VICE

Katselin eilen VICE-elokuvan, joka kertoo kertoo Yhdysvaltain entisestä varapresidentistä Dick Cheneystä. Hänen tarinaan liittyy läheisesti myös 9/11, jonka vuosipäivä menikin juuri tuossa muutama päivä sitten. (Gorbett Report on muuten ihan äskettäin tehnyt monta uutta videota aiheesta.)

Elokuva oli ajatuksia herättävä. Siinä näytetään mitä verhojen takana tapahtui George W. Bushin valtakaudella ja miten Yhdysvallat päätyi loputtomien sotien kierteeseen 11.9.2001 päivän tapahtumien jälkeen. Elokuvassa sivutaan myös sitä kuinka Yhdysvallat itse onnistui luomaan ISISin ja aikaansaamaan pakolaisvirrat Eurooppaan.

Tietenkin diipimmät salaliitto- ja salaseura-viittaukset loistaa poissaolollaan, mutta tällaisenaankin elokuva on herättävä. Se osoittaa miten ns. demokraattisessa yhteiskunnassakin muutama ihminen pystyy aloittamaan miljoonia uhreja vaativia sotia manipuloimalla yleistä mielipidettä ja käyttämällä häikäilemättömästi valtaansa ja lakiin jätettyjä porsaanreikiä. (Todellisuudessa takana oli varmasti paljon enemmänkin ihmisiä, mutta ehkä ihan hyvä, ettei elokuva ala spekuloimaan sillä.)

Elokuvassa näytetään mm. kuinka Bushin hallinto järjesti ryhmähaastatteluja saadakseen selville millä sanoilla tulevasta sodasta kannattaisi puhua, jotta ihmiset saataisiin sen taakse. Monet varmasti muistavatkin kuinka tuohon aikaan media pursui talismaanisia sanoja. Ne oli tarkkaan mietittyjä ja ne levitettiin koko maailmaan median välityksellä. Ja valitettavasti nuo viestit upposivat suureen nukkuvaan yleisöön kuin kuuma veitsi voihin. EES-blogista löytyy hyvä kirjoitus tästä aiheesta: Talismaaniset sanat

Kokonaisuutena elokuva onnistuu saamaan aikaan inhon ja myötähäpeän tunnetta aika montaa asiaa ja henkilöä kohtaan. Myös länsimaisen demokratian ja oikeusjärjestelmän toimivuus jää elokuvan jälkeen mietityttämään. On täysin käsittämätöntä, että tällaiset sotarikolliset elävät tänäkin päivänä upporikkaina eikä 9/11 päivän tapahtumia ole vielä 18 vuoden jälkeenkään selvitetty.

Tässä vielä pari YouTubesta napattua 9/11 klippiä ihan vaan vuosipäivän kunniaksi ja muistin virkistämiseksi…

Salaliittoteorioita tukevia WTC7-uutisia juuri 9/11-vuosipäivän alla

Jos joku ei vielä tiedä niin 11.9.2001 ei romahtaneet pelkästään ne kuuluisat kaksoistornit (WTC1 ja WTC2) vaan myös WTC7-tornitalo luhistui maahan lähes vapaan pudotuksen nopeudella.

Suoraan omalle jalustalleen romahtanut pilvenpiirtäjä herätti valtavasti kysymyksiä, koska virallisen selityksen mukaan se romahti “tulipalojen takia”.

Tuo selitys oli monien mielestä täysin käsittämätön. Jos pilvenpiirtäjät voisivat tuhoutua tällä tavalla vain sekunneissa tulipalon takia, kuinka sellaisia saisi edes rakentaa?

Tässä tuore UAF-yliopiston video, jossa koko homma käydään läpi yksityiskohtaisesti: https://media.uaf.edu/media/t/0_xf8c7khp?fbclid=IwAR37U6J1lIuy5w6Z9wjQ3iFDDIjuaqC0x4lmMHE6IaA5gJn0ZWLFb6AvKEo

Myös Gorbett Report on ottanut aiheen käsittelyyn:

Päivitys 5.9.2019: Yksi vahingossa juttuun eksynyt sana poistettu.

Maxwellin burgerit feikkejä?

Aiemmassa kirjoituksessa ihmettelin minkä kumman viestin Maxwell oikein halusi lähettää maailmalle lukemalla CIA-kuolemista kertovaa kirjaa julkisella paikalla. Laitoin tuolloin sanan “bongattiin” heittomerkkeihin juuri siksi, että tässä kyseisessä casessa ihan kaikki tuntuu olevan kusetusta – mahdollisesti myös koko tämä burger-kuvio.

Tänään löysin netistä uutta juttua niistä kuvista, jotka väitetysti otettiin siellä burger-ravintolan pihalla. Nyt on ilmeisesti käynyt ilmi, että kuvat on rankasti (ja myös ilmeisesti todella huonosti) Photoshopattuja. Tässä yksi uutinen ja video aiheesta: https://www.insideedition.com/infamous-photos-ghislaine-maxwell-n-out-burger-show-signs-being-photoshopped-expert-says-55365

Itseäni tässä häiritsee eniten se miksi siihen mainostauluun on pitänyt Photoshopata juuri GOOD BOYS -elokuvan juliste. Sehän nimenomaan on elokuva, jossa yhdistetään pieniä lapsia aikuisiin teemoihin ja myös seksiin.

Itselleni tulee tuosta kaksi muutakin asiaa mieleen. Good Boys kuulostaa melkein samalta kuin Goodbyes – Good bye Epstein? Lisäksi mainoksen vieressä on IN-N-OUT kyltti eli “sisään ja ulos”. Tuonkin voisi käsittää kahdella eri tavalla – joko kaksimielisesti tai sitten viittauksena Epsteinin vankilassa piipahtamiseen. Toki sekin on huomion arvoista, että todellisuudessa tuossa taululla oli sairaalaan liittyvä ER-mainos. “ER” on lyhenne sanoista “emergency room”. Sellaiseenhan Epsteinin väitettiin vankilasta kärrätyn. ER oli myös jenkkiläisen sairaala-tv-sarjan nimi.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä agenttityyppinen feikatuilla viesteillä leikittely julkisuudessa ja koko Epsteinin “itsemurhan” lapsellisen huono feikkaus herättää tuskastuttavan monia kysymyksiä. Melkein tässä alkaa epäilemään, että kulisseissa pelataan jotain isompien poikien nokittelupeliä, josta me tavikset emme tiedä mitään. Rytiseeköhän kohta jossain isommin vai painuuko koko asia unholaan?

Noh, jatketaan ihmettelyä…

Kummajuttu rating 5/5

Epsteinin temppeli

Jäin miettimään Epsteinin “orkku-saarelle” rakennettua temppeliä:

Mietin mistä tuo muoto on tuttu, kunnes muistin tämän EES-blogin jutun: Porin portti. Niin.. eikös tuossa ole vähän samaa kuin zarathustralaisissa temppeleissä? Tuohon uskontoon kuuluu vahvasti oppi dualismista, jonka nuo Epsteinin temppelin seiniä kiertävät “auringon ja pimeyden” säteet tuo vahvasti ainakin omaan mieleeni. (Lisäys: lue myös kommentit aiheesta)

Tästä päästäisiin aasinsillalla helposti Bohemian Rhapsody -elokuvaan, jonka satuin juuri vähän aikaa sitten katsomaan. Freddie Mercuryhän tuli zarathustralaisesta perheestä. Tästäkin EES-blogi on ansiokkaasti raportoinut.

Yhden silmän markkinointi elokuvajulisteissa on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tuokin elokuva (kuten niin monet muutkin) alkaa muuten suoralla viittauksella vapaamuurareihin. Itse huomasin kätketyn silmäniskun ekalla katselukerralla, mutta veikkaan, että suurin osa katsojista on täysin sokeita tällaisille piiloviesteille. Ruutukaappaus elokuvan alusta:

Mahtoikohan Epstein muuten ajella Mazdalla tai Bentleyllä?

The Secret Lives and Deaths of CIA Operatives

Alla mielenkiintoinen video, jossa Ted Gup kertoo kirjastaan. Tämä kirja on siis juuri se teos, jota Ghislaine Maxwell väitetysti luki julkisesti, kun hänet “bongattiin” Epsteinin “itsemurhan” jälkeen. Video on vuodelta 2000.

Jos Ghislaine Maxwell lukee tällaista kirjaa, hän haluaa varmaan viestittää, että hän ja Epstein ovat olleet CIA:n palkkalistoilla. Mutta toisaalta se voi olla myös hyvä harhautus tai itsepuolustuskeino tilanteessa, jossa moni toivoo hänelle pahaa tai ainakin miettii onko hän todellinen naispaholainen.

Oli miten oli niin tämän kirjan vilauttelu julkisella paikallla on kiehtova yksityiskohta yhdessä oman elinaikani eriskummallisimmista tapahtumaketjuista. 9/11 vie tietysti ehdottoman ykkössijan, mutta tämä Epstein-keissi nousee myös aika lähelle kärkeä.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Tulee mieleen eräs Kalevauvan biisi… Olen järkyttynyt!