Julkaistu Ei kommentteja artikkeliin Varjoista valoon, osa 3

Varjoista valoon, osa 3

Edellisessä juttusarjan osassa mainitsin, että voisin mahdollisesti joskus myöhemmin kertoa mitä tapahtui sen jälkeen, kun olin sen podcastin nauhoittanut. Nyt on ehkä sopiva aika kertoa siitä muutamalla sanalla.

Ensinnäkin… se mitä tein yli puolen vuoden ajan ennen tuon podcastin nauhoitusta, oli intensiivistä varjotyötä eli oman varjopuoleni työstämistä. Carl Jung näki varjotyön ja varjon integroinnin osana suurempaa individuaatioprosessia. En ala tässä selittämään Jungin teorioita sen tarkemmin, mutta voin kerätä tämän jutun loppuun tai kommenttikenttään jotain linkkejä aiheeseen liittyen.

Kaikki aiemmin tänä vuonna tekemäni varjotyö ei kuitenkaan olisi sellaisenaan riittänyt vaan sen piti myös manifestoitua jollain tavalla eli se oli pakko ns. päästää ulos. Ne kaksi tapaamista, joista aiemmassa kirjoituksessa kerroin, oli tässä mielessä todella tärkeitä, mutta vasta sen pidemmän podcastin tekeminen antoi mahdollisuuden sanoa kaikki ääneen ja sitä kautta tuoda varjotyöprosessi viimein kunnolla päätökseen. Sillä kuuliko podcastin yksi, neljä vai useampi ihminen, ei ollut prosessin kannalta mitään merkitystä. Tärkeintä oli se, että kaiken sai sanottua ääneen ja että juuri tietyt oikeat ihmiset tulivat tietoisiksi siinä puhumistani asioista. Itse asiassa se henkilö, jolle aloin podcastia alunperin tekemään (tai siis sillä hetkellä luulin tekeväni) ei omien sanojensa mukaan edes kuunnellut koko nauhoitusta… mutta silläkään ei ollut mitään käytännön merkitystä. Tietoinen mieli on pelkkä ohut huntu valtavan alitajunnan meren päällä ja omat tietoisen mieleni kehittämät syyt kyseisen tallenteen tekemiselle olivat pelkkää sumuverhoa. Todelliset syyt olivat visusti alitajuntani kätköissä.

Ennen kuin tein päätöstä podcastin luovuttamisesta kuunneltavaksi kenellekään, kävin tapaamassa vielä kolmatta henkilöä. Tuon kolmannen henkilön tapaaminen osoittautui yhdeksi elämäni merkittävimmistä hetkistä, josta käynnistyi lievästi ilmaistuna käsittämättömien tapahtumien ketju. Tai oikeastaan ne tapahtumat olivat alkaneet jo paljon aiemmin, mutta tuo tapaaminen kiihdytti asioiden etenemistä valtavasti ja antoi monelle jo aiemmin tapahtuneelle oudolle asialle merkityksen ja kontekstin.

Syy miksi kävin tuota kolmatta henkilöä tapaamassa oli se, että hän oli myös yksi niistä ihmisistä, jotka olin 90-luvulla jättänyt taakse kipeällä tavalla ja johon varjotyöni vahvasti liittyi. Tehdessäni podcastia, tein tietoisen valinnan ja jätin tämän kyseisen henkilön kokonaan pois tarinasta. Sisällytin siihen vain ne kaksi muuta henkilöä (joita olin siis jo käynyt tuossa vaiheessa tapaamassa). Selitin asian itselleni tuolloin niin, että olin muka jo käsitellyt tähän kolmanteen henkilöön liittyvät asiat 14 vuotta aiemmin. Nyt jälkikäteen ymmärrän, että se ei ollut totta vaan minun oli ollut pakko jättää hänet siitä pois, jotta pystyin kohtaamaan hänet neutraalisti myöhemmin äänityksen tehtyäni. Eli tietoinen mieleni oli jälleen tehnyt (tai selittänyt) jotain asioita omalla tavallaan, joka jälkeenpäin osoittautui pelkäksi savuverhoksi todellisten syiden rinnalla – syiden, jotka olivat oikeasti piilossa alitajunnassa.

Varmuus siitä, että minun tuli mennä tapaamaan tätä kolmatta henkilöä, tuli erilaisten synkronisiteettien kautta. Esimerkiksi eräänä päivänä mietin pitäisikö podcastista kertoa tuolle kyseiselle henkilölle ja juuri sillä hetkellä huomasin kellon olevan 11:11. ”Sattumat” noihin numeroihin liittyen ovat olleet itselleni todella merkittäviä, joten pidin sitä eräänlaisena vahvistuksena sille, että juuri niin minun tulisi toimia. Ja tuo oli siis vain yksi esimerkki. Oikeasti niitä sattumia oli useampia ja ne tapahtuivat juuri sellaisilla hetkillä kun mietin kyseistä henkilöä. Kyse oli siis intuition (alitajunnan) kuuntelemisesta ja nuo sattumat (synkroonisiteetit) vain lisäsivät juuri sopivalla tavalla varmuutta siitä miten kannattaisi toimia.

Tuo kolmannen ihmisen tapaaminen oli äärimmäisen merkittävä. Olin kerännyt itselleni listan kysymyksiä, jotka halusin häneltä kysyä. Tarkoitukseni oli jollain tavalla saada varmuus siitä, että muistan 90-luvulla tapahtuneet asiat oikein ennenkuin luovutan podcastia muiden kuunneltavaksi. Keskustelun aikana kävi kuitenkin ilmi, että oma tietoinen mieleni oli sivuuttanut kokonaan tietyt asiat, joita tuo kyseinen henkilö oli minulle 3 kk aiemmin kertonut. Eli olin ollut autuaan tietämätön tietyistä merkittävistä asioista, joista hän oli aiemmin puhunut. Kaiken tapahtuneen jälkeen en voi kuin uskoa, että tällä ”tietämättömyydellä” oli myös joku merkitys ja syy. Jos tietoinen mieleni olisi rekisteröinyt ne kuulemani sanat silloin 3 kk aiemmin, asiat eivät välttämättä olisi edenneet siten kuten ne olivat. En välttämättä olisi koskaan tehnyt koko podcastia tai ainakaan en olisi tullut puhumaan siitä tuolloin hänelle.

En voi tähän kirjoitukseen sisällyttää kaikkea mitä tuon tapaamisen jälkeen tapahtui, mutta vakuutan, että monet näistä tapahtumista ovat olleet todella käsittämättömiä. Puhutaan niin suurista ”sattumista”, ettei oma käsityskykyni enää ole meinannut niihin riittää, vaikka synkronisiteetti on ilmiönä itselleni tuttu jo vuosien takaa (oikeastaan siitä asti kun aloitin tätä blogia kirjoittamaan 14 vuotta sitten). Jotkut viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneista asioista ovat olleet myös sen tasoisia, että ne voisi tulkita yliluonnollisiksi. Monet varmaan muistaa Pulp Fiction -elokuvasta kohtauksen, jossa kaksi gansteria selviää kuin ihmeen kaupalla luotisateesta. Samuel L. Jacksonin esittämä Jules-hahmo toteaa kyseessä olleen ns. jumalainen väliintulo (Divine Intervention). Jotain sen kaltaista koen itsekin kohdanneeni, mutta se ”väliintulo” ei ole ollut yksittäinen tapahtuma vaan sarja uskomattomia tapahtumia. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisin tullut uskoon vaan sitä, että olen päässyt todistamaan jotain sellaista, joka on hyvin konkreettisesti osoittanut, että tämä meidän arkinen materiaalinen maailma on pelkkää ohutta pintaa syvemmän psyykkisen, arkkityyppisen ja ehkäpä jopa henkisen todellisuuden rinnalla.

Tuohon kokemaani ”outojen sattumien sarjaan” on sisältynyt mm. tiettyjen ihmisten ilmestyminen luokseni todella erikoisilla hetkillä. Lisäksi se mistä he ovat alkaneet puhua, on liittynyt juuri sellaiseen asiaan, jota olen sillä hetkellä sisäisesti käsitellyt. Jotkut näistä kohtaamisista on ollut sellaisia, että niiden ei olisi pitänyt olla edes mahdollisia (oven on esim pitänyt olla lukossa, mutta silti ovi on auennut kyseisten henkilöiden tullessa sisään). Kerran tapasin henkilön, joka tuli puhumaan minulle tietämättä kuka olin. Keskustelun jälkeen selvisi, että kyseinen henkilö on entinen tuttuni 90-luvulta, joka myös esiintyy niillä VHS-kaseteilla, joita olin juuri digitoinut. Sattumiin on lukeutunut myös jäätävä määrä 11:11 -numeroiden näkemistä juuri merkittävillä hetkillä. Ja tätä on tapahtunut todella pitkään (kuukausitolkulla) ja toistuvasti. Lisäksi on ollut erikoisia oivalluksia siitä miten tietyt menneisyydessä tapahtuneet asiat ovat tapahtuneet juuri tietyissä vuosisykleissä. Outoihin tapahtumiin on sisältynyt myös mystisiä esineiden katoamisia sekä erikoisia minulle sattumalta luovutettujen esineiden yllättäviä syvempien merkitysten selviämistä. On tapahtunut myös tietoteknisten laitteiden itsestään käynnistymisiä ja sammumisia juuri tietyillä merkittävillä hetkillä.

Tiedän, että tämä kaikki voi luettuna kuulostaa tarkoitusten tahalliselta etsimiseltä tai liioittelulta, mutta todellisuudessa asia on päinvastoin. En pysty kaikesta edes kertomaan. Jotain hyvin merkittäviä outoja asioita on tapahtunut myös tiettyjen henkilöiden itsemurhiin liittyen.

Lista tapahtuneista asioista on todella pitkä. En pidä täysin mahdottomana sitä, että jonain päivänä kertoisin kaiken noista ”sattumista” esim. uuden podcastin muodossa, mutta en kyllä tiedä miten voisin sen tehdä paljastamatta kenenkään henkilöllisyyttä. Eikä itselläni tällä hetkellä olisi edes aikaa moiseen.

Vaikka tämä pintapuolinen kuvailu saattaa kuulostaa sekavalta, ei mikään tapahtunut ole ollut pelkkää ”kummien juttujen” sekasortoista kaaosta. Kaikki on liittynyt tavalla tai toisella siihen kolmanteen henkilöön, jota kävin tapaamassa. Tuo kyseinen henkilö on jostain kummallisesta syystä ollut läsnä elämässäni kaikissa sen merkittävissä henkisen kasvun vaiheissa enkä todellakaan enää usko, että se olisi sattumaa. Mitä se sitten on? Noh, siitä on parikin teoriaa, joista kerron ehkä joskus myöhemmin.

Kiitos kaikille varjotyöprosessiini tavalla tai toisella osallistuneille ja etenkin heille, jotka ovat minua sen aikana tukeneet!

Jotain sekalaisia linkkejä aiheen tiimoilta:

Aiheesta suomeksi: https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2018/01/astro-teologia-osa-35-helvetti.html

Julkaistu Ei kommentteja artikkeliin Varjoista valoon, osa 2

Varjoista valoon, osa 2

Tämä on jatkoa edelliselle varjotyötä käsittelevälle kirjoitukselle. Avaan tässä jutussa hieman lisää omaa prosessiani sekä sitä miten lopulta käsittelin ja hyödynsin kaikkea oppimaani (joskin tiedostan myös, että kyseessä on koko elämän mittainen prosessi eli ei se oppiminen tähän tule loppumaan). Toivon, että kaikesta läpikäymästäni olisi hyötyä muillekin ”itsensä etsijille” tai että edes joku muukin voisi oppia näistä kokemuksistani jotain. 

Ihmiset, joista tässä jutussa puhun, olivat äärimmäisen läheisiä minulle 1990-luvulla ja myös käsiteltävät asiat juontavat juurensa sinne. Eli kyse on hyvin vanhoista asioista. En tule mainitsemaan ketään nimeltä enkä halua myöskään loukata ketään tällä kirjoituksella.

—

Oman varjotyöni käynnisti tämän kuluneen vuoden aikana se, kun jouduin kohtaamaan ns. entisen minäni kymmenien vuosien takaa. Olin luvannut digitoida ison määrän vanhoja VHS-nauhoja, joissa itsekin esiinnyin. Osittain noissa videoissa esiintyi juuri sellainen tuttu “hölmö nuori minä”, jonka tunnistin ja muistin. Mutta jouduin näkemään myös asioita, joista minulla ei ollut mitään muistikuvaa enkä myöskään pitänyt kaikesta näkemästäni. 

Pelkkä videoiden digitointi ei ollut kuitenkaan ainoa tai edes merkittävin syy sille, että lähdin työstämään varjoani – itse asiassa prosessi alkoi jo paljon aiemmin. Isompi syy oli se, että tiesin mahdollisesti joutuvani tuon digitointiprojektin jälkeen kohtaamaan ihmisiä noilta ajoilta ja osa heistä oli myös sellaisia, joiden kanssa minulla oli käsittelemättömiä ja osin ehkä jopa traumaattisia kokemuksia. Eli minun oli kohdattava paitsi entinen minäni, myös ne ihmiset, tilanteet ja tunteet, jotka olin jättänyt taakse. Tuo kaikki tuntui vielä prosessin alkuvaiheessa täysin mahdottomalta jopa ajatustasolla, mutta kun mitään muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, oli pakko alkaa työstämään asioita sisäisesti. Toki olin ihan tarkoituksella laittanut itseni tuohon tilanteeseen eli luvannut digitoida videot ja kohdata sen jälkeen nämä ihmiset. Se oli ollut oma ehdotukseni eli jollain tasolla varmaan tiesin olevani viimein henkisesti valmis kyseiseen koitokseen.

Oman vaikeutensa itsetutkiskeluun teki se, että tiesin toimineeni aikoinaan joitain ihmisiä kohtaan väärin enkä ollut koskaan pystynyt kunnolla itsekään ymmärtämään sitä miksi olin niin toiminut. Olin haudannut nämä asiat syvälle varjooni. Samoin olin haudannut mielestäni tietyn elämänvaiheen kipeimmät yksityiskohdat ja muistot. Kaiken tämän auki repiminen ja analysointi ei ollutkaan sitten mikään maailman helpoin tehtävä. Ylläri!

Vaikka aikaa noista tapahtumista oli kulunut paljon ja käytännössä kaikki elämässäni oli muuttunut sen jälkeen jo moneen kertaan, silti tiettyjen asioiden rehellinen kohtaaminen oli vaikeaa. Tein varjotyötä pitkillä kävelyretkillä ja elin niiden aikana läpi uudelleen mm. elämäni kipeimmät hetket. Aloin vähitellen ymmärtämään erilaisten tapahtumien syy-seuraussuhteita. Kaukaisiin asioihin palaamista muistoissa helpotti vanhojen videoiden ja valokuvien katselu sekä aikoinaan ullakolle säästämieni kirjoitusten lukeminen. Esimerkiksi kirjeen lukeminen siitä kuinka olin joskus satuttanut rakastamaani ihmistä oli hyvin vaikeaa käsiteltävää. 

Kaikkien näiden asioiden prosessoimiseen meni lopulta kuukausia. Oli myös hetkiä, jolloin olin hyvin syvissä aatoksissa jopa silloin, kun minun ei ollut tarkoitus noita asioita työstää. Muistan esimerkiksi erään hetken, jolloin olin lapseni kanssa poreammeessa ja tajusin olleeni pitkään hiljaa ja muissa maailmoissa. Huomasin hänen katsovan minua hieman oudosti. Lapset aistivat asioita herkästi ja tajusin hänen huomanneen, että käytökseni ei ollut täysin normaalia. Jossain vaiheessa huomasin myös puolisoni olevan minusta huolissaan. Tuon jälkeen kerroin hänelle tarkemmin mistä oli kyse ja yritin rajata asioiden käsittelyä pois perheen kanssa vietetystä ajasta. Suosittelenkin siis jo etukäteen harkitsemaan millä tavalla omaa varjotyötään aikoo harjoittaa ennen tällaiselle matkalle lähtemistä.

Vaikka omaan varjoon tutustuminen oli todella raskasta, se oli myös parantava prosessi. Työstäessäni asioita aloin ulkoilemaan ja liikkumaan luonnossa. Kuntoni kohosi merkittävästi ja kiloja karisi. Käveleminen auttoi pitämään ajatukset fokusoituneena ja työstämään juuri tiettyjä asioita. Alkoi tuntua siltä, että kyseessä oli jonkinlainen paranemisprosessi, joka koski sekä kehoa että psyykeä. Vähitellen hajallaan olleeseen mielen palapeliin alkoi löytyä jokin järkevältä tuntuva järjestys. Aloin ymmärtämään miksi olin aikoinaan toiminut siten kuin olin ja jopa sen miten erilaiset lapsuuden kokemukset olivat minua muovanneet ja vaikuttaneet valintoihini. Aloin pääsemään kiinni siihen mitä oman mieleni varjopuolella oli ollut piilossa. 

Kun olin saanut prosessin riittävän pitkälle, tunsin olevani valmis – valmis kohtaamaan kenet tahansa. Jopa sellaiset henkilöt, jotka olin tavalla tai toisella jättänyt taakse kipeällä tavalla ja sen jälkeen oman mieleni varjopuolelle hukuttanut. Varjotyöprosessini oli vahvistanut psyykkeäni valtavasti ja koin, ettei minun enää tarvitsisi vältellä minkään asian käsittelemistä tai kenenkään kohtaamista. Muistan erityisesti erään hetken, kun tunsin, että sisältäni katosi kaikki epävarmuus. Kuulin ikäänkuin sanat sisältäni: “Sydämessäni ei ole enää pisaraakaan pelkoa”.

Tuon jälkeen asiat alkoivat purkautumaan ehkä hieman erikoisillakin tavoilla. Tunsin velvollisuudekseni tavata niitä tiettyjä ihmisiä, joihin liittyi käsittelemättömiä asioita ja joita kohtaan tunsin toimineeni joskus väärin. Itse asiassa lista ihmisistä, joille olisin ollut jonkunlaisen selityksen tai anteeksipyynnön velkaa oli pitkä, mutta tuossa vaiheessa otin yhteyttä kahteen ihmiseen, jotka olivat olleet tuohon aikaan minulle todella tärkeitä. 

Se vaihe, kun tapasin nämä ihmiset, oli sellainen, jonka tekisin nyt hieman toisin, jos vielä voisin. En väitä etteikö nuo tapaamiset olisi olleet tarpeellisia tai jopa välttämättömiä minulle – sitä ne ehdottomasti olivat, mutta olisin voinut ajatella asiaa hieman enemmän myös niiden kohtaamieni ihmisten näkökulmasta. 

Asiat, joilla lähdin näitä kyseisiä ihmisiä lähestymään, olivat vuosikymmeniä vanhoja. Nuo ihmiset eivät varmastikaan olleet käyttäneet noihin jo kauan sitten unholaan jääneisiin asioihin hetkeäkään kun minä puolestani olin työstänyt niitä aktiivisesti viimeisen puolen vuoden ajan. Se ei ole kovinkaan tasapainoinen asetelma. Järkevämpää olisi ollut ehkä hieman avata ja taustoittaa läpikäymääni prosessia ennen tapaamista. Toisaalta en kyllä usko, että mikään taustoitus voisi auttaa siinä tilanteessa, jossa kahdella ihmisellä on täysin erilainen kiinnostuksen ja mahdollisesti muistikuvienkin taso käsiteltävistä asioista.

Itselleni näiden kyseisten ihmisten kohtaaminen silmästä silmään oli kuitenkin todella tärkeää enkä siksi jäänyt asiaa pohtimaan tai suunnittelemaan pidemmäksi aikaa. Ja olen myös äärimmäisen kiitollinen siitä, että molemmat näistä henkilöistä suostuivat tapaamisiin. Sekään ei nimittäin ollut ihan itsestäänselvää, sillä molemmat heistä ovat urallaan pitkälle edenneitä, kiireisiä ja myös julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Oletan, että tällaiset henkilöt saavat jo muutenkin ihan tarpeeksi lähestymispyyntöjä kaikenlaisilta lahkeessaroikkujilta.

Kun olin ensimmäisen näistä henkilöistä tavannut, oloni oli erikoinen… tyyni, mutta mietteliäs. Tunsin saavuttaneeni omassa varjotyössäni ja jopa psyykkisessä kehityksessäni jonkunlaisen virstanpylvään ja olin uskaltanut tehdä jotain, joka minun olisi pitänyt tehdä jo kauan kauan kauan sitten. Eli kertoa avoimesti asioista. Tai noh… Se mitä tuossa tapaamisessa sitten onnistuin sanomaan onkin sitten ihan eri juttu. Tavoite tiivistää puolen vuoden sisäisiä pohdiskeluja lyhyeksi keskusteluksi kahden ihmisen välillä, jotka eivät ole aikoihin tavanneet, on lähtökohdiltaan vähintäänkin haastava. Ja ymmärrän myös, että jos joku menneisyydestä tuttu ihminen tulee avautumaan jostain vanhoista asioista, se voi tuntua ahdistavalta, turhalta ja jopa luotaantyöntävältä. Eli tämän omaan prosessiini kuuluneen vaiheen tekisin nyt ehkä hieman kevyemmällä tavalla.

Seuraavan ihmisen tapaaminen oli hyvin erilainen kuin tuo ensimmäinen. En koskaan paljasta yksityisten keskustelujen sisältöä julkisesti, mutta sen voin sanoa, että vaikka tuo toinen tapaaminen oli mielestäni todella hyvä, se jätti silti äärimmäisen ristiriitaisen tunteen. Itse asiassa niin ristiriitaisen, että koin velvollisuudekseni tehdä kirjallinen taustoitus siitä mitä olin yrittänyt käydä sanomassa. Tajusin, että kaikkea tapaamisessamme sanomaani ei ollut voinut ymmärtää oikein, koska siltä keskustelukumppanilta oli puuttunut kaikki konteksti – hänellä ei ollut hajuakaan niistä sisäisistä minuun vaikuttaneista asioista, joista en ollut siinä tapaamisessakaan puhunut.

Kun olin saanut asiat paperille jotenkin ymmärrettävään muotoon, keksin vielä paremman tavan asian esittämiseen. Syntyi idea siitä, että voisin sittenkin puhua nämä asiat omalla äänelläni ja vieläpä noille molemmille henkilöille. En kuitenkaan halunnut tungetella enempää kyseisten henkilöiden elämään – olin häirinnyt heitä tuohonkin mennessä jo ihan liikaa. Niinpä syntyi idea podcastista!

Ajatus tuntui kiehtovalta, koska podcast-muodossa asiat voisi pukea tarinan muotoon. Eli jos kertoisinkin – en vain osaa siitä mistä olin tullut puhumaan – vaan aivan kaiken. Asioiden avaaminen ei ollut onnistunut lyhyessä keskustelussa, mutta kestoltaan rajattomassa podcastissa se voisi olla mahdollista. Ja jos podcastista tulisi hyvä, sen voisi kuunella kuka tahansa. Ja ehkäpä siitä voisi olla hyötä paitsi minulle ja näille kahdelle henkilölle, myös lukuisille muille, jotka ovat elämässään vastaavia haasteita kokeneet. Ajattelin myös, että jos kuulisi jonkun toisen puhuvan asioistaan suoraan ja myöntävän omassa varjossaan olleita asioita, se voisi auttaa muitakin lähtemään omalle varjotyön polulleen.

Ja niin syntyi uusi podcast ja sen ensimmäinen pilottijakso. Se mitä tuon jälkeen tapahtui on oma tarinansa, josta tulen mahdollisesti kertomaan myöhemmin. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että podcastia ei enää löydy verkosta eikä se missään vaiheessa ollut julkisesti kuunneltavisssakaan. Sitä ei todennäköisesti myöskään kuullut kumpikaan näistä tässä jutussa mainituista ihmisistä, vaikka annoin siihen mahdollisuuden. Sen sijaan sen kuuli neljä muuta ihmistä ja pelkästään siitä syntyi jotain todella merkittävää ja positiivista. Sen seurauksena kävin mm. jotkut elämäni tärkeimmistä keskusteluista. Mutta tämä kaikki on ihan oma tarinansa, johon tulen mahdollisesti palaamaan myöhemmin.

P.S. Tiedostan hyvin, että tämä kirjoitus kuulostaa ultra-itsekeskeiseltä ja tiedostin sen myös podcastia tehdessä. Olen jopa kysynyt ihmisiltä mielipidettä siihen, onko tällainen narsistista. Siltä tämä kaikki nimittäin hieman omiinkin silmiini näyttää. Päätin kuitenkin olla välittämättä siitä, koska uskon vahvasti, että tällaisella prosessilla, jonka olen käynyt nyt osittain läpi, on valtavan suuri parantava voima. Toivon, että mahdollisimman moni pystyisi lähtemään jollekin vastaavalle polulle omassa elämässään. En todellakaan voi sanoa mikä tapa asioiden käsittelyyn on oikea kenellekin, mutta hyvien esimerkkien jakaminen tuskin ketään haittaakaan.

Rauhaa maailmaan ja… Be seeing you!

Lue myös: Varjoista valoon, osa 3

Julkaistu 6 kommenttia artikkeliin Kumma Juttu is back! – Varjoista valoon

Kumma Juttu is back! – Varjoista valoon

Tämä blogi oli pitkään tauolla, mutta se nousee vähitellen tuhkista feenikslinnun tavoin. KummaJuttu! tulee toimimaan jatkossakin ”ääneen ajattelemisen kanavana”, jota varten sen alun perinkin perustin vuonna 2009. Toki näiden kuluneiden 14 vuoden aikana on tapahtunut paljon asioita ja myös kehitystä monella tasolla, joka saattaa vaikuttaa siihen millä tavalla asioita käsittelen.

Tämän ensimmäisen uuden kirjoituksen haluan pyhittää varjotyön merkitykselle. Jos aihe on tuntematon, suosittelen lämpimästi perehtymään siihen.

Yksinkertaistettuna: Meillä kaikilla on julkinen, ulkopuolisille näytettävä ns. persoona. Sen lisäksi meillä on huomattavasti tietoista mieltämme laajempi tiedostamaton alitajunta, ja siellä piilevä ”varjo”, johon olemme elämämme varrella työntäneet kaikki ne asiat, joita emme halua näyttää ulospäin tai ehkä edes myöntää itsellemme. Ristiriita sen välillä mitä näytämme ulos ja mitä tiedostamatta kannamme sisällämme, voi olla suurikin. Ja se voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia joissain elämänvaiheissa – esim. ahdistusta tai muiden ihmisten tuomitsemista tai syyttämistä asioista, jotka ovat oikeasti vain osa omaa varjoamme. Tuota muihin kohdistuvaa syyttelyä tai tuomitsemista kutsutaan myös projisoinniksi.

Jos oman varjonsa pystyy kohtaamaan ja käymään itsensä kanssa syvällistä ja rehellistä keskustelua, ne alitajunnassa piilevät asiat eivät enää ole alitajuisia vaan ne tulee tietoisen mielen käsiteltäväksi ja silloin ne eivät enää pysty vaikuttamaan henkilön elämään. Ihminen voi tulla kokonaisemmaksi eikä enää ole oman varjonsa ohjailtavissa. Helppoahan tällainen varjotyö ei tietenkään ole eikä tuon työn tekemistä pysty pillereillä korvaamaan.

Nyt päättyneen kevään ja talven aikana tulin itse tehneeksi hyvin paljon henkilökohtaista varjotyötä ja itselleni sopivaksi toteutustavaksi osoittautui pitkät kävelyretket luonnossa. Suosittelen kokeilemaan!

Carl Jung oli henkilö, joka tämän aiheen parissa teki tutkimuksiaan ja hän on myös kirjoittanut paljon synkronisiteeteista – toisesta aiheesta, josta olen itsekin ollut erittäin kiinnostunut.

Lue myös: Varjoista valoon, osa 2

Aiheesta muualla:

Mielen ihmeet: Carl Jungin 4 sitaattia henkilökohtaisesta kasvusta

EES: Astro-teologia – osa 35: Helvetti

(Erityiskiitos EES:lle tämän aiheen aktiivisesta käsittelystä.)