Mitä ihmettä??? – osa 3

Tämä on jatkoa juttusarjan edelliselle osalle. Juttusarjan alkuun pääset tästä linkistä.

Kahdessa aiemmassa juttusarjan osassa kehotin tutustumaan EES-blogiin ja siihen millä tavalla kätkettyä symboliikkaa voi alkaa huomaamaan ja sen jälkeen tulkitsemaan. Ihan ensin pitää tietysti tiedostaa asian olemassaolo, jotta sitä voi alkaa käsittelemään ja opiskelemaan. Symboliikan ymmärtäminen vaatii esoteerisiin oppeihin perehtymistä (tarot, numerologia, kabbala ja astrologia). Noiden ymmärtäminen on aika iso urakka. Olen itsekin vasta tämän matkan alussa.

Yksi asia, joka tulee vielä lisätä tuohon tutustuttavien aiheiden listaan on astroteologia. On todella oleellista hahmottaa se miten kaikki uskonnot ovat käytännössä lähtöisin samoista astrologisista ja astronomisista opeista. Uskonnoissa asiat on puettua allegoristen tarinoiden muotoon symboliikan avulla. EES-blogissa on hyvin tuotu myös tämä astroteologia-puoli esille. Eikä tämä tarkoita sitä, että pitäisi alkaa ateistiksi. Päinvastoin. Todellinen henkisyys alkaa siitä, kun tunnustaa tosiasiat.

Kuten Tarot-videon alussa totesimme, monille syntyy jo pelkästään siitä sanasta ihan vääränlaiset mielikuvat. Samalla tavalla sanasta ”astrologia” tulee mieleen monille joku naistenlehtien horoskooppi-hömppä. Kabbalasta tulee varmaan monille mieleen Madonna. Numerologiasta… jaa.. en tiedä tuleeko siitä kenellekään mitään mieleen. Pointtini siis on, että vaikka päällisin puolin puhuisimme samasta asiasta (esimerkiksi vaikka tarot) niin toisen henkilön vahvasti vääristyneet ennakkokäsitykset aiheuttavat sen, että puhutaan oikeasti ihan eri asioista.

Todellisuudessa nämä ovat ikivanhoja esoteerisia oppeja, joista yhteiskunnallisesti merkittävät henkilöt kyllä tietävät. Niitä opiskellaan mm. vapaamuurareiden kaltaisissa salaseuroissa. Näitä oppeja ei kuitenkaan haluta antaa tavallisten ihmisten käsiin, koska ne ovat hyvin voimaannuttavia ja niitä tutkiessaan ihminen päätyy hyvin helposti ns. henkisen kasvun polulle. Siksi niistä puhutaan symboliikan kielellä, josta tavallinen tallaaja ei ymmärrä mitään.

Olisihan se yhteiskunnan hierarkia-rakenteelle pikkasen ongelmallista, jos miljoonat velkaorjuuteen tottuneet ja siinä ainakin näennäisen tyytyväisenä elävät ”koneiston rattaaat” alkaisivat heräilemään ja kysymään itseltään mitä helvettiä he oikein ovat tässä elämässä tekemässä ja miksi…

Tietysti asian voi kääntää myös niinkin, että eihän kukaan ihmisiä estää lähtemästä “tuolle polulle” ja tutkimaan asioita. Eli tavallaan kaikki ovat kahleissaan ihan vapaaehtoisesti. Ihan kuten Tarotin paholais-kortissa näytetään.

Kortissa mies ja nainen ovat vain näennäisesti kahleissa. Todellisuudessa he voisivat milloin tahansa nostaa kahleensa pois kaulastaan ja kävellä pois.

Tämä asia kuvattin hienosti myös Truman Show -elokuvassa (jossa on muuten todella isoja totuuksia fiktion muotoon puettuna):

Kehotin edellisessä jutussa myös perehtymään salaliittoteorioihin ja avaamaan mielen sille mahdollisuudelle, että jopa läntisessä maailmassa on voimia, jotka eivät ole palvelemassa ihmiskunnan ja lähimmäisen etuja.

Kun on saanut mielensä avautumaan sen verran, että hyväksyy nämä asiat (esoteeriset opit, symboliikan olemassaolon ja salaliitot), on ehkä mahdollista siirtyä tutkailemaan sitä mitä okkultismi oikeasti on ja millä tavalla 11.9.2001 päivän ritualistiset tapahtumat Yhdysvalloissa saattavat liittyä asiaan… tai 7.7.2005 päivän tapahtumat Lontoossa (2+5=7) . Jne jne..

Aihepiiri on vaan pirun vaikea käsiteltävä, koska tiede (vasen aivolohko) ja uskonto (oikea aivolohko) ei näiden aiheiden käsittelyssä anna mitään vastauksia. Tästä syystä itsekin kirjoitan tätä blogia ja yritän jäsennellä asioita jollain tavalla ymmärrettävään muotoon.

Maailmassa on muutamia ihmisiä, jotka tuntuvat ottaneen elämäntehtäväkseen ihmisten herättämisen ja näiden asioiden valoon tuomisen. Tällaisia henkilöitä ovat mm. Michael Tsarion, Mark Passio ja David Icke. Kaikilla on ihan erilainen tyyli ja lähestymistapa, mutta kaikkia näitä kuuntelemalla voi oppia valtavasti asioita. Harmi vain, että Michael Tsarion laittoi jossain vaiheessa ison osan elämäntyöstään kk-maksullisen tilin taakse.

Mutta paljon on vielä ilmaistakin materiaalia tarjolla. Kotimainen EES-blogi on meille suomea puhuville todellinen aarreaitta. On myös lukuisia hyviä YouTube-kanavia, joita voisin suositella seuraamaan. Itse olen monesti saanut hyviä vinkkejä esim. Freeman Fly -tyypiltä. Astroteologiaa mutustelin aikoinaan kuuntelemalla Santos Bonaccin luentoja. David Whitehead on myös tuottanut hyvää materiaalia YouTubeen. Jne jne. Onhan näitä tyyppejä vaikka kuinka paljon… Voisin jossain vaiheessa tehdä jonkun linkkilistan…

Kaiken tiedon sulattelu on kuitenkin haastavaa – varsinkin kun kaikilla tuntuu olevan vielä omat “agendansa” tai muulla tavalla värittyneet näkemyksensä, joiden takia henkilöiden kaikkia sanomisia ei voi ottaa tosissaan. Eli pitää todella tarkasti osata valita mitä keneltäkin kuuntelee ja minkä osan kenenkin kohdalla jättää huomiotta.

Ei kannata kuitenkaan tuomita tai kääntää katsetta, jos joku osa jonkun puheista on omaan maailmankuvaan sopimatonta. Esim. David Icke on tehnyt valtavasti hyvää materiaalia, mutta hänen puheet liskoihmisistä sai monet epäilemään, että kaikki hänen puheensa olisi höpöä. Näin ei todellakaan ole. Samalla tavalla Alex Jones tuomitaan hänen omien hölmöilyjen takia, vaikka hänelläkin on ollut oma tärkeä roolinsa salattujen asioiden esille tuomisessa. Itselleni punainen vaate on Trumpiin sokeasti uskovat, mutta en anna senkään häiritä vaan kuuntelen sen mitä aitoa sen poliittisen sokeuden takana on.

Ainiin ja nyt tuli mieleen myös yksi henkilö, joka oli totuusliikkeen pioneeri: Bill Cooper. Hänhän varoitti jo ennen 9/11-tapahtumia mitä tuleman pitää: https://youtu.be/lLHVQUTrgvM

Eli näin. Laitoin alkuperäiseen postaukseen sen sanan “okkultismi” tahallaan, koska arvelin sen olevan reaktioita synnyttävä. Termin alle tipahtaa kaikenlaiset asiat alkemiasta taikuuteen ja satanismiin. Totuus on, että kaikki kätketty tieto on pakko tuoda päivänvaloon, jos haluamme alkaa ymmärtämään maailmaa jossa elämme.

Tämän paremmin en nyt osaa oikein asiaa avata. Kannattaa katsoa myös tämä video kaikilla kolmella silmällä:

Hyväksymme maailman sellaisena, kun se meille esitetään.

Lue seuraava juttusarjan osa ››

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *