Narrin matka: Lorax, osa 2

Tämä on jatko juttusarjan edelliselle osalle.

Kortti 7: Sotavaunut

Tämä kortti kuvaa sotavaunuja. Joissain pakoissa nähdään hevosvaunut. Nykypäivän vastine tälle kortille on auto tai muu moottoroitu ajoneuvo. Narri on kortissa lähtenyt matkalle ja kaupunki näkyy jäävän hänen taakseen. Takana näkyy myös kaupunkia ympäröivä vallihauta.

Elokuvassa Ted jättää kaupungin taakseen ja lähtee pitkälle matkalle etsimään Once-leriä, joka voisi antaa hänelle puun siemenen.

Kaupungin edustalla on myös vallihauta, jonka Ted ylittää. Alkaa pitkä matka kohti tuntematonta.

Lopulta hän tapaa Once-lerin, joka alkaa kertomaan tarinaa omasta matkastaan. Hänkin oli aikoinaan huoleton matkalle lähtijä. Hän kertoo kuinka hyppäsi vaunuihin ja matkusti pois kotoaan. Taas suoria viittauksia korttiin.

Elokuvassa näytetään vielä kuinka hänen kotiväki vain nauroi hänen lähtiessään. He eivät uskoneet Once-lerin matkan onnistuvan. Tässä kohtauksessa on hyvä huomata, että Once-lerin kotiin jää samoja tarot-hahmoja (äiti, isä, kaksoset jne.)

Once-ler kertoo tarinaa omasta pitkästä vaunu-matkastaan, joka päättyy kun hän löytää paratiisinomaisen paikan, jossa kolme kalaakin laulavat, karhut syövät marjoja suoraan puusta jne.

Kortti 8: Voima

Kortin teema on voima ja rohkeus. Siinä nähdään nainen ja leijona. Elokuvassa Once-ler kertoo kaataneensa yhden puun, jonka jälkeen taivas repesi ja salama iski puun kantoon (voima). Sen jälkeen kannosta tuli esiin puiden suojelija, oranssi Lorax.

Lorax ja Once-ler päätyvät taistelemaan siitä saako Once-ler jäädä metsään. Lorax sanoo, että kaikki luonnon voimat tulevat varmistamaan, että hän ei jää metsään. “All the forces of nature…” Niinpä. Joissain pakoissa korin nimi on “Force”. Lorax on myös oranssi metsänvartija, jolla viitataan leijonaan, joka on kortissa. Leijona on myös kortin astrologinen vastine.

Once-ler ei kuitenkaan pelkää Loraxia ja jää jääräpäisesti metsään asumaan.

Tämän jälkeen näytetään vielä kuinka Ted palaa kotiin ja on seuraava päivä (sunnuntai). Sunnuntai on saanut nimensä auringosta (sun). Aurinko on myös leijonan hallitseva planeetta. O’hare uhkailee poikaa ja kieltää häntä lähtemästä uudelleen kaupungin ulkopuolelle. Poika on kuitenkin rohkea ja uhmaa kieltoa. Taas viittauksia korttiin.

Kohtauksessa nähdään myös mielenkiintoinen viittaus astrologiaan ja numerologiaan. Takana näkyy pizzeria, jonka nimi on J&K. Numerologiassa J=1 ja K=2. Pizzalla viitataan usein elokuvissa eläinrataan, joka muodostuu 12 “siivusta”.

Kortti 9: Erakko

Kortissa nähdään vuoren päällä vaeltava erakko silmät suljettuna. Elokuvassa Ted palaa vuoren huipulle, jossa arakoitunut Once-ler asuu yksin mökissään.

Once-ler jatkaa kertomustaan siitä kuinka jäi metsään asumaan yksinään. Tarinassa tulee kohtaus, jossa hän kertoo myös päätyneensä jokeen kellumaan nukkuessaan. Tämäkin tuntuu olevan viittaus korttiin, jossa erakko näyttää melkein nukkuvalta.

Elokuvassa muuten viitataan aika moneen kertaan isoon ja pieneen karhuun. Tässäkin kohtauksessa Tedin mukaan päätyy pikkukarhu. Tämä on tulkinani mukaan viittaus ison karhun ja pienen karhun tähdistöön, josta oli juttua EES-blogissa. Kortin erakolla on lampussaan daavidin tähti, joka valaiseen hänen seuraavaa askeltaan yksinäisellä matkalla.

Kortti 10: Kohtalonpyörä

Kohtalonpyörä kuvaa vähän samaa kuin “onnenpyörä”. Joissain tarot-pakoissa onkin keskellä lady fortunan kuva. Elokuviin yleensä kätketään jotain pyöreää tai onnen kääntymiseen viittaavaa, jos halutaan viitata tähän korttiin.

Noh.. tässä elokuvassa Once-ler päätyy ensin “Greenville Circle” nimiselle torille ympyränmuotoiselle lavalle myymään tuotteitaan, mutta kaikki vain heittävät häntä tomaateilla. Hänen onnensa ei ota kääntyäkseen.

Näytetään myös kuinka pikkukarhu nukkuu pyöräen lampun päällä ja pudottelee pyöritä sylkipisaroita.

Once-lerillä on pyöreä kello, joka näyttää 10 yli 10.

Muut metsänasukkaat syövät itsensä tässä kohtaa ihan pallon muotoisiksi.

Once-ler syöttää kavereilleen pyöreitä lettuja (yllätys!)

Tulee myös viittaus peliin ja onneen korttipelin muodossa.

Lopulta Once-lerin onni kääntyy (kohtalonpyörä), kun hänen tuotteestaan tulee hitti – pään ympärille kietaistava “tarvis”. Hetken päästä valtava ihmisjoukko ryntää metsään ostamaan näitä ja Once-lerin onni kääntyy lopullisesti. Hänestä tulee upporikas hetkessä.

En pysynyt edes kärryillä kuinka monella tavalla viitattiin Kohtalonpyörä -korttiin symbolisesti 🙂

Kortti 11: Oikeudenmukaisuus

Kortti kuvaa oikeudenmukaisuutta ja tekojen oikeellisuutta. Elokuvassa näytetään ensin kuinka Audrey kantaa pitkän matkan kahta maalipurkkia kotiinsa (viittaus vaakaan) ja huomaa, että hänen tekemä puumaalaus on pyyhitty pois (viittaus epäoikeudenmukaisuuteen).

Tämän jälkeen Once-ler jatkaa kertomustaan siitä miten hän sokeutui rahanhimosta. Tulee lukuisia viittauksia vaakaan ja oikeudenmukaisuuteen.

Lorax yrittää muistuttaa Once-leriä, että hän on tehnyt lupauksen ja nyt rikkonut sen. Once-ler esittää pitkän laulun, jossa hän kysyy onko hän muka paha vai hyvä. Viittaus punnitsemiseen ja tuomitsemiseen. Onko hänellä oikeus kaataa kaikki puut? Koko pitkä kohtaus on suoraan kortista.

Kortti 12: Hirtetty

Hirtetty-kortissa nähdään mies roikkumassa pää alaspäin puusta. Hän katselee asioita erilaisesta näkökulmasta. Elokuvassa Once-ler tajuaa viimein mitä hän on mennyt tekemään. Kun metsän viimeinen puu kaatuu, hänellä ei enää ole raaka-aineita rakentaa uusia tuotteita. Hän on hirttänyt itsensä puuhun. Elokuvan tässä kohdassa Once-lerillä on myös kaulassaan kravatti (hirttosilmukka-symboli). Maailma on muuttunut synkäksi erämaaksi hänen ympärillään.

Hirtetty-korttiin (pää alaspäin -teemaan) viitataan ovelasti eikä sitä kaikki välttämättä huomaa. Ensin näytetään mainos-kuvaa, jossa on Once-lerin kuva…

…Sitten mainos repeytyy juuri siitä kohdasta, jossa on hänen kuvansa – ja juuri se kohta kääntyy ylhäältä alas. Tämän jälkeen Once-ler roikkuu mainostaulussa ylösalaisin. Hän näkee nyt asiat eri näkökulmasta kuin ennen.

Samassa kohtauksessa näytetään kuinka O’hare katsoo mainostaulua ja saa idean omalle bisnekselleen hänen työkaverin pohtiessa mikä lieneekään seuraava hittituote.

Tässä vaiheessa O’hare on siis tavallinen duunari (mainosten liimaaja), mutta hänkin oppii nyt katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta ja tästä alkaa hänen tiensä kylän rikkaimmaksi mieheksi (joka taas puolestaan tulee rahan sokaisemaksi).

Kortti 13: Kuolema

Kortissa nähdään kuolema, jonka edessä kuninkaatkin ovat voimattomia. Elokuvassa metsän viimeinenkin puu on kaadettu, jonka jälkeen metsän suojelija Lorax “kuolee” ja siirtyy taivaaseen.

Hän jättää paikalle kivisen “pedin”, jossa lukee “Unless”

Tästä tulee mieleen tietysti koiran peti. Tässä vaiheessa aloin miettimään sitä, että toisella symboliikan tasolla Lorax saattoi kuvata myös tämän Once-lerin (narrin) koiraa eli sielun opasta. Tällä tavalla ajateltuna olisi ihan luontevaa, että elokuva alkoi Loraxin puheella.

Lue juttusarjan seuraava osa ››

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *