Vastaus EES-blogin esittämään kysymykseen

EES-blogia ylläpitävä “Antero V” esitti kysymyksen, jonka voit lukea täältä: Minun herääminen – sinun herääminen? Oma vastaukseni oli niin pitkä, ettei Blogger-alusta hyväksynyt sitä. Siitä syystä se on tässä alla. Tämä oli siis alunperin tarkoitettu vain kommentiksi tuonne EES-blogiin.


Hei täältä KummaJuttu-blogin puolelta! 

Olipa kiva kuulla, että tuolla patsas-kuvallani oli avustavaa voimaa tämän EES-blogin synnylle. Kuvanottohetkellä oma blogini taisi olla vielä alkutekijöissään ja tutustuin erilaisiin kummallisiin aiheisiin lähinnä intuition ohjaamana. Tai noh… tuota samaa intuitiota yritän edelleen tänäkin päivänä kuunnella. Kun tällaista tietoa ei yksinkertaisesti pysty käsittämään eikä ottamaan haltuun pelkästään sillä tietoisella mielen osalla. Iso osa tästä työstä on varmasti sellaista ”varjo-hommaa”, joka pitää käydä oman mielen syövereissä. 

Olen erittäin kiitollinen (ja varmaan monet muutkin lukijasi ovat), että aloitit tämän blogin kirjoittamisen ja olet myös jaksanut jatkaa sitä. EES-blogi on mielen räjäyttävä teos, jos sen jaksaa kahlata kokonaan läpi. Itselläni ei ikipäivänä olisi ollut kärsivällisyyttä suodattaa tällaista tietomäärää ymmärrettäväksi tekstiksi. Muistan mm. kuinka opettelin ymmärtämään kirjoituksiasi Tarotista tekemällä muistiinpanoja ja kaavioita Photoshopilla (planeetat, niiden yhteydet kortteihin jne)… Vieläkin hengästyttää, kun ajattelee sitä mentaalisen duunin määrää mikä piti tehdä, että edes hyväksyi sen tosiasian, että tällainenkin ilmiö on olemassa. 

Mutta joo.. Yritän nyt vielä vastata omalta osaltani tuohon kysymykseesi ”mikä sai sinut heräämään”. Ärsyttää tuon termin uskonnollis-sävytteinen muoto, mutta kun parempaakaan ei ole tarjolla niin pakko kai mennä sillä…

Tämä ns. herääminen siihen, että maailma on paljon kummallisempi paikka mitä meille kerrotaan, on ollut hyvin pitkä prosessi ja varmasti vieläkin pahasti kesken. Muistan kuitenkin jo nuorempana pohtineeni, että maailmassa täytyy olla paljon jotain sellaista mistä emme tiedä mitään. Ja tiesin myös, että niitä asioita ei koulunpenkillä opittaisi. Välillä tuo tunne tuli pintaan vahvempana ja sai aikaan jotain vakavia pohdintoja, mutta välillä ne taas jäivät taka-alalle. Se oli sellaista aaltoliikettä.

Muistan myös kuinka päädyin katsomaan Matrix-elokuvaa sen ensi-iltanäytökseen vuonna 1999 uskomattoman sattuman seurauksena, vaikken tiennyt koko leffasta mitään. Noita ”sattumia” on sittemmin tapahtunut niin paljon, että sana ”synkronisiteetti” on tullut vähän turhankin tutuksi 🙂 

Matrixissa tämä repliikki tuntui muuten kiteyttävän aika monta tuntemusta:

“What you know you can’t explain, but you feel it. You’ve felt it your entire life, that there’s something wrong with the world. You don’t know what it is, but it’s there, like a splinter in your mind, driving you mad.”

Ihan kuten Yrjö Kallinen joskus viisaasti totesi niin kyllähän me elämme sellaisessa ajatustottumusten unessa, johon on helppo tuudittautua. Välillä sitä kuitenkin havahtuu jostain syystä ja on ikäänkuin ”enemmän hereillä” hetken aikaa. Itse yritän kuitenkin ajatella, että kyseessä on luonnollinen ilmiö. Psyyke ei vain jaksa kaikkea kerralla. Kyllähän me tarvitsemme sitä oikeaakin unta joka yö. Muuten ei vain jaksa. Vaikka ärsyttääkin oma rajallisuus.

Blogin pitäminen tällaisista aiheista on ikäänkuin ”mielen kuntosalitreeniä”. Itselleni lopullisen potkun perseelle ja sysäyksen oman blogin perustamiselle antoi oudot unikokemukset. Olen näistä joskus omaan blogiinkin kirjoittanut, mutta kyseessä on siis ollut kaksi rinnakkaista ilmiötä: yölliset kauhukohtaukset (varsinkin nuorempana) ja myöhemmin oudot heräämisvaiheeseen liittyvät ”tietoisuuden häiriöt”, jossa ikäänkuin irtautuu omasta minästään / egostaan. Molemmat näistä ovat olleet todella hurjia kokemuksia ja ne on pakottaneet kysymään isoja kysymyksiä.

Blogin aloittamisen aikoihin näin myös ensimmäisen Zeitgeist -dokumentin. Sen uskonto- ja raha-osiot eivät herättäneet itsessäni aluksi juuri mitään tuntemuksia, mutta 9/11-asioita se sai tutkimaan ja sitä koluttuani koin vähän samanlaisen kokemuksen, josta itsekin kerroit. Eli sellainen ”facepalm-hetki”… Kuinka tyhmä sitä olikaan voinut olla!

Tiesin kyllä jo silloin heti 9/11 jälkeen, että jotain todella isoa oli tapahtunut, joka tulisi muuttamaan maailmaa peruuttamattomasti. Olin myös suunnattoman surullinen ja vihainen kaikesta hullunmyllystä, jonka se sai aikaan. Kesti kuitenkin 2009 tienoille asti ennenkuin oikeasti pysähdyin ja aloin prosessoimaan kaikkea näkemääni ja kokemaani. Blogin kirjoittaminen auttoi siinä kummasti.

Eli ehkäpä se tosiaan oli eniten tuo 9/11, joka vähitellen pakotti avaamaan mielen ja katsomaan kaikkea kummallista avoimin mielin eikä sulkemaan mitään mahdollisuuksia pois. Tuntuu todella oudolta ajatella kuinka unessa sitä joskus oli. Mutta samaan aikaan epäilyttää, että on ehkä nähnyt vasta jäävuoren huipun. Ja samalla on silti todettava, että oma maailmani ei kaatuisi, vaikka joku pystyisikin todistamaan, että kaikki olikin juuri niinkuin kymppiuutisissa kerrottiin. Noh… Sitä päivää odotellessa 😀

Olen muuten myös huomannut saman ilmiön, että tällaisista asioista on hieman turhaa avautua kavereille. Nämä on niitä asioita, jotka pitää omatoimisesti käydä läpi – Seija Simolaa lainaten – ”KUN AIKA ON”.

P.S. Kun 9/11 tapahtui vuonna 2001, olin oikeasti sikeillä päiväunilla kaverini kämpillä ja suoraan yläpuolellani roikkui valtava taulu, jossa komeili New Yorkin WTC-tornit. Heräsin siihen, kun joku soitti ja sanoi, että laitapa telkkari päälle. Että sellainen herääminen… 😀

Problem, Greta, Solution

Tänään Facebookissa tuli vastaan tällainen video (alla). Sama löytyy tekstinä täältä: https://www.anonews.co/anonymous-message-to-greta-thunberg/

Itse en tiedä ilmastonmuutoksesta kovinkaan paljoa, joten en edes halua ottaa kantaa siihen miten iso merkitys ihmisillä siihen voisi olla. Sen olen kuitenkin elämänkokemuksen myötä huomannut, että aina jos julkisuudesssa esitetään joku asia todella isona ongelmana, on syytä varautua siihen, että myöhemmin tarjottava ratkaisu tulee aiheuttamaan vielä paljon valtavampia murheita.

Monet muistavat varmasti 9/11 tapahtumat ja sen minkälainen hysteria niiden varjolla saatiin lietsottua. Tuosta päivästä lähtien kyseisen “ongelman” ratkaisut ovat olleet paljon karmeampia kuin se alkuperäinen ongelma. Ja suurin hyötyjä koko hässäkästä on ollut sotateollinen kompleksi ja siihen kuuluvat suuryritykset.

Vähän samantyyppinen hysteria lietsottiin kymmenisen vuotta sitten sikainfluenssasta. Kirjoitin tuohon aikaan monia postauksia aiheesta ja yritin omalta osaltani muistuttaa, että paniikissa tulee yleensä tehtyä huonoja ratkaisuja. Monet tuon ajan kirjoituksista on tällä hetkellä pois linjoilta, mutta tässä yksi esimerkki: Sikarokotteet herättää yhä enemmän epäilyjä

Tuon linkin takaa avautuva juttu palauttaa mieleen myös sen kuinka sosiaalinen paine ja ryhmäajattelu ajoi ihmisiä tekemään typeriä ja hätiköityjä päätöksiä. Ja tässäkin tapauksessa on hyvä muistaa kuka paniikista hyötyi. Suomi (eli me veronmaksajat) maksoimme narkolepsiaa aiheuttaneista rokotteista 37 miljoonaa euroa GlaxoSmithKlinelle.

Rahan tai vallan saaminen ei ole vaikeaa. Pitää vain osata taikoa.

David Icke puhuu tällaisesta taikatempusta termillä “Problem, Reaction, Solution“. Kyseessä on kolmivaiheinen tekniikka:

Ensin pitää olla joku iso kriisi tai muu ongelma. Se voi olla todellinen tai kuvitteellinen. Tärkeintä on kuitenkin se, että ihmiset saadaan reagoimaan ongelmaan tunteella. Jotain täytyy tehdä – ja mieluiten kiireesti. Tässä vaiheessa tapahtuu se taikatemppu: Ratkaisuksi tarjotaan toimenpiteitä, jotka ilman vallitsevaa hysteriaa eivät millään tavalla voisi mennä läpi. Tällaisessa tilanteessa suurin osa ihmisistä kuitenkin hyväksyy toimenpiteet, koska he luulevat sen olevan ainoa ratkaisu vallitsevaan ongelmaan. Jotain pitää tehdä. Nyt on pakko!

Taikatempun lopputulos voi olla eri tapauksissa täysin erilainen. Yleensä tapahtuu kuitenkin jompi kumpi näistä:

a) Joku pieni ryhmä tienaa helvetisti rahaa isomman joukon kustannuksella

b) Valta keskittyy yhteiskunnallisella tai muulla tasolla pienemmälle ryhmälle

Ikävä sanoa, mutta ilmastonmuutos-keskustelu ja myös “Greta-ilmiö” vaikuttaa juuri tällaiselta Problem-Reaction-Solution -taikatempulta. Ongelma on esitetty ja paniikkia lietsotaan. Seuraava (nykyinen) vaihe on ihmisten reagointi ja muutoksen vaatiminen. Sen jälkeen on vuorossa ne kirotut “ratkaisut”.

Toivon vilpittömästi, että olen tällä kertaa aavistuksissani väärässä. Olisi hienoa katsoa joskus taaksepäin ja todeta olleensa se, joka turhaan maalaili piruja seinille. Toivon myös koko sydämestäni, että ihmiset tällä kertaa hyväksyvät esitettyihin ongelmiin vain sellaisia ratkaisuja, jotka eivät putoa noihin edellämainittuihin A- ja B -kategorioihin.

En kuitenkaan tällä elämänkokemuksella pysty enää olemaan kovinkaan optimistinen. Tahot, jotka hallitsevat mediaa, hallitsevat myös psykologian enkä näe mitään merkkejä siitä, että näiden tahojen prioriteettilistalla ylimpänä olisi altruistinen halu pelastaa maailmaa.

Mielipiteisiin vaikuttamista

Eilinen juttuni nettimeemeistä käsitteli mielipiteisiin vaikuttamista. Ylessä oltiin kovin huolestuneita siitä vaikutetaanko ihmisiin huumorin kautta vaivihkaa, ikäänkuin suoraan kertomatta. Valtamediahan ei tällaiseen koskaan alentuisi..?

Suorin ja helpoin esimerkki mielipiteisiin epäsuorasti vaikuttamisesta on se millä tavalla salaliittoteorioita käsitellään mediassa. Tässä taas yksi tuore esimerkki: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006250617.html

Ottamatta tässä nyt kantaa Estonia-tapaukseen niin jutusta voi poimia vaikka tämän lauseen:

“Jos World Trade Centerin -iskut 2001 olivat joidenkin intoilijoiden mielestä salaliitto, niin sitä oli Estoniakin.”

Hmm.. Onko toimittaja nyt ihan varma, että sana intoilija on sellainen, jolla ei rivien välistä luettuna ole mielipiteisiin vaikuttavaa sävyä? Ja jos lauseen todenmukaisuutta aletaan muutenkin perkaamaan niin siinäkin mennään metsään. Katsotaanpa ihan ensin mitä sana “salaliitto” tarkoittaa:

Salaliitto eli salahanke on kahden tai useamman henkilön salainen sopimus jonkin rikollisen tavoitteen saavuttamiseksi.”
-Wikipedia

Eli väittääkö Iltasanomat ihan vakavissaan, että WTC-iskut ei ollut salaliitto? Jos näin on, olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan perustelut. Ainoa, josta oman käsitykseni mukaan on epäselvyyttä on se kuka salaliiton takana oli ja kuka tapahtumista tiesi etukäteen. Myös toteutustapaan liittyy lukuisia kysymyksiä.

Virallinen selitys tästä salalittosta nettimeemin muotoon puettuna löytyy täältä:

Jos Iltasanomat olisi aito tiedonvälitykseen keskittynyt puolueeton taho, se tekisi tutkivaa journalismia 9/11-tapahtumiin liittyen, mutta voisin lyödä vetoa, että sitä ei tule tapahtumaan. Sen sijaan se tulee jatkossakin keskittymään ihmisten mielipiteisiin vaikuttamiseen – epäsuorasti ja vaivihkaa.

Nettimeemit – sananvapauden viimeinen saarreke?

Kasvoin aikuiseksi aikakaudella, jolloin “nettimeemejä” ei oltu vielä keksitty. Lähin sitä muistuttava asia oli Kari Suomalaisen yhden tai muutaman kuvan pilapiirrokset Hesarissa.

Nuorelle sukupolvelle tiedoksi, että tämä ns. Hesari oli sellainen koko keittiön pöydän täyttävä paperihelvetti, joka jaettiin melkein jokaiseen kotiin ainakin pääkaupunkiseudulla. Ja tähän kyseiseen paperikasaan perustui ihmisten käsitys ympäröivästä todellisuudesta. Tuolloin elettiin (ja jotkut kuulemma edelleen elävät) aikaa ennen Internetiä.

Kari Suomalainen oli pilapiirtäjä, joka osasi katsoa maailmaa vähän erilaisesta vinkkelistä ja ikuisti näkemänsä piirroksin.

Karin piirroksissa yhdistyi politiikalle ja poliitikoille nauraminen. Tällainen sopi tietysti hyvin valtakunnan ykkösmediaan, joka edusti tuohon aikaan myös sananvapautta. Median sanottiin olevan “vallan vahtikoira” ja julkisuuden henkilöiden pitikin kestää tavallista kansaa paremmin arvostelua ja myös heistä tehtyä huumoria.

Pilapiirroksia tehdään tietysti edelleen, mutta “nettimeemit” vetävät niille usein vertoja oivaltavuudessaan. Ne myös täyttävät ihmisten tarpeen naureskella vaikeillekin asioille.

Nykyajan nettimeemit eivät kuitenkaan ole valtakunnan ykköslehden ja pienen piirin julkaisemia ja valitsemia vaan ne voivat ponnahtaa esiin mistä tahansa. Mitä nokkelampi ja hauskempi, sitä suositumpi kyseisestä nettimeemistä tulee. Hyvin usein ne ovat johonkin suuntaan vahvasti asenteellisia, mutta pelin henki on kaikille selvä. Huumoria revitään, jos sitä vain jostain löydetään. Samaan sarjaan kuuluu esim. Perikato-elokuvasta tehdyt Hitler-meemit.

Tämän pitkähkön pohjustuksen jälkeen kerron mikä sai minut kirjoittamaan tätä juttua. Se oli tämä Ylen kirjoitus: Viihdettä vai aivopesua? Meemit vaikuttavat ajatuksiisi, etkä välttämättä edes huomaa sitä -YLE 20.9.2019

Tuossa kirjoituksessa on monta kohtaa, jotka saavat KummaJuttu-bloggaajan karvat nousemaan pystyyn.

Onko yhteiskuntamme todella taantunut sellaiselle tasolle, etteivät nuoremman sukupolven edustajat enää erota huumoria ja todellisuutta? Ja jos niin kinkkisesti on päässyt käymään niin kenen syytä se mahtaisi olla? Vai voisiko olla niin, että sinne Kari Suomalaisen aikakaudelle jämähtäneet ihmiset ovat kauhuissaan, kun kaikkea tietoa ei enää jaetakaan vain yhdestä pienen piirin hallitsemasta kanavasta?

Jutussa todetaan mm. seuraavaa: “Meemeillä vaikuttaminen on tehokasta, koska se ei aktivoi aivojamme varoittamaan, että meihin yritetään vaikuttaa. Huumorilla kierretään mielen suojausmekanismit.”

Niinpä! Juuri tästä syystä monet standup-koomikot saavat aikaan reheviä nauruja. Usein asiat näyttävät todella huvittavalta, jos niitä osaa katsoa jostain uudesta näkökulmasta. Ja huumori on monesti ainoa keino tehdä se. Kuinka moni vielä muistaa Ismo Leikolan vitsin valtioiden velasta? Se oli mielestäni erinomainen esimerkki tällaisesta todellisuuden pyörittelystä ja asian katsomisesta uudesta kulmasta. Keisarilla ei aina todellakaan ole niitä vaatteita.

Ylen jutussa mainittiin myös termit “informaatiosota” ja “vaikutustietoisuus”. Hmm. Onhan se toki mahdollista, että jotkut Venäjän trollit, foliohatut tai pienet vihreät miehet yrittävät vaikuttaa kansakuntamme nuoriin nettimeemeillä, mutta itse jäin pohtimaan tätä: Onko jälleen uuden uhkakuvan levittäminen ja pelon lietsominen (tällä kertaa huumoria kohtaan) ihan tarkoituksenmukaista? Elämme kuitenkin aikaa, jolloin paluuta Kari Suomalaiseen ei enää ole ja kaikkien on yksinkertaisesti opittava käyttämään sosiaalista mediaa ja olemaan kriittisiä kaikkea informaatiota kohtaan.

Ylen jutussa sanotaan myös, että “Monen päättäjän someosaaminen rajoittuu Facebook-kuvaan kalastusreissulta tai joulupöydästä“. Noh.. tässä taas tullaan ihan perustavanlaatuiseen pätevyys-teemaan. Haluammeko valita päättäjiksi epäpäteviä henkilöitä, jotka elävät eri aikakautta kuin äänestäjät?

Ymmärrän kuitenkin tuon ajatuksen mielipiteisiin vaikuttamisesta, jota Ylen jutussa käsitellään. Myös ihmisten polarisoituminen kaikissa mielipiteissään on totta ja siitä kirjoitinkin edellisessä jutussa. Itse näen kuitenkin huumorin (muodossa kuin muodossa) suurimmaksi osin positiivisena. Esimerkiksi asiat, jotka valtamediassa leimataan pelkäksi “salaliittoteoriaksi” saattaakin näyttää hieman erilaiselta, jos omaa aivopesuaan onnistuu hieman purkamaan ja pohtimaan voisiko asiat sittenkin olla jotain muuta mitä meille sieltä “valtaapitävien” suunnalta kerrotaan.

Gorbett Reportin video vuodelta 2015 käsitteli tätä asiaa ja se kantoi nimeä “Solutions: Laughing At Tyrants“:

Ylen jutun lopussa pohdiskellaan sitä miten kotona tulisi suhtautua nettimeemeihin. Toimittaja kirjoittaa: “Kuvissa naureskellaan maahanmuuttajille ja asetetaan seksuaalivähemmistöjä naurunalaiseksi. Feministeillekin hihitellään.

Hmm hmm ja hmm… Miksiköhän nämä teemat otettiin nyt esille tässä jutussa? Jokainen voi mielessään vaihtaa nuo valitut teemat johonkin muuhun (vaikka vastakohtaansa) ja pohtia miltä tämä kirjoitus olisi sen jälkeen näyttänyt. Niin.. Mielipiteisiin vaikuttamiselta.

Tähän loppuun vielä omakohtaisia kokemuksia nettimeemeistä. Laitoin nimittäin joskus lusikkani tuohon soppaan ja perustin kuumeflunssan aiheuttamassa oudossa olotilassa nettisivuston, joka kantoi nimeä “nethupi”. Myöhemmin suljin sivuston, mutta tässä alla pari esimerkkiä noista tekemistäni nettimeemeistä. Käsi ylös, kuka pitää näitä vaarallisina?

Aiheeseen liittyviä linkkejä (päivitän näitä myöhemmin):

Ylen juttu Hitler-meemeistä: https://yle.fi/uutiset/3-7935931

Kenen joukoissa seisot?

Olen ollut havaitsevinani sellaisen ilmiön, että ihmiset jakautuvat nykyään paljon herkemmin eri leireihin mielipiteissään. Ja ne “oman leirin” mielipiteet ovat ainoita, joita suostutaan kuuntelemaan.

Maailman menoa seuratessa olen melkein alkanut uskomaan jonkunlaiseen salaliittoon, jonka tavoitteena on saada ihmiset tappelemaan keskenään “hajota ja hallitse” periaatteen mukaisesti. Jos yksi debatin aihe sattuu jostain syystä hiljenemään niin eiköhän pinnalle nouse heti joku uusi agenda, josta on pakottava tarve olla jotain mieltä ja avautua aiheesta sosiaaliseen mediaan.

Esimerkiksi Greta Thunbergin medianäkyvyys ja hänestä syntyvät mielipide-erot ovat jo sitä luokkaa, että oma mediasisältöjä ja niiden vaikutuksia tarkkaileva “palomuurini” alkaa hälyttämään äänekkäästi.

Toivottavasti en ole ainoa, joka on sitä mieltä, että aina jos joku uutinen aiheuttaa tunteen, että “tähän on pakko ottaa kantaa” tai että “tämän puolelle tai tätä vastaan” haluan asettua, olisi syytä pysähtyä ja miettiä yritetäänkö minuun parhaillaan tarkoituksella vaikuttaa jollain tavalla. Olenko reagoimassa uutiseen jollain sellaisella tavalla, joka liittää minut osaksi jotain samoin ajattelevaa ryhmää?

Myönnän toki, että itsellenikin tulee välillä tarve asettua jollekin puolelle ties missä aiheissa …kunnes (yleensä) hetken hengähdettyäni tajuan, että ei ole edes olemassa mitään “puolta” vaan kyseessä on memeettisesti syntyvä harha.

Meemi-teoriahan selittää tietoisuuden niin, että kaikki ihmisten ajatukset ja niiden osaset ovat geenien tavoin “replikaattoreita” eli ne monistuvat ja tarttuvat aivoista toisiin jos ne vain pystyvät. Eli memetiikan näkökulmasta esim. kristinusko, natsiaate, ilmastoaktivisimi, demokratia, ja tasa-arvo (samoin kuin niiden kanssa vastakkaisetkin aatteet) ovat täysin identtisiä monistujia. Meemeillä ei ole moraalia eikä siten myöskään mitään käsitystä “oikeasta tai väärästä” eikä “hyvästä tai pahasta”. Ihminen voi sitten toki perustella saamaansa “tartuntaa” vaikka millä ja antaa sille moraalisia arvoja, mutta lopulta meemit ovat kuitenkin niitä kuljettajia ja ihminen vain ajoneuvo.

Meemit siis leviävät jos ne vain pystyvät. Niin tekee myös niiden synnyttämät aatteet ja uskomuksetkin. Tällaisesta tietoisuuden syy-seuraus-suhteiden kelailuista päästään tietysti vähän samanlaisiin pohdintoihin kuin “kohtalon ja vapaan tahdon” dilemmassa. Teenkö oikeasti vapaan ja tietoisen valinnan liittyessäni vaikka johonkin puolueeseen? Entä miten se vapaa tietoisuus on syntynyt? Mistä osista syntyy se tilanne, jossa koen olevani vapaa ja tietoinen?

Mutta palataanpa tämän jutun alkuperäiseeen aiheeseen… Jos ihmisten tietoisuus ja kaikki mielipiteet ovat selkeän memeettisen prosessin lopputulosta niin millaisen vallan saavat ne harvat ihmiset, jotka päättävät päivän puheenaiheista? Sekä perinteisellä medialla että sosiaalisella medialla on meemien hallitsemassa maailmassa jäkyttävän suuri valta. Voidaanko ja halutaanko ihmisiin vaikuttaa memeettisesti niin, että lopputuloksena saadaan aikaan hajaannusta ja erimielisyyttä? Mitkä asiat unohdetaan ja mistä taas revitään isoimmat lööpit? Muuttuuko maailma tai onko se muuttumatta ja miksi? Kuka hyötyy?

Ymmärrän toki, että kaikki haluavat tulla hyväksytyksi ja oman mielipiteen näyttämisessä etenkin omille sidosryhmilleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ei sinänsä ole mitään pahaa. Samoin ymmärrän niitä, jotka haluavat käyttää sananvapauttaan ja kyseenalaistaa asioita. Kuitenkin nämä erimielisyydet korostuu nykyään jotenkin överisti ja saa koko touhun näyttämään lapselliselta.

Jos yhtään jaksaa nähdä vaivaa, voi tällaisina “nyt tuli tärkee juttu” -hetkinä omasta ajattelustaan ja päättelystään löytää yllättäviä aukkoja. Kun oman mielen rauhoittaa ja karsii kaikki ennakkoasenteet ja tunteet niin yleensä ainoa mitä jää jäljelle on tosiasia siitä, että ei vielä tiedä aiheesta tarpeeksi ollakseen satavarma mistään. Siltä pohjalta voi sitten uudelleen miettiä minkä asian taakse tai mitä vastaan haluaa niin kovin vahvasti ja näkyvästi asettua.

Ja vielä lopuksi: Uskon, että moni lukija tässä vaiheessa ajattelee, ettei tämä kirjoitus koske heitä, koska he perustavat oman ajattelunsa tieteellisesti todistettuihin faktoihin. Tämä olisikin ihan oman pohdinnan ja kirjoituksen aihe. Lyhyesti kuitenkin totean, että riippumatta siitä mikä on keskustelun aihe ja miltä kuvitteelliselta puolelta kukin mitäkin debattia katselee niin aina löytyy ne “tieteelliset faktat”, jotka tukee oman leirin aatetta. Taustalla lienee sama mekanismi kuin ostopäätöksissäkin:

Päätökset tehdään tunteella ja ne selitetään järjellä.

Edit: Pari kirjoitusvirhettä korjattu ja kuva lisätty jutun loppuun

Chicago Bulls logo väärinpäin

Huomasin Facebookissa Arman Alizadin hauskan päivityksen:

“Chicago Bullssien logo väärinpäin näyttää siltä et robotti panee taskurapua”.

Joo, totta. Mutta jostain kumman syystä itse näin kyseissä kuvassa välittömästi robotin/ihmisrobotin/androidin avoinaisen kirjan edessä enkä mitään hemmetin rapua. EES-blogi kirjoitti joskus aiheesta “avonainen kirja”: https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/05/historioitsijat-ilman-rajoja-suomessa.html

Toinen asia mihin huomioni kiinnittyi oli “kirjan” alla näkyvä “kolmoisristi”. Tämä on jo ehkä vähän kauempaa haettua symboliikkaa, mutta silmään se kuitenkin tarttui. Ja kolmoisristi tunnetaan myös nimellä “Cross of Salem”. Wikipedia osaa kertoa siitä seuraavaa:

“The Cross of Salem, also known as a pontifical cross because it is carried before the Pope, is similar to a patriarchal cross, but with an additional crossbar below the main crossbar, equal in length to the upper crossbar. It is also similar to the Eastern Cross. Also used by the supreme leadership of Freemasonry.”

Niin. Kiitos Armanille muistutuksesta, että asioita pitäisi aina muistaa katsella muistakin kulmista!