pitkä prosessi ja varmasti vieläkin pahasti kesken. Muistan kuitenkin jo nuorempana pohtineeni, että maailmassa täytyy olla paljon jotain sellaista mistä emme tiedä mitään. Ja tiesin myös, että niitä asioita ei koulunpenkillä opittaisi. Välillä tuo tunne tuli pintaan vahvempana ja sai aikaan jotain vakavia pohdintoja, mutta välillä ne taas jäivät taka-alalle. Se oli sellaista aaltoliikettä.

Muistan myös kuinka päädyin katsomaan Matrix-elokuvaa sen ensi-iltanäytökseen vuonna 1999 uskomattoman sattuman seurauksena, vaikken tiennyt koko leffasta mitään. Noita ”sattumia” on sittemmin tapahtunut niin paljon, että sana ”synkronisiteetti” on tullut vähän turhankin tutuksi 🙂 

Matrixissa tämä repliikki tuntui muuten kiteyttävän aika monta tuntemusta:

“What you know you can’t explain, but you feel it. You’ve felt it your entire life, that there’s something wrong with the world. You don’t know what it is, but it’s there, like a splinter in your mind, driving you mad.”

Ihan kuten Yrjö Kallinen joskus viisaasti totesi niin kyllähän me elämme sellaisessa ajatustottumusten unessa, johon on helppo tuudittautua. Välillä sitä kuitenkin havahtuu jostain syystä ja on ikäänkuin ”enemmän hereillä” hetken aikaa. Itse yritän kuitenkin ajatella, että kyseessä on luonnollinen ilmiö. Psyyke ei vain jaksa kaikkea kerralla. Kyllähän me tarvitsemme sitä oikeaakin unta joka yö. Muuten ei vain jaksa. Vaikka ärsyttääkin oma rajallisuus.

Blogin pitäminen tällaisista aiheista on ikäänkuin ”mielen kuntosalitreeniä”. Itselleni lopullisen potkun perseelle ja sysäyksen oman blogin perustamiselle antoi oudot unikokemukset. Olen näistä joskus omaan blogiinkin kirjoittanut, mutta kyseessä on siis ollut kaksi rinnakkaista ilmiötä: yölliset kauhukohtaukset (varsinkin nuorempana) ja myöhemmin oudot heräämisvaiheeseen liittyvät ”tietoisuuden häiriöt”, jossa ikäänkuin irtautuu omasta minästään / egostaan. Molemmat näistä ovat olleet todella hurjia kokemuksia ja ne on pakottaneet kysymään isoja kysymyksiä.

Blogin aloittamisen aikoihin näin myös ensimmäisen Zeitgeist -dokumentin. Sen uskonto- ja raha-osiot eivät herättäneet itsessäni aluksi juuri mitään tuntemuksia, mutta 9/11-asioita se sai tutkimaan ja sitä koluttuani koin vähän samanlaisen kokemuksen, josta itsekin kerroit. Eli sellainen ”facepalm-hetki”… Kuinka tyhmä sitä olikaan voinut olla!

Tiesin kyllä jo silloin heti 9/11 jälkeen, että jotain todella isoa oli tapahtunut, joka tulisi muuttamaan maailmaa peruuttamattomasti. Olin myös suunnattoman surullinen ja vihainen kaikesta hullunmyllystä, jonka se sai aikaan. Kesti kuitenkin 2009 tienoille asti ennenkuin oikeasti pysähdyin ja aloin prosessoimaan kaikkea näkemääni ja kokemaani. Blogin kirjoittaminen auttoi siinä kummasti.

Eli ehkäpä se tosiaan oli eniten tuo 9/11, joka vähitellen pakotti avaamaan mielen ja katsomaan kaikkea kummallista avoimin mielin eikä sulkemaan mitään mahdollisuuksia pois. Tuntuu todella oudolta ajatella kuinka unessa sitä joskus oli. Mutta samaan aikaan epäilyttää, että on ehkä nähnyt vasta jäävuoren huipun. Ja samalla on silti todettava, että oma maailmani ei kaatuisi, vaikka joku pystyisikin todistamaan, että kaikki olikin juuri niinkuin kymppiuutisissa kerrottiin. Noh… Sitä päivää odotellessa 😀

Olen muuten myös huomannut saman ilmiön, että tällaisista asioista on hieman turhaa avautua kavereille. Nämä on niitä asioita, jotka pitää omatoimisesti käydä läpi – Seija Simolaa lainaten – ”KUN AIKA ON”.

P.S. Kun 9/11 tapahtui vuonna 2001, olin oikeasti sikeillä päiväunilla kaverini kämpillä ja suoraan yläpuolellani roikkui valtava taulu, jossa komeili New Yorkin WTC-tornit. Heräsin siihen, kun joku soitti ja sanoi, että laitapa telkkari päälle. Että sellainen herääminen… 😀

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *