Kokeilin miltä tuntuisi runon kirjoittaminen. Edellisen olen tehnyt viime vuosituhannen puolella, saattaa itse asiassa olla jopa 90-luvun puolella. Eli sellainen rapiat 25 vuotta sitten. Pientä ruostetta saattaa siis koneessa olla 🙂 Mut eipä siinä. Näillä mennään. YY KAA KOO NEE….
—
Pieni lintu matkallaan
etsii paikkaa sopivaa
Räpytellen siipiään
taakkaa kantaa selässään
Mistä lienee saanutkaan
monta haavaa vaikeaa
Saaren pienen poukamaan
laskeutuu se nukkumaan
Tarkoitus tai sattumaa,
ehkei niistä kumpaakaan
Löytää silti sieltä sen
toisen siipirikkoisen
Tuen saavat toisistaan
siihen hetkeen vaikeaan
Tuntuu melkein kuin jo ois
saanut taakat raskaat pois
Parantamaan toisiaan
ei pysty silti kumpikaan
Miekka kaksiteräinen
on suhde kahden lintusen
Ottajaa ja antajaa
leikkivät ne vuorollaan
Kun taas aika muuton on
ja linnut lähtee lentohon
Silloin eroon haikeaan
ne ajautuvat toisistaan
Kun joskus päästä vuosien
aikaan muuttolintujen
saaren pienen poukamaan
linnut palaa nukkumaan
nuo kaksi kohtaa toisensa
ja muistaa vanhat haavansa
On tullut hetki valinnan
niin pakollisen, vaikean
Katsoako matalaan
peiliin luonnon antamaan
vai räpiköidä kauas pois
saareen toiseen missä ois
ehkä toinen lintunen
joka toisi vapauden
Iso lintu pörröinen
veteen katsoo miettien
Saari puhdas valkoinen
on sillä alla jalkojen
Katoavan arpien
se näkee päältä siipien
Sulat kaiken kokeneet
on viimein kaikki vaihtuneet
Lintu näkee selvemmin
kuin koskaan ennen aiemmin
Haavat joskus viilletyt
on kaikki taakse jätetyt.
—