Hei me kumitetaan!

Samae Koskisen biisissä lauletaan:

Jonnet ei muista huumoria saamelaisista
Ja hyvä niin
Ja hyvä niin
Maailma muuttuu, mutta silti selvittiin

Maailma tosiaan muuttuu ja myös koomikot joutuvat jatkuvasti miettimään huumorintajun rajoja. Suomen Kuvalehdessä käsiteltiin pari viikkoa sitten aihetta otsikolla Lupa nauraa.

Peteliuksen saamelaisvitsien pahoittelun lisäksi Suomessa on nähty myös suoraa sensuuria kun Kummelin Aziz the Combat Fighter -sketsit poistettiin YLE Areenasta. Aiheesta esim. tässä Iltalehden jutusssa: Terrorismiin viittaavat Kummeli-sketsit sensuroitiin Areenasta – Yle vastaa kritiikkiin

Tähän aihepiiriin liittyy myös yritysten brändiasiat eli millä sanoilla ja kuvilla yritysten on nykymaailmassa “soveliasta” mainostaa tuotteitaan. Eskimo-jätskit tunnetaan keväästä lähtien vain “Puikkoina” ja Turkkilaisen jugurtin kyljestä poistetaan fetsit. Viime vuonna Valio ilmoitti harkitsevansa myös Geisha-suklaan nimen muuttamista. Ja niin edelleen. Aki Pyysing kirjoitti näistä jutuista viime vuonna kolumnin: Eskimot nuolemassa geishoja fetsit päässä

Ja mitäs kävikään niille Peppi Pitkätossu -kirjoille? Pepin isä ei uusissa kirjaversioissa olekaan enää neekerikuningas vaan Etelämeren kuningas. Ja mihin katosi Pekka ja Pätkä -elokuvien 13. osa, kun YLE esitti elokuvasarjan uusintana? Siitä löytyy juttu Elitisti-sivulta otsikolla Elokuvahistoriaa odottaa jälkisensuuri – katoavatko poliittisesti epäkorrektit elokuvat maailman kartalta?

Tätä listaa “ajan hengestä” ja sen seurauksista voisi jatkaa aika pitkään. Itse en kuitenkaan ole kovin huolestunut siitä että maailma muuttuu tai siitä miten sitä säälittävilläkin tavoilla muutetaan tiettyihin arvoihin ja agendaan sopivaksi. Mikäänhän ei ole pysyvää paitsi muutos.

Eli puolestani ihmiset saavat muutella ja sensuroida niitä kirjoja, brändejä ja sketsejä koko sydämensä kyllyydestä, jos se tuo heille turvallisuuden tunnetta. Onhan se historiakin tunnetusti voittajien kirjoittamaa. Eli ei mitään uutta tässäkään suhteessa. Jatkossa pitää vain nähdä huomattavasti enemmän vaivaa sen eteen, että löytää totuuden ja aitouden kaiken peittelyn ja historian häpeilyn alta.

Kaikki jotka elivät Suomessa elokuvasensuurin aikakaudella muistavat kuinka hienoa oli päästä katsomaan sensuroimatonta versiota jostain elokuvasta kämäiseltä VHS-kasetilta. Oi sitä vapauden tunnetta, kun pimeään Suomeenkin saapui palanen kiellettyä kulttuuria! Tämä riemuhan loppui meiltä lopullisesti vasta vuonna 2001, kun Valtion elokuvatarkastamo lopetettiin. Näitä upean nostalgisia fiiliksiä pääsee onneksi jatkossa kokemaan uudelleen vaikka alkuperäistä Peppiä tai sensuroimatonta Pekkaa ja Pätkää metsästämällä. Pitänee säilöä pakastimeen talteen yksi Eskimo-puikkokin jälkipolville kauhisteltavaksi. Sen voisikin ottaa kerran vuodessa esille aina esim. Halloweeniin aikaan.

Vaikka en olekaan tällaisesta yhteiskunnan muuttumisesta ja historian kumittelusta huolissani, on toisenlaisia asioita, jotka saavat karvani nousemaan pahemmin pystyyn. Se, mistä olen aidosti huolissani nykyisessä maailmantilanteessa, on yksilötasolla ilmenevä loputon auktoriteettiusko, kaksinaismoralismi ja laumakäyttäytyminen – ja se pelkotila, jota kollektiivisesti lietsotaan ja jota median avulla ohjaillaan. Sivutaan myös aihetta, jota kutsutaan termillä “cancel-kulttuuri”.

Samat ihmiset, jotka vielä vähän aikaan sitten facebookissa liimasivat profiilikuvaansa (muka rohkeasti) tekstin “Je suis Charlie”, ovat nykyään niitä, jotka vaativat kaikkien väärin ajattelevien tai väärillä sanoilla puhuvien sensurointia. Ne ihmiset, jotka suorastaan ihannoivat virkavaltaa vastustavia mellakoita yhden aatteen nimessä, ovat niitä, jotka tuomitsevat kaikenlaisen rettelöinnin toisen aatteen puolesta. Alex Jonesin ja Donald Trumpin täydelliselle hiljentämiselle hurrataan aivan kuten 40-luvun Saksassa Hitlerille. Itse en ole kenenkään noista fani, mutta hiljentämään en ketään lähtisi missään nimessä. Ei se vastuu natsisaksankaan hirveyksistä ole sillä Hitlerillä vaan niillä hurraavilla ihmislaumoilla, jotka päättivät yhdessä löytää omalle ideologialleen sopivan alempiarvoisen, jota sortaa.

Koronan ja ilmastonmuutoksen ympärillä tapahtuvasta informaatiosodasta, mielipidevaikuttamisesta ja kuplaantumisesta en nyt ala edes avautumaan. Nämä kaikki aiheet ovat sellaisia, jotka tuntuvat saavan osan ihmisistä jonkunlaiseen hengellistä hurmosta muistuttavaan psykologiseen tilaan. Tässä tilassa tuntuu unohtuvan totaalisesti avoimen keskustelun tärkeys ja erilaisten mielipiteiden ja vaihtoehtoisten tietojen punnitseminen. Omaan pieneen päähän mahtuu vain yksi jumalankaltainen totuus.

Myös “foliohatuksi” tai “salaliittoteoreetikoksi” nimittely on lisääntynyt. Se onkin ehkä lapsellisinta ja typerintä mihin netissä törmää. Ihmiskunnan historia on täynnä salaliittoja ja Jeffery Epsteinin “itsemurhan” kaltaiset tapaukset vahvistavat kerta toisensa jälkeen sen, että Tanskanmaalla on jotain mätää. On jotenkin uskomatonta ajatella, että vielä nykyäänkin jotkut luulevat, että maailma pyörii vain hyvää tarkoittavien, julkisesti toimivien tahojen ohjauksessa. Missä tynnyrissä nämä ihmiset oikein kasvavat ja elävät? Tällaisen ilmiön edessä sitä tuntee suurta voimattomuutta. Miten tällaiselle ihmiselle pitäisi puhua? Kuten lapselle? Aloittaen vaikka joulupukista?

Jos ikäviltä asioilta ja todellisuudelta haluaa sulkea silmänsä, se on jokaisen oma asia. Kaikki eivät ole valmiita kasvamaan henkisesti ja psyykkisesti aikuiseksi eikä siihen voi ketään pakottaa. Mutta lapsenkaltaisella uskolla varustettujen aikuisten pitäisi myös ymmärtää, että kaikkien ei tarvitse jäädä heidän kanssaan luokalle.

Ja koska viime päivinä on paljon kohistu Washingtonin tapahtumista ja eräästä Q-kirjaimella alkavasta ilmiöstä niin haluan vielä korostaa, että itse en ota noihin aiheisiin vielä tässä vaiheessa minkäänlaista kantaa. Se on yleensä järkevää silloin kun tietää, ettei tiedä asiasta vielä tarpeeksi. Suosittelen muillekin.

Tähän loppuun nostan vielä Uusi Suomi -sivulla julkaistun kirjoituksen kommenttikentästä yhden hyvän vinkin:

Teini-iässä sain sellaisen ohjeen, että varo joukkojen liikkeitä ja jos olet lähellä niitä, siirry sivustakatsojaksi.

(Lisäys: Tämän jutun julkaisemisen jälkeen huomasin, että tuo Uusi Suomi -sivustolla julkaistu kirjoitus on jo sensuroitu :D)

2020 – katsaus viime vuoteen

Vuosi 2020 oli jopa Kumma Juttu -blogin mittapuulla harvinaisen erikoinen. Jeffery Epsteinin kuolema (2019) ja siihen kytkeytyvä globaalin eliitin pedofilia-toiminta alkoi vaipua unholaan 2020-tapahtumien seurauksena. Lolita Express ja mm. Clintonin kymmenet matkat sillä saivat väistyä uutisista uusien “tärkeämpien asioiden” tieltä. Myös prinssi Andrewin ja Ghislaine Maxwellin toilailut painuivat unholaan. Mahdollisista laajoista verkostoista näiden muutamien keulakuvien takana ei edes ehditty alkaa spekuloimaan. Mitäs pienistä? Lee Harvey Oswaldin tavoin koko homma on nyt siis lakaistu maton alle.

Suomessa vessapaperin ja tonnikalan hamstrauksella alkanut massapanikointi ja täysin irrationaalinen laumakäyttäytyminen muuntautui vähitellen “kiltiksi sääntöjen noudattamiseksi” ja kasvomaskien massakulutukseksi. Loppuvuodesta koko kansakunnan uutisoitiin ja kiiteltiin tekevän pyyteettömästi yhdessä töitä kaikkien turvallisuuden ja yhteisen hyvän eteen. Rajoituksista päästään kuulemma eroon vain niitä noudattamalla. Loogista. 🙂

Työttömyydestä, muiden sairauksien hoitamatta jättämisestä, eri alojen yrittäjien ahdingosta ja lukuisista muista rajoitusten aiheuttamista vakavista ongelmista puhuttiin myötätunnolla, mutta harvoin kuitenkaan rajoituksia kyseenalaistaen. Lisäksi ”uudesta normaalista” alettiin osittain puhumaan ikäänkuin kriisissä olisikin jotain positiivista. Itse olen miettinyt voisiko taustalla olla joku Tukholma-syndrooman kaltainen psykolgoinen ilmiö.

Taudin kuolleisuusprosentti jäi pandemian alkuvaiheen arvioita valtavan paljon alhaisemmaksi, mutta sillä ei kuitenkaan ollut juuri mitään vaikutusta siihen miten epidemiaan puututtiin tai miten siitä julkisuudessa puhuttiin. Pelottelu ei suinkaan vähentynyt vaan tartuntamäärien rummuttamista vain kiihdytettiin jättäen täysin huomiotta se, että kyseessä ei ollutkaan niin suurta kuolleisuutta aiheuttava virus mitä aluksi pelättiin. Ikäänkuin se hengenvaarallisuus ei sittenkään olisi edes ollut se syy rajoituksiin ja pelotteluun vaan joku ihan muu… Mutta mikä?

On esitetty teorioita, että meneillään on valtavan isojen yhteiskunnallisten muutosten toteutus globaalilla tasolla (ns. suuri resetointi / nollaus) ja ainoa tapa millä ihmiset ympäri maailman saadaan suostumaan siihen on se, että kohtaamme riittävän suuren ongelman, jonka ratkaisu (tai vähintäänkin pakollinen seuraus) nuo kyseiset muutokset ovat. Tällaisesta kuviosta käytetään usein termejä ”Problem, Reaction, Solution” tai “Hegelian Dialectic”. Ne ovat varmaankin tuttuja termejä tämän blogin lukijoille, mutta jos ei niin noilla kannattaa googlailla.

2020 aikana sosiaalisessa mediassa otettiin käyttöön massiiviset sensuuri-käytännöt, joiden seurauksena otettiin iso harppaus kohti Orwellilaista ”vain yksi totuus sallitaan” -yhteiskuntaa. Alex Jonesin deplatformaus eli kaikilta alustoilta poistaminen samanaikaisesti vuonna 2018 tuntuu nyt enää pieneltä alkulämmittelyltä. Muiden yläpuolella itseään pitävä “teknokraattien isovelikerho” siirtyi toiminnassaan vuonna 2020 täysin uudelle levelille. Esimerkiksi YouTube ilmoitti toimitusjohtajansa suulla sensuroivansa kaiken sisällön, joka on ristiriidassa WHO:n esittämien kantojen kanssa. Monet kanavat ja videot saivatkin nopean kenttätuomion kyseisellä alustalla. Myös Facebook on vilissyt ”faktantarkistus-ilmoituksia” ja jopa monet komiikka-videot on leimattu valheellisiksi isoveljen toimesta.

Korona-kriisin kaltaiseen tilanteeseen oli varauduttu ja etenemistapoja oli suunniteltu erilaisissa ajatushautomoissa. Jopa tulevan pandemian aiheuttamiin salaliittoteorioihin reagointia harjoiteltiin etukäteen. Esimerkki tällaisesta valmistautumisesta oli Event 201, joka järjestettiin vuoden 2019 lopulla, vain pari kuukautta ennen ennen korona-epidemian ilmaantumista.

Kokonaisuutena näen korona-kriisin monella tavalla 9/11-tapahtumiin verrattavana ilmiönä. Näille molemmille kriiseille yhteistä on ollut se, että paniikkia on lietsottu mediassa tauotta kaikin mahdollisin keinoin ja ongelman ratkaisuksi tarjotut toimenpiteet vaikuttavat siltä, että ne tulevat pitkällä aikavälillä aiheuttamaan huomattavasti enemmän tuhoa kuin se alkuperäinen ongelma. Lisäksi molempien seurauksena tuntuu menevän romukoppaan aiemmin itsestäänselvyyksinä pidetyt kansalaisoikeudet ja yksilönvapaudet (suomessa onneksi toistaiseksi vähemmän kuin monessa muussa maassa). Ja tietysti yksi iso samankaltaisuus koronan ja 9/11 välillä on se, että maallinen mammona ja valta keskittyvät kriisin seurauksena entistä pienemmälle ja valikoidummalle ihmisryhmälle. Uusi maailmanjärjestys ja globaali maailmanhallitus on varmasti 2020 vuoden jälkeen huomattavasti lähempänä toteutumistaan.

Vuosi 2020 päättyi juuri kuten monet aavistelivat etukäteen eli USA:n presidentinvaaleihin (ja sirkukseen sen ympärillä) sekä vaalien jälkeen ilmestyviin koronarokotteisiin. Ne julkistettiin ja niistä uutisoitiin liki messiaanisena pelastajana. Tästä on tietysti monille tullut vahvasti mieleen sikainfluenssa ja sen surullisenkuuluisat rokotteet vuonna 2009. Valtavalla vauhdilla kehitettyjä rokotteita kuvataan nyt (kuten silloinkin) täysin turvallisiksi ja kaikki muuta puhuvat ovat tieteen kieltäjiä, salaliittoteoreetikkoja tai kansakuntansa ja isoäitiensä vihaajia.

Propaganda ja Event 201-tyyppiset harjoitukset ovat olleet ilmeisen onnistuneita. Sosiaalisessa mediassa tuntuu välillä olevan jopa kilpailua siitä kuka hehkuttaa koronarokotetta ja sen saamista/ottamista eniten. Monet olisivat valmiit rokottomaan jopa lapsensa vaikka asiantuntijat ovat selvästi sanoneet, ettei tutkimustietoa ole vielä tarpeeksi, jotta lasten rokottaminen olisi riittävän turvallista. Kai sekin on sitten jonkun mielestä vastuunkantoa…

Jos vuosi 2020 pitäisi tiiviistää jollain tavalla yhteen lauseeseen niin se olisi varmaan tämän blogin slogan eli ”Kun mikään ei enää yllätä”.