KummaJuttu! -blogin lukijat ovat saattaneet joskus vilkaista myös Youtuben puolella julkaisemaani KJ! Studio -videosarjaa. Kyseisillä videoilla kuvailin itselleni tapahtuneita outoja asioita pääosin ajalta 2023-2024. Nuo kummalliset ja jopa selittämättömät tapahtumat ja synkronisiteetit johtivat lopulta niin merkittäviin muutoksiin elämässäni, että haluan hetken rauhassa miettiä millä tavalla asioista kerron. Tästä syystä myös vanhat videot ovat toistaiseksi poistettu näkyvistä. Toivottavasti jaksatte pysyä kuulolla ja tilaajina, vaikka vietänkin nyt hetken ”radiohiljaisuuden” aikaa…
Kuulennot ja Stanley Kubrick
Julkaisen uudelleen vanhan juttusarjan vuodelta 2018. Uudelleenjulkaisu tapahtuu osa kerrallaan, koska joudun tarkistamaan jokaisen jutun ja palauttamaan myös niissä olevia kuvia varmuuskopioista. Kerron tämän jutun kommenttiosassa aina kun saan uusia osia takaisin näkyviin.
Tässä ensimmäinen osa: https://kummajuttu.fi/kuulennot-stanley-kubrick-ja-the-shining-hohto-osa-1/
Narrin matka: Labyrinth
Tähän väliin taas hieman Tarot-symboliikan bongausta elokuvista…
Outojen, jopa johdatukselta tuntuvien sattumien seurauksena päädyin katsomaan uudelleen Labyrinth-elokuvan. Olen nähnyt sen viimeksi varmaan joskus lapsena. Ja siinähän menikin sitten tänään tovi tuijottaessa ja pohtiessa kyseistä teosta. Löysin siitä myös valtavan määrän symboliikkaa, etenkin tarotiin liittyen. Yritän tässä jutussa selittää mitä näin.
Lue lisää Narrin matka: LabyrinthKummat jutut jatkuu!
Blogi ja myös Youtube-kanava on olleet pienellä tauolla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mitään kummallista olisi tapahtunut – päinvastoin! On tapahtunut niin erikoisia asioita, että niistä kertominen veisi tunteja. Voi olla, että alan purkamaan sitä vyyhtiä Youtuben puolella jossain vaiheessa, mutta tähän väliin yhden vanhan jutun palautus näkyviin tänne blogin puolelle: Tomorrowland -elokuvan tarot-analyysi.
Tein tuon jutun aikoinaan marraskuussa 2019. Tänään tapahatui todella erikoinen synkronisiteetti juttusarjan 5. osaan liittyen, jonka takia tein ison urakan ja palautin juttusarjan näkyviin ruutukaapausineen kaikkineen.
Yritän jossain vaiheessa ehtiä palauttamaan myös muita vanhoja kirjoituksia.
Miten tunnistaa psykologinen manipulointi?
Tällainen video tuli vastaan Youtubessa. Tämän blogin lukijoille tässä tuskin on mitään uutta, mutta ns. tavan tallaajille tässä on monta hyvää vinkkiä…
KJ! Studio on muuten vähän aikaa tauolla. On tapahtunut sen verran outoja asioita, että niiden sulattelemiseen menee hetki. Osa tapahtumista on jopa sellaisia, joista en voi julkisesti valitettavasti kertoa. Mutta videoita tulee kyllä taas jossain vaiheessa…
Mutta tähän väliin siis toisten tekemää materiaalia:
KJ! Studio on aloittanut YouTubessa!
Siirry katsomaan KJ! Studio videoita: https://www.youtube.com/@kummajuttu
KummaJuttu! Youtube-kanavan voit tilata tästä linkistä.
Peltokuviot – totta ja tarua

Katso video: https://youtu.be/Yk2d_gT2B60?si=q3jpzcktNBtH7JNT
Rekolan Kino, ti 19.11. klo 18 – 21
Ennakkoliput 5,5€ (sisäänpääsy) tai 5€ (etäosallistuminen)
Ennakkovaraajien hinnat voimassa 5.11. asti, sen jälkeen hinnat: 7,5€ / 6,5€
HUOM: Lippuja myynnissä vain rajallinen määrä. Hintoihin lisätään verkkokaupan palvelumaksu (alle 15 senttiä / ennakkolippu).
Tule katsomaan kaksi Veli Martin Keitelin tekemää dokumenttielokuvaa tästä hämmästyttävästä ilmiöstä, perinteisessä elokuvateatterissa Vantaan Rekolassa. Ennen elokuvaa ja väliajalla Veli kertoo omista kokemuksistaan ja vastaa kysymyksiin. Kysymysten esittäminen on mahdollista myös etäyleisölle chatin kautta.
Molemmat dokumentit on kuvattu Englannissa, ja niihin on haastateltu kansainvälisiä ilmiön tutkijoita. Niissä näytetään paljon valokuvia ja videoleikkeitä peltokuvioista – niin korkealta ilmasta kuin maan tasolta kuvattuna. Elokuvat on tekstitetty suomeksi.
Aikataulu:
18:00 – 18:30 Peltokuviot – mitä-missä-milloin? Velin alustus
18:30 – 19:15 Dokumenttielokuva: Tietoisuuden kuviot (2001)
19:15 – 19:35 Kysymyksiä elokuvasta, vapaata seurustelua
19:35 – 19:45 Seuraavan elokuvan esittely
19:45 – 20:35 Dokumenttielokuva: Cereal wormholes (Madonreikiä pellossa) osa 1, 2004
20:35 – Kysymyksiä, keskustelua, katsotaan mihin asti venyy…
Voit tutustua aiheeseen etukäteen katsomalla Veli Martin Keitelin videon vuoden 2017 peltokuvioista, ja niistä hyvin mystisistä asioista, joita heidän ryhmälle tapahtui (ei suom. tekstitystä): August 2017 crop circles – an amazing story
Saapuminen paikan päälle:
Rekolan Kino sijaitsee Vantaalla, osoitteessa Rekolantie 43, 01400 Vantaa. Pääkaupunkiseudulla asuville (toki muillekin) suosittelemme lämpimästi tulemista paikan päälle. Rekolaan pääsee helposti K-paikallisjunalla. Matka Helsingistä kestää noin 20 min. Asemalta matkaa tapahtumapaikalle on n. 400 metriä. Rekolan Kinon vieressä pysähtyy myös bussit. Parkkitilaa on vain n. 15 autolle, jonka vuoksi suosittelemme saapumaan paikalle julkisilla tai käyttämään esim. junaradan vieressä olevaa (maksullista) parkkipaikkaa.
HUOM: Rekolan Kino on rakennettu vuonna 1948 eikä tila ole esteetön. Kulku sisään tapahtuu portaikon kautta. Sisätiloista löytyy kyllä inva-WC ja liikuntarajoitteisia autamme portaikossa parhaamme mukaan.
Etäosallistuminen:
Tapahtuma striimataan livenä, joten voit osallistua myös virtuaalisesti. Linkki ja salasana livetilaisuuden seuraamiseen lähetetään sähköpostitse etälipun ostaneille.
Tapahtuman virallinen nettisivu: https://www.sielunpuu.net/peltokuviot
Osta lippu: https://www.sielunpuu.net/event-details/peltokuviot-totta-ja-tarua-1
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2kIvxVZwL
Livestriimauksesta vastaa tapahtuman yhteistyökumppani Kummajuttu.fi
Narrin matka: Tomorrowland – A World Beyond, osa 7
Tämä on jatkoa juttusarjan edelliselle osalle. Juttusarjan ekaan osaan pääset tästä linkistä.
Kortti nro 15: Paholainen

Ihan kuten kortin 6 (Rakastavaiset) kohdalla sanoin, tässä leffassa nämä kaksi korttia on sekoitettu keskenään. Rakastavaiset-kortin kohdassa nähtiin viittauksia paholaiskorttiin ja nyt paholais-kortin kohdassa nähdään viittauksia rakastavaiset korttiin. Joku dualistinen flippaus tässä taustalla siis. Laitetaanpa se rakastavaiset-kortti tähän näkyviin myös niin hahmottuu paremmin:

Elokuvassa alkaa kohtaus, jossa Athene kuolee. Ennen sitä hän haluaa tunnustaa rakkautensa Frankille. Hän toistaa logimerkinnän 15 (paholainen-kortin numero). Tai yhteenlaskettuna 6 eli Rakastavaiset-kortin numero.

Seuraavaksi hän toistaa logimerkinnän 24 = 6 (rakastavaiset-kortin numero)

Kohtauksessa näytetään sitä aikaa, jolloin Tomorrowlandissa oli vielä kaikki hyvin ja Frank ja Athene olivat rakastumassa toisiinsa. Pitää muistaa. että Casey näki tämän hyvän maailman näkynä juuri siinä Rakastavaiset-kortin kohdassa, jossa kuitenkin käytettiin Paholainen-symboliikkaa.


Rakkaus-höpinöiden jälkeen Athene sanoo vielä jotain symbolista. Hän kertoo, ettei Frank saanut häntä koskaan nauramaan, koska tämä ei ollut hauska eli ”Funny”.

Athene sanoo siis, että ”narri ei ollut hauska”. Sana Fool (narri) ja sana Fun (hauska) tulevat etymologisesti samasta asiasta. Narri on jokeri – naurattaja.

Frank on se elokuvan alussa nähty pieni poika – narri, joka lähti huolettomasti matkalle. Hän ei kuitenkaan saanut Athenea nauramaan.
Kortti nuro 16: Torni

Torni-kortissa nähdään salama iskeytymässä torniin ja kaksi hahmoa putoamassa alas. Räjähdys, tulta, savua, salama… Löytyisiko elokuvasta tällainen viittaus?
Elokuvassa Frank tiputtaa Athenen alas tornista, jonka jälkeen tapahtuu räjähdys. Sitten kuvataan kuvataan salamoivaa tornia ja sitten myös Frank putoaa tornista. Hän syöksyy pää edellä maahan, mutta pelastautuu rakettirepun avulla.



Kortti nro 17: Tähti

Kortissa nähdään nainen vesialtaan äärellä tähtitaivaan alla. Toinen jalka maalla, toinen vedessä. Takana näkyy puu.
Elokuvassa Frank tipahtaa tähtikirkkaalta taivaalta vesialtaaseen ja Casey on ottamassa häntä vastaan rannalla. Takana näkyy tähtitaivaan lailla hohtavia puita.



He istuvat mystisen puun juurelle ja puhuvat siitä miten saisivat ”Uuden maailman idean” toimimaan ja siten pelastettua ihmiskunnan. Miten he saavat negatiivisen alitajunnan käännettyä positiiviseksi todellisuudeksi.
Tähti-kortti kuvaa nimenomaan tätä. Eli alitajuisen ja tietoisen mielen yhteyttä. Kortin kuvassa nähdään nainen kaatamassa vettä veteen ja maalle. Vesi kuvaa alitajuntaa ja maa kuvaa maallista puolta ja tietoista mieltä. Tarotin kuvat ja symboliikka pelaa juurikin alitajunnan tasolla – symboliikan, arkkityyppien ja intuition tasolla.

Lopulta he ryhtyvät toimintaan ja avaavat portin eri todellisuuden tasojen välille. Suoraan kortin symboliikasta. Casey ja Frank (nainen ja mies) ovat yhdessä (feminiini ja maskuliini yhdistyneenä) saaneet yhdistettyä kaksi tietoisuuden tasoa ja tätä virtausta myös kortissa näkyvät vesijanat / joet kuvaavat. Veden virtausta.

Casey palaa portaalin läpi kotiin ja halaa isäänsä. Tällä korostetaan myös vastakohtien uudelleenkohtaamista. Casey on se tarotin hallitsijatar (äitihahmo) ja hänen isänsä hallitsija (isähahmo). He halaavat oltuaan pitkään erillään. Caseyn veljellä on ”käärme-joki paita päällä”, jolla viitataan kortin virtaaviin puroihin. Alitajunta ja tietoinen mieli virtaavat yhdistyneenä.
Kortti nro 18: Kuu

Kuu-kortti on unelmien, unien ja illuusion kortti. Siinä nähdään koira, rapu ja susi ja tietysti uni-teemaan sopiva kuu, joka heijastaa auringon valoa.
Elokuvassa siirrytään kohtaan, jossa Frank ja Casey ovat lähettämässä maailmaan uusia ”rekrytoijia” – ns. Athenen päivitettyjä 2.0 versioita.

Yksi heistä kysyy mitä heidän tulee etsiä, johon Casey vastaa: ”Etsimme unelmoijia”.



He myös valmistavat ja jakavat uusia T-lantteja. Sekä valmistus että jakelu tapahtuu 9 kpl erissä. Kaikki rekrytoijat saavat laatikon, jossa on yhdeksän lanttia.
Miksi juuri 9? Kaikki lähtee numerologiasta. T-kirjain vastaa numeroa kaksi. 9 x 2 = 18 eli kortin numero.
Casey myös neuvoo etsimään sellaisia unelmoijia, jotka ruokkivat sitä ”oikeaa sutta”.

Kuu-kortissa tosiaan nähdään susi ja koira ulvomassa kuuta. Kuten muistetaan Athene edusti kuun jumaltarta, Isistä, joka nähdään myös kuu-kortissa kuun sirppinä itkemässä Osirista. Vedestä nouseva rapu kuvasi (muistaakseni) tietoisuuden alkuvaihetta, nousemassa alitajunnasta tietoiseksi.
Kortti nro 19: Aurinko

Aurinko-kortissa nähdään optimismia, valoa, iloa, onnistumista… Alaston lapsi ratsastaa valkoisella hevosella. Pimeys on voitettu ja ollaan pääsemässä tavoitteeseen.
Elokuvassa kuvataan kuinka rekrytoijat (kaikki tarkoituksella lapsia) lähtevät maailmaan etsimään sopivia ”herätettäviä” henkilöitä.

Portti, josta he lähtevät matkalleen on saman värinen kuin kortin hevonen. Taustalla kuuluu vain ”zup, zup, zup” kun nämä valon lapset rientävät maailmaan. Myös Caseyn veljellä on oranssi, aurinkoa symboloiva paita päällään, korttiin sopien. Kaikki on suoraan kortista, kuin mallista piirtäen tehtynä.

Kohtauksessa vielä näytetään kuinka joku lähtee tuulimyllyjen luo, joku metsään jne. Tällä viitataan neljään elementtiin: ilma, maa, tuli, vesi. Tarotin neljä maata kuvaavat näitä elementtejä. Kortissa nähdään neljä auringonkukkaa, jotka kuvaavat myös näitä neljää elementtiä. Yhdellä lähtijällä on vielä kädessään puinen sauva, joka on siis yksi tarotin maista (sauvat).

Kortti nro 20: Tuomio

Kortissa nähdään enkeli soittamassa torvea ja herättämässä kuolleita arkuistaan.
Elokuvassa rekrytoijat alkavat herätellä valitsemiaan ihmisiä ”uuteen maailmaan”. Näytetään, kuinka lantteja jaetaan eri yhteiskunnan aloille: muusikolle, tiedemiehille, teknikoille, opettajille, tuomareille…




Tämä koko kohtaus kertoo allegorisesti ”kuolleiden ihmisten” herättämisestä.
Pari sivuhuomiota tähän väliin… Muistui nimittäin mieleen kuinka Mark Passio kertoi eräässä luennossa ”eliittisatanistien” käyttävän normaaleista ihmisistä termiä ”dead”, koska heidän katsotaan olevat käytännössä sielultaan kuolleita. Heidät voi vaikka uhrata sotien alttareille jne.
Myös Fight Club-elokuvassa oli jännä kohta, kun Tyler tekee ”vihkiytymis-riittiä” kaatamalla happoa päähenkilön käden päälle. Kun tämä alkaa meditoimaan kivun poistamiseksi, Tyler sanoo: ”Älä tee sitä niinkuin kuolleet”. Nämä on jänniä juttuja…
Mutta palataan tähän leffaan… Rekrytoijien käyttämään lanttiin liittyy pari jännää yksityiskohtaa. Ensinnäkin tämä lantin 2.0 versio on erilainen kuin se minkä Athene antoi elokuvan alussa. Tästä puuttuu kokonaan se atomin symboli lantin ylälaidasta. Lisäksi värit ovat kääntyneet. Alussa T-kirjain oli oranssi ja tausta sininen. Näissä uusissa lanteissa T-kirjain on sininen ja tausta oranssi.
Toinen jännä juttu on se, että siinä on käytetty juuri samoja värejä kuin vapaamuurarien käyttämässä logossa.

Onko Tomorrowland joku vapaamuurareiden käyttämä rekrytointi-elokuva?
Tuo värien valinta tulee erikoisen pistävästi esiin kohtauksessa, jossa sähköautoja suunnitteleva tyyppi löytää lantin. Hänen lanttinsa ilmestyy liukuen oranssin kankaan alta sinisen värilaatan viereen.


Rekrytointi / tuomio -kohtauksessa on muitakin piiloviittauksia. Esim. tuomarilla on pöydällään Hong Kongin 2014 mielenosoituksia käsittelevä paperipino. Muusikolla on 1000 jenin seteli laukussaan, johon on kuvattuna Hideyo Noguchi jne. Elokuva on täynnä pienen pieniä ”easter egg kätköjä”, jotka tuntuvat liittyvän elokuvan sanomaan.
Elokuvan rekrytointi-kohtaus tiivistyy ja puhallinsoittimet voimistuvat. Katsokaa korttia. Myös punavalkoisen lipun symboliikkaa voisi miettiä, mutta nyt ei aika ja voimat enää riitä. ”Kuolleiden herättäminen” tehdään joka tapauksessa elokuvassa äärimmäisen selvästi.
Kortti nro 21: Maailma

Maailma on Tarotin ison arkanan viimeinen kortti. Siinä nähdään jumatar Sofia. Sykli tulee päätökseen ja narri on saavuttanut kypsyyden ja viisauden.
Elokuva päättyy siihen, kun lukuisat herätetyt ihmiset näkevät ”uuden maailman” ja aloittavat oman ”narrin matkansa”.

Näin on käyty läpi elokuvan Tomorrowland – A World Beyond analyysi läpi. Aloitettiin Narrista (kortti 0) ja päädyttiin korttiin Maailma (21). Tarotin ison arkanan 22 korttia kronologisessa numerojärjestyksessä. Jälleen kerran. Diipillä esoteerisella symboliikalla kyllästetty leffa, johon jäi vielä paljon löydettävää. Esim. numero 22 tulee leffassa kätketysti useita kertoja vastaan.
Elokuvan alussa ja lopussa nähtiin Frank pyöreän ”teleportin” edessä puhumassa. Hän on elokuvan alussa esiintynyt pieni poika, narri – mutta aikuisena, viisauden löytäneenä Sofiana, seppele-tyyppisen muodon ympäröimänä, joka kuvaa syklisyyttä.


Eli palataan nollaan…

…Ei nyt sentään. Toista katselua ei pysty nyt vähään aikaan ottamaan 😀
Kiitos jälleen kaikille. Namaste. Kummajuttu-blogi hengähtää nyt hetken.
Narrin matka: Tomorrowland – A World Beyond, osa 6
Tämä on jatkoa juttusarjan edelliselle osalle. Juttusarjan ekaan osaan pääset tästä linkistä.
Kortti nro 13: Kuolema

Kortissa musta luuranko ratsastaa valkoisella hevosella ja massa makaa kuolleita. Kolme henkilöä anelee henkensä puolesta: piispa, nainen ja lapsi. Minusta näyttäisi siltä, että pieni lapsi kannattelee jotain pyöreää (ehkä omenaa?).
Elokuvassa nähdään kuinka Frank, Casey ja Athene ovat saapuneet Tomorrowlandiin ja katselevat sen totaalisen kuollutta maisemaa. Taustalla siintää torneja kuten kortissakin. Horisontista lähestyy ”lentävä kuolemanpartio”. Frank antaa pyöreän pommin lapselle ja sanoo, että on hyvin todennäköistä, että heidät pyritään tappamaan heti kun alus laskeutuu.



Kun alus saapuu kolmikon eteen, sieltä laskeutuu alas itse kuolemaa edustava David Nix. Hänellä on mustat vaatteet ja panssaria muistuttavat suomut olkapäillään. Suoraan kortista. Nix tulee muuten käsittääkseni saksankielisestä sanasta nichts – ei mitään. Tässä kohtauksessa hän tosiaan edustaa hyvin sukunimellään.


Kolme hahmoa asettuu kuoleman eteen aivan kuten kortissa. Athene käy Nixin kanssa keskustelua siitä kuinka hän oli sanonut Athenelle tämän olevan korvattavissa ja että hänet piti ”purkaa”. Eli suomeksi sanottuna tappaa. Myös Frankille Nix sanoo, että hänet pitää ”karkottaa” eli poistaa Tomorrowlandista.
Frank anelee Nixiltä, että he saisivat jäädä, koska uskoo Caseyn voivan muuttaa asiat paremmaksi. Suoraan kortista.
Sitten he menevät hissillä torniin ja matkalla sinne tuuli lennättää Caseyn tärkeän isältään saaman lippiksen alas. Lippis kuvasi hallitsijattaren kruunua, jos muistatte. Myös kortissa näkyy kruunu maassa lojumassa.
Ylhäällä tornissa Casey saa katsoa mystisen pallon avulla tulevaisuuteen ja näkee siellä pelkkää kuolemaa ja maailmanlopun.

Nix sanoo, että maailma tulee tuhoutumaan eikä sitä voida välttää. Kuolema-kortti överisti alleviivattuna.

Casey kysyy milloin se tulee tapahtumaan ja vastaus ei yllätä varmaan ketään enää tässä vaiheessa… Niin – maailmanloppuun on aikaa 58 päivää.

Lopulta selviää vielä sekin, että Nix ei pelkästään halua olla estämättä maailmanloppua vaan haluaa aiheuttaa sen. Eipä tässä sen enempää tarvitse varmaan tätä korttia selittää..
Kortti nro 14: Kohtuus

Kortissa sekoitetaan vastakohtia, esim. kylmää ja kuumaa vettä. Vesi virtaa kortissa alemmasta ylempään.
Elokuvassa tyttö tajuaa koko elokuvan pääidean eli vastakohtien taistelun: Ihmiset ruokkivat väärää sutta, koska viesti ja aivopesu tulee alemmalta tasolta ylemmälle (todelliseen maailmaan). Eli negatiivisuutta syötetään alhaalta ylöspäin. Korttiin yhdistettynä – musta susi (alitajunta) on tämän kortin alempi malja ja ylempi malja on tietoinen mieli.

Elokuvassa Casey edustaa optimismia, valoa ja toivoa. Nix edustaa pessimismiä, pimeyttä ja epätoivoa. Alkaa lopullinen taistelu näiden kahden suden (vastakohtien) välillä. David avaa portin kahden ulottuvuuden väillle. Huomatkaa, että kortissa sekoittuu vastakohdat ja enkeli myös seisoo niin, että toinen jalka on maalla ja toinen vedessä.
Myös elokuvassa pompitaan ulottuvuuksien välillä – toinen ulottuvuuksista on nimenomaan rannalla. Yksi robotti jopa halkeaa keskeltä kahtia, kun portti ulottuvuuksien välillä sulkeutuu.

Myös se kohta on merkittävä, kun Frank tarttuu Davidia ranteesta. Katsokaa mikä kuvio rannekkeeseen tulee ja verratkaa sitä kortissa näkyvään rintakuvioon. Kolmio neliön keskellä. Kohtauksessa tällä rannekkeella ohjataan hissiä. Välillä painetaan ylös-nappia ja välillä alas. Myös tämän avulla leikitellään vastakohtien välillä ja sekoittumisella. Kortissa tuolla neliö-kolmio -koristeella on tärkeä merkitys, mutta just nyt sitä en muista. Leffassa kuitenkin viitataan siihen tällä hissin veivaamisella.

Joku voi ehkä jäädä ihmettelemään sitä miksi Davidin ranneke vastaisi kortissa näkyvän siivekkään hahmon koristetta. Eihän David näytä yhtään tuolta enkeliltä (sulkia muistuttavia koristeita lukuunottamatta)?

Niin.. Ensinnäkin kortissa näkyvä hahmo on androgyyninen eli siinä on sekä miehen että naisen piirteet. Lisäksi täytyy mennä taas etymologiaan ja ”eliitin symboliikkaan”, jotta tajuaa koko jutun. Hahmon nimi on David ja tässä kohtauksessa hän edustaa tosiaan tällä etunimellään.
Tästä oli juttua eräässä nimeltä mainitsemattomassa blogissa: Aton-kultti – osa 7: Daavid
Daavid-tittelin symbolina käytetään kyyhkystä. Kyyhkynen, dove, tulee sanasta david. Kyyhkynen on latinaksi columba. Tämä näkyy usein ”Eliitin” nimissä: Knights of Columbus,District of Columbia (Washington DC), Christopher Columbus, Columbia Broadcasting Company (CBC), Columbia University, Columbia Pictures ja niin edelleen.
Tässä pari eri näkemystä Davidista aka Dovesta. Alkaako nyt muistuttamaan enemmän kortissa näkyvää hahmoa?


Jatkan analyysiä seuraavassa osassa ››
