Covid-19 & 9/11 revisited

On 9/11 vuosipäivä, joka antaa hyvän syyn palata kahteen suurimpaan tämän vuosituhannen mielenhallintaprojektiin. Tässä ajatuksia herättävä video:

Sama linkkinä: https://rumble.com/v3gn3po-covid-911-from-homeland-security-to-biosecurity-watch-along-and-q-and-a.html

Asiasta Corbett Reportin sivuilla: https://www.corbettreport.com/interview-1835-covid-911-watch-along-with-james-broc-and-ryan/

Syntyneet rakastettavaksi (Gabor Maté)

Olen monesti miettinyt ja kirjoittanutkin siitä miksi ihmiset kiinnittävät niin paljon huomiota erilaisiin ongelmiin eivätkä lainkaan välitä siitä mikä niiden ongelmien alkuperäinen syy on. Eli miksi aina yritetään hoitaa erilaisia seurauksia eikä syitä. Gabor Maté puhuu alla olevalla videolla tästä aiheesta ja siitä miten typerää on yrittää fyysisillä tai materiaalisilla ratkaisuilla korjata psyykkisiä tai sosiaalisia ongelmia. Yksinkertaistettuna hän kiteyttää puheessaan sen mikä tässä maailmassa on vialla.

Yksi asia, jota jäin miettimään oli se, että hän olisi hyvin voinut ylettää puheensa käsittelemään myös sitä miksei puoluepolitiikalla pystytä ratkaisemaan kovinkaan monia yhteiskunnallisia ongelmia. Miksi kaikki poliitikot tuntuvat olevan enemmän se ongelma kuin ratkaisu yhtään mihinkään. Asiaa voisi katsoa myös tästä näkökulmasta:

“Now, there’s one thing you might have noticed I don’t complain about: politicians. Everybody complains about politicians. Everybody says they suck. Well, where do people think these politicians come from? They don’t fall out of the sky. They don’t pass through a membrane from another reality. They come from American parents and American families, American homes, American schools, American churches, American businesses and American universities, and they are elected by American citizens. This is the best we can do folks. This is what we have to offer. It’s what our system produces: Garbage in, garbage out. If you have selfish, ignorant citizens, you’re going to get selfish, ignorant leaders. Term limits ain’t going to do any good; you’re just going to end up with a brand new bunch of selfish, ignorant Americans. So, maybe, maybe, maybe, it’s not the politicians who suck. Maybe something else sucks around here… like, the public. Yeah, the public sucks. There’s a nice campaign slogan for somebody: ’The Public Sucks. F*ck Hope.”

― George Carlin

Kirjoituksia kellarista 2023, osa 1

Kokeilin miltä tuntuisi runon kirjoittaminen. Edellisen olen tehnyt viime vuosituhannen puolella, saattaa itse asiassa olla jopa 90-luvun puolella. Eli sellainen rapiat 25 vuotta sitten. Pientä ruostetta saattaa siis koneessa olla 🙂 Mut eipä siinä. Näillä mennään. YY KAA KOO NEE….

Pieni lintu matkallaan
etsii paikkaa sopivaa

Räpytellen siipiään
taakkaa kantaa selässään

Mistä lienee saanutkaan
monta haavaa vaikeaa

Saaren pienen poukamaan
laskeutuu se nukkumaan

Tarkoitus tai sattumaa,
ehkei niistä kumpaakaan

Löytää silti sieltä sen
toisen siipirikkoisen

Tuen saavat toisistaan
siihen hetkeen vaikeaan

Tuntuu melkein kuin jo ois
saanut taakat raskaat pois

Parantamaan toisiaan
ei pysty silti kumpikaan

Miekka kaksiteräinen
on suhde kahden lintusen

Ottajaa ja antajaa
leikkivät ne vuorollaan

Kun taas aika muuton on
ja linnut lähtee lentohon

Silloin eroon haikeaan
ne ajautuvat toisistaan

Kun joskus päästä vuosien
aikaan muuttolintujen

saaren pienen poukamaan
linnut palaa nukkumaan

nuo kaksi kohtaa toisensa
ja muistaa vanhat haavansa

On tullut hetki valinnan
niin pakollisen, vaikean

Katsoako matalaan
peiliin luonnon antamaan

vai räpiköidä kauas pois
saareen toiseen missä ois

ehkä toinen lintunen
joka toisi vapauden

Iso lintu pörröinen
veteen katsoo miettien

Saari puhdas valkoinen
on sillä alla jalkojen

Katoavan arpien
se näkee päältä siipien

Sulat kaiken kokeneet
on viimein kaikki vaihtuneet

Lintu näkee selvemmin
kuin koskaan ennen aiemmin

Haavat joskus viilletyt
on kaikki taakse jätetyt.

Luokittelu ”meihin” ja ”heihin”

Iltasanomista sattui silmiin mielenkiintoinen kirjoitus: Kommentti: Kansan­murha ei koskaan ala yllättäen – askeleet kohti tuhoa on hyvä tunnistaa

Aloin lukemaan juttua ja ajattelin, että WAU! Viimein joku on alkanut puhumaan siitä miten hullu koronapassi oli ja miten älytöntä on jatkuvasti lietsoa me vs. te -mentaliteettia esim. lännen ja idän välille. Tai mitä tahansa sadoista vastakkainasetteluista, joita meille syötetään jatkuvasti joka tuutista. Hajota ja hallitse on todella tehokas tapa jakaa ihmiset leireihin ja saada heidät taistelemaan keskenään samaan aikaan kun toiset nauravat matkalla pankkiin.

Jotenkin en vain sitten kuitenkaan löytänyt tuosta kirjoituksesta sitä kliimaksia, jossa näistä asioista olisi puhuttu oikein kunnolla ääneen. Kiva silti, että rasismi mainittiin. Sitä minäkin vastustan. Kuten tietysti myös rasisimidenialisteja, koronadenialisteja, ilmastonmuutosdenialisteja ja mitä niitä vielä oli…

Muistakaa pysyä poteroissa!

Varjoista valoon, osa 2

Tämä on jatkoa edelliselle varjotyötä käsittelevälle kirjoitukselle. Avaan tässä jutussa hieman lisää omaa prosessiani sekä sitä miten lopulta käsittelin ja hyödynsin kaikkea oppimaani (joskin tiedostan myös, että kyseessä on koko elämän mittainen prosessi eli ei se oppiminen tähän tule loppumaan). Toivon, että kaikesta läpikäymästäni olisi hyötyä muillekin ”itsensä etsijille” tai että edes joku muukin voisi oppia näistä kokemuksistani jotain. 

Ihmiset, joista tässä jutussa puhun, olivat äärimmäisen läheisiä minulle 1990-luvulla ja myös käsiteltävät asiat juontavat juurensa sinne. Eli kyse on hyvin vanhoista asioista. En tule mainitsemaan ketään nimeltä enkä halua myöskään loukata ketään tällä kirjoituksella.

Oman varjotyöni käynnisti tämän kuluneen vuoden aikana se, kun jouduin kohtaamaan ns. entisen minäni kymmenien vuosien takaa. Olin luvannut digitoida ison määrän vanhoja VHS-nauhoja, joissa itsekin esiinnyin. Osittain noissa videoissa esiintyi juuri sellainen tuttu “hölmö nuori minä”, jonka tunnistin ja muistin. Mutta jouduin näkemään myös asioita, joista minulla ei ollut mitään muistikuvaa enkä myöskään pitänyt kaikesta näkemästäni. 

Pelkkä videoiden digitointi ei ollut kuitenkaan ainoa tai edes merkittävin syy sille, että lähdin työstämään varjoani – itse asiassa prosessi alkoi jo paljon aiemmin. Isompi syy oli se, että tiesin mahdollisesti joutuvani tuon digitointiprojektin jälkeen kohtaamaan ihmisiä noilta ajoilta ja osa heistä oli myös sellaisia, joiden kanssa minulla oli käsittelemättömiä ja osin ehkä jopa traumaattisia kokemuksia. Eli minun oli kohdattava paitsi entinen minäni, myös ne ihmiset, tilanteet ja tunteet, jotka olin jättänyt taakse. Tuo kaikki tuntui vielä prosessin alkuvaiheessa täysin mahdottomalta jopa ajatustasolla, mutta kun mitään muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, oli pakko alkaa työstämään asioita sisäisesti. Toki olin ihan tarkoituksella laittanut itseni tuohon tilanteeseen eli luvannut digitoida videot ja kohdata sen jälkeen nämä ihmiset. Se oli ollut oma ehdotukseni eli jollain tasolla varmaan tiesin olevani viimein henkisesti valmis kyseiseen koitokseen.

Oman vaikeutensa itsetutkiskeluun teki se, että tiesin toimineeni aikoinaan joitain ihmisiä kohtaan väärin enkä ollut koskaan pystynyt kunnolla itsekään ymmärtämään sitä miksi olin niin toiminut. Olin haudannut nämä asiat syvälle varjooni. Samoin olin haudannut mielestäni tietyn elämänvaiheen kipeimmät yksityiskohdat ja muistot. Kaiken tämän auki repiminen ja analysointi ei ollutkaan sitten mikään maailman helpoin tehtävä. Ylläri!

Vaikka aikaa noista tapahtumista oli kulunut paljon ja käytännössä kaikki elämässäni oli muuttunut sen jälkeen jo moneen kertaan, silti tiettyjen asioiden rehellinen kohtaaminen oli vaikeaa. Tein varjotyötä pitkillä kävelyretkillä ja elin niiden aikana läpi uudelleen mm. elämäni kipeimmät hetket. Aloin vähitellen ymmärtämään erilaisten tapahtumien syy-seuraussuhteita. Kaukaisiin asioihin palaamista muistoissa helpotti vanhojen videoiden ja valokuvien katselu sekä aikoinaan ullakolle säästämieni kirjoitusten lukeminen. Esimerkiksi kirjeen lukeminen siitä kuinka olin joskus satuttanut rakastamaani ihmistä oli hyvin vaikeaa käsiteltävää. 

Kaikkien näiden asioiden prosessoimiseen meni lopulta kuukausia. Oli myös hetkiä, jolloin olin hyvin syvissä aatoksissa jopa silloin, kun minun ei ollut tarkoitus noita asioita työstää. Muistan esimerkiksi erään hetken, jolloin olin lapseni kanssa poreammeessa ja tajusin olleeni pitkään hiljaa ja muissa maailmoissa. Huomasin hänen katsovan minua hieman oudosti. Lapset aistivat asioita herkästi ja tajusin hänen huomanneen, että käytökseni ei ollut täysin normaalia. Jossain vaiheessa huomasin myös puolisoni olevan minusta huolissaan. Tuon jälkeen kerroin hänelle tarkemmin mistä oli kyse ja yritin rajata asioiden käsittelyä pois perheen kanssa vietetystä ajasta. Suosittelenkin siis jo etukäteen harkitsemaan millä tavalla omaa varjotyötään aikoo harjoittaa ennen tällaiselle matkalle lähtemistä.

Vaikka omaan varjoon tutustuminen oli todella raskasta, se oli myös parantava prosessi. Työstäessäni asioita aloin ulkoilemaan ja liikkumaan luonnossa. Kuntoni kohosi merkittävästi ja kiloja karisi. Käveleminen auttoi pitämään ajatukset fokusoituneena ja työstämään juuri tiettyjä asioita. Alkoi tuntua siltä, että kyseessä oli jonkinlainen paranemisprosessi, joka koski sekä kehoa että psyykeä. Vähitellen hajallaan olleeseen mielen palapeliin alkoi löytyä jokin järkevältä tuntuva järjestys. Aloin ymmärtämään miksi olin aikoinaan toiminut siten kuin olin ja jopa sen miten erilaiset lapsuuden kokemukset olivat minua muovanneet ja vaikuttaneet valintoihini. Aloin pääsemään kiinni siihen mitä oman mieleni varjopuolella oli ollut piilossa. 

Kun olin saanut prosessin riittävän pitkälle, tunsin olevani valmis – valmis kohtaamaan kenet tahansa. Jopa sellaiset henkilöt, jotka olin tavalla tai toisella jättänyt taakse kipeällä tavalla ja sen jälkeen oman mieleni varjopuolelle hukuttanut. Varjotyöprosessini oli vahvistanut psyykkeäni valtavasti ja koin, ettei minun enää tarvitsisi vältellä minkään asian käsittelemistä tai kenenkään kohtaamista. Muistan erityisesti erään hetken, kun tunsin, että sisältäni katosi kaikki epävarmuus. Kuulin ikäänkuin sanat sisältäni: “Sydämessäni ei ole enää pisaraakaan pelkoa”.

Tuon jälkeen asiat alkoivat purkautumaan ehkä hieman erikoisillakin tavoilla. Tunsin velvollisuudekseni tavata niitä tiettyjä ihmisiä, joihin liittyi käsittelemättömiä asioita ja joita kohtaan tunsin toimineeni joskus väärin. Itse asiassa lista ihmisistä, joille olisin ollut jonkunlaisen selityksen tai anteeksipyynnön velkaa oli pitkä, mutta tuossa vaiheessa otin yhteyttä kahteen ihmiseen, jotka olivat olleet tuohon aikaan minulle todella tärkeitä. 

Se vaihe, kun tapasin nämä ihmiset, oli sellainen, jonka tekisin nyt hieman toisin, jos vielä voisin. En väitä etteikö nuo tapaamiset olisi olleet tarpeellisia tai jopa välttämättömiä minulle – sitä ne ehdottomasti olivat, mutta olisin voinut ajatella asiaa hieman enemmän myös niiden kohtaamieni ihmisten näkökulmasta. 

Asiat, joilla lähdin näitä kyseisiä ihmisiä lähestymään, olivat vuosikymmeniä vanhoja. Nuo ihmiset eivät varmastikaan olleet käyttäneet noihin jo kauan sitten unholaan jääneisiin asioihin hetkeäkään kun minä puolestani olin työstänyt niitä aktiivisesti viimeisen puolen vuoden ajan. Se ei ole kovinkaan tasapainoinen asetelma. Järkevämpää olisi ollut ehkä hieman avata ja taustoittaa läpikäymääni prosessia ennen tapaamista. Toisaalta en kyllä usko, että mikään taustoitus voisi auttaa siinä tilanteessa, jossa kahdella ihmisellä on täysin erilainen kiinnostuksen ja mahdollisesti muistikuvienkin taso käsiteltävistä asioista.

Itselleni näiden kyseisten ihmisten kohtaaminen silmästä silmään oli kuitenkin todella tärkeää enkä siksi jäänyt asiaa pohtimaan tai suunnittelemaan pidemmäksi aikaa. Ja olen myös äärimmäisen kiitollinen siitä, että molemmat näistä henkilöistä suostuivat tapaamisiin. Sekään ei nimittäin ollut ihan itsestäänselvää, sillä molemmat heistä ovat urallaan pitkälle edenneitä, kiireisiä ja myös julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Oletan, että tällaiset henkilöt saavat jo muutenkin ihan tarpeeksi lähestymispyyntöjä kaikenlaisilta lahkeessaroikkujilta.

Kun olin ensimmäisen näistä henkilöistä tavannut, oloni oli erikoinen… tyyni, mutta mietteliäs. Tunsin saavuttaneeni omassa varjotyössäni ja jopa psyykkisessä kehityksessäni jonkunlaisen virstanpylvään ja olin uskaltanut tehdä jotain, joka minun olisi pitänyt tehdä jo kauan kauan kauan sitten. Eli kertoa avoimesti asioista. Tai noh… Se mitä tuossa tapaamisessa sitten onnistuin sanomaan onkin sitten ihan eri juttu. Tavoite tiivistää puolen vuoden sisäisiä pohdiskeluja lyhyeksi keskusteluksi kahden ihmisen välillä, jotka eivät ole aikoihin tavanneet, on lähtökohdiltaan vähintäänkin haastava. Ja ymmärrän myös, että jos joku menneisyydestä tuttu ihminen tulee avautumaan jostain vanhoista asioista, se voi tuntua ahdistavalta, turhalta ja jopa luotaantyöntävältä. Eli tämän omaan prosessiini kuuluneen vaiheen tekisin nyt ehkä hieman kevyemmällä tavalla.

Seuraavan ihmisen tapaaminen oli hyvin erilainen kuin tuo ensimmäinen. En koskaan paljasta yksityisten keskustelujen sisältöä julkisesti, mutta sen voin sanoa, että vaikka tuo toinen tapaaminen oli mielestäni todella hyvä, se jätti silti äärimmäisen ristiriitaisen tunteen. Itse asiassa niin ristiriitaisen, että koin velvollisuudekseni tehdä kirjallinen taustoitus siitä mitä olin yrittänyt käydä sanomassa. Tajusin, että kaikkea tapaamisessamme sanomaani ei ollut voinut ymmärtää oikein, koska siltä keskustelukumppanilta oli puuttunut kaikki konteksti – hänellä ei ollut hajuakaan niistä sisäisistä minuun vaikuttaneista asioista, joista en ollut siinä tapaamisessakaan puhunut.

Kun olin saanut asiat paperille jotenkin ymmärrettävään muotoon, keksin vielä paremman tavan asian esittämiseen. Syntyi idea siitä, että voisin sittenkin puhua nämä asiat omalla äänelläni ja vieläpä noille molemmille henkilöille. En kuitenkaan halunnut tungetella enempää kyseisten henkilöiden elämään – olin häirinnyt heitä tuohonkin mennessä jo ihan liikaa. Niinpä syntyi idea podcastista!

Ajatus tuntui kiehtovalta, koska podcast-muodossa asiat voisi pukea tarinan muotoon. Eli jos kertoisinkin – en vain osaa siitä mistä olin tullut puhumaan – vaan aivan kaiken. Asioiden avaaminen ei ollut onnistunut lyhyessä keskustelussa, mutta kestoltaan rajattomassa podcastissa se voisi olla mahdollista. Ja jos podcastista tulisi hyvä, sen voisi kuunella kuka tahansa. Ja ehkäpä siitä voisi olla hyötä paitsi minulle ja näille kahdelle henkilölle, myös lukuisille muille, jotka ovat elämässään vastaavia haasteita kokeneet. Ajattelin myös, että jos kuulisi jonkun toisen puhuvan asioistaan suoraan ja myöntävän omassa varjossaan olleita asioita, se voisi auttaa muitakin lähtemään omalle varjotyön polulleen.

Ja niin syntyi uusi podcast ja sen ensimmäinen pilottijakso. Se mitä tuon jälkeen tapahtui on oma tarinansa, josta tulen mahdollisesti kertomaan myöhemmin. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että podcastia ei enää löydy verkosta eikä se missään vaiheessa ollut julkisesti kuunneltavisssakaan. Sitä ei todennäköisesti myöskään kuullut kumpikaan näistä tässä jutussa mainituista ihmisistä, vaikka annoin siihen mahdollisuuden. Sen sijaan sen kuuli neljä muuta ihmistä ja pelkästään siitä syntyi jotain todella merkittävää ja positiivista. Sen seurauksena kävin mm. jotkut elämäni tärkeimmistä keskusteluista. Mutta tämä kaikki on ihan oma tarinansa, johon tulen mahdollisesti palaamaan myöhemmin.

P.S. Tiedostan hyvin, että tämä kirjoitus kuulostaa ultra-itsekeskeiseltä ja tiedostin sen myös podcastia tehdessä. Olen jopa kysynyt ihmisiltä mielipidettä siihen, onko tällainen narsistista. Siltä tämä kaikki nimittäin hieman omiinkin silmiini näyttää. Päätin kuitenkin olla välittämättä siitä, koska uskon vahvasti, että tällaisella prosessilla, jonka olen käynyt nyt osittain läpi, on valtavan suuri parantava voima. Toivon, että mahdollisimman moni pystyisi lähtemään jollekin vastaavalle polulle omassa elämässään. En todellakaan voi sanoa mikä tapa asioiden käsittelyyn on oikea kenellekin, mutta hyvien esimerkkien jakaminen tuskin ketään haittaakaan.

Rauhaa maailmaan ja… Be seeing you!

Lue myös: Varjoista valoon, osa 3

Truman Show ja narrin psykologiaa

Truman Show -elokuva pyöri mielessäni keväällä aika paljon. Olen kirjoittanut siitä aiemmin monta kertaa, ja viime aikoina siitä on alkanut avautumaan itselleni taas ihan uusia puolia. Olen pohtinyt elokuvan tarinaa ja sen päähenkilöä tarotiin ja etenkin narri-hahmoon liittyen.

Elokuvahan alkaa siitä, kun elokuvan naivi ja huoleton päähenkilö lähtee kotoaan ja koira hyppii hänen vierellään. Elokuva päättyy siihen, kun tämä ”narri” voittaa pelkonsa, saavuttaa kypsyyden ja kirjaimellisesti purjehtii seuraavalle tietoisuuden tasolle (sykli päättyy). Alun ja lopun välissä tapahtuu päähenkilön henkinen taistelu, kasvu ja lopulta kellarista ylös nouseminen. Tuo päähenkilön kellari on tietysti vertaus luolalle ja alitajunnalle. Jos tällainen juonirakenne ei herätä ajatuksia tai soita mitään kelloja, suosittelen katsomaan tämän videon: https://youtu.be/mYiNTavDibE

Truman Show:n päähenkilö on narri. Trumanille luotua vankilaa johtaa hahmo nimeltä Christof. Kun Trumanin rakastama nainen soittaa Christofille haukkuakseen häntä Trumanin vangitsemisesta, Christof totetaa, että Truman voisi milloin vain halutessaan lähteä vankilastaan jos haluaisi.

Ison arkanan kortti nro. 15 (Paholainen) edustaa tätä samaa hahmoa. Kortissa nähdään kahleet kahden ihmisen kaulassa, mutta ne ovat niin löysällä, että he voisivat milloin vain irrottaa ne kaulastaan jos haluaisivat.

Oli havahduttavaa tajuta, että Truman Show -elokuva alkaa narri-kortista (nro 0) ja se päättyy Tarotin ison arkanan viimeiseen korttiin Maailma (nro 22). Epäilykset tarkoituksellisesta tarot-viittauksista kasvaa, kun tajuaa, että Chritof lausui nuo vangitsemiseen ja vapautumiseen liittyvät sanat juuri siinä kohdassa, jossa Tarotin viidestoista kortti (paholainen) tulisi, jos ison arkanan kortteja selaisi eteenpäin kronologisessa järjestyksessä elokuvan tahdissa. Tässä vielä järjestys muillekin muistin virkistämiseksi:

Kun elokuvasta on löytänyt pari näin selvää viittausta tarotiin juuri oikeista kohdista (ajatellen, että sinne olisi kätketty kaikki 22 tarotin korttia kronologisessa järjestyksessä), syntyy houkutus lähteä etsimään niitä muitakin kortteja. Löysyisikö elokuvan keskikohdan tietämiltä esim. jotain kehässä pyörimiseen viittaavaa? Viittaan siis kortiin nro 10 (Kohtalonpyörä / Wheel of Fortune), joka on usein helposti tunnistettava tarot-viittaus. Noh… Kyllähän sieltä löytyy. Kohtauksessa Truman ajaa villisti liikenneympyrässä ympäri. Ja se tapahtuu juuri oikeassa kohdassa elokuvaa, jos leffaan olisi kätketty kaikki kortit kronologisessa järjestyksessä.

Myös rakastavaiset-kortti (joka siis oikeasti kuvaa eriytymistä) tulee leffassa ihan oikeassa kohdassa ja samoin sotavaunut (vastaa nykyajan autoa). Loppupään korteista aurinko ja tuomio on todella helppoja bongattavia.

Ja arvaattekin jo varmaan, että ei nuo kortit ole ainoat, jotka sieltä löytyy oikeista kohdista. Jokainen kiinnostunut voi halutessaan perehtyä itse aiheeseen tarkemmin. Joskus vuosia sitten löysin tästä samasta elokuvasta viiden minuutin kohtauksen, johon nämä samat 22 korttia tuntui olevan kätkettynä tarkoituksella. Voisiko siis olla, että tässä elokuvassa Tarotin iso arkana olisi kätkettynä tällä tavalla moneen kertaan? Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä.

Alla vielä yksi mielenkiintoinen video narriin liittyen. Tarotkin tuodaan videolla esiin ja myös Narrin ja Jokerin välinen yhteys, joka tuli hyvin esiin myös Joker-elokuvan julisteessa.

Be seeing you!

Kumma Juttu is back! – Varjoista valoon

Tämä blogi oli pitkään tauolla, mutta se nousee vähitellen tuhkista feenikslinnun tavoin. KummaJuttu! tulee toimimaan jatkossakin ”ääneen ajattelemisen kanavana”, jota varten sen alun perinkin perustin vuonna 2009. Toki näiden kuluneiden 14 vuoden aikana on tapahtunut paljon asioita ja myös kehitystä monella tasolla, joka saattaa vaikuttaa siihen millä tavalla asioita käsittelen.

Tämän ensimmäisen uuden kirjoituksen haluan pyhittää varjotyön merkitykselle. Jos aihe on tuntematon, suosittelen lämpimästi perehtymään siihen.

Yksinkertaistettuna: Meillä kaikilla on julkinen, ulkopuolisille näytettävä ns. persoona. Sen lisäksi meillä on huomattavasti tietoista mieltämme laajempi tiedostamaton alitajunta, ja siellä piilevä ”varjo”, johon olemme elämämme varrella työntäneet kaikki ne asiat, joita emme halua näyttää ulospäin tai ehkä edes myöntää itsellemme. Ristiriita sen välillä mitä näytämme ulos ja mitä tiedostamatta kannamme sisällämme, voi olla suurikin. Ja se voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia joissain elämänvaiheissa – esim. ahdistusta tai muiden ihmisten tuomitsemista tai syyttämistä asioista, jotka ovat oikeasti vain osa omaa varjoamme. Tuota muihin kohdistuvaa syyttelyä tai tuomitsemista kutsutaan myös projisoinniksi.

Jos oman varjonsa pystyy kohtaamaan ja käymään itsensä kanssa syvällistä ja rehellistä keskustelua, ne alitajunnassa piilevät asiat eivät enää ole alitajuisia vaan ne tulee tietoisen mielen käsiteltäväksi ja silloin ne eivät enää pysty vaikuttamaan henkilön elämään. Ihminen voi tulla kokonaisemmaksi eikä enää ole oman varjonsa ohjailtavissa. Helppoahan tällainen varjotyö ei tietenkään ole eikä tuon työn tekemistä pysty pillereillä korvaamaan.

Nyt päättyneen kevään ja talven aikana tulin itse tehneeksi hyvin paljon henkilökohtaista varjotyötä ja itselleni sopivaksi toteutustavaksi osoittautui pitkät kävelyretket luonnossa. Suosittelen kokeilemaan!

Carl Jung oli henkilö, joka tämän aiheen parissa teki tutkimuksiaan ja hän on myös kirjoittanut paljon synkronisiteeteista – toisesta aiheesta, josta olen itsekin ollut erittäin kiinnostunut.

Lue myös: Varjoista valoon, osa 2

Aiheesta muualla:

Mielen ihmeet: Carl Jungin 4 sitaattia henkilökohtaisesta kasvusta

EES: Astro-teologia – osa 35: Helvetti

(Erityiskiitos EES:lle tämän aiheen aktiivisesta käsittelystä.)

Severance

Tuli katsottua tämän sarjan koko ensimmäinen tuotantokausi parissa päivässä läpi. Uskomattoman koukuttava, symbolinen ja ajatuksia herättävä kokemus. Suurimmat mahdolliset suosittelut! Pitää varmaan jossain vaiheessa hieman avata omia ajatuksia tähän liittyen, mutta juuri nyt ei ole aikaa. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että The Prisoner -sarja, Truman Show -elokuva ja pari muutakin juttua kävi monesti mielessä tätä katsellessa. 10/10.

Masters of the Universe

Huomasin erään vanhan leffamainoksen ja aloin miettimään mistä siinä näkyvä asetelma on tuttu… Oikea käsi ylhäällä, vasen alhaalla eli ”as above, so below”, nainen ja mies edessä… aika paljon tuttuja teemoja…

No kyseessähän on tietysti Tarotin ison arkanan kortti nro 15 eli Paholainen! Jos tarot ei ole ennestään tuttu, suosittelen katsomaan tämän videon, jonka tein EES-blogin kanssa muutama vuosi sitten: https://youtu.be/mYiNTavDibE. Kannattaa tsekata myös tämä aiheeseen liittyvä teos: Elias Lönnrotin patsas.

P.S. Aiheeseen liittyy etäisesti/läheisesti myös elokuva Joker 🙂

Onko koronavirus uusi 9/11?

Kun 9/11-iskut tapahtuivat, sitä seurasi valtava propaganda-aalto. Ihmisiä pidettiin median avulla pelon vallassa monella tavalla. Ensin toistettiin päivätolkulla videoita romahtavista kaksoistorneista.

Tämän jälkeen aloitettiin psykologisen operaation seuraava – paljon pitkäkestoisempi vaihe. Uutisissa väläyteltiin jatkuvasti liikennevaloja muistuttavaa uusien terrori-iskujen mahdollisuutta kuvaavaa asteikkoa. Mittari näytti yhtenä päivänä punaista, toisena oranssia, sitten taas punaista…

Ihmisiä pidettiin jatkuvan kauhun vallassa. Samaan aikaan alettiin uutisoimaan pernaruttokirjeistä, joka lisäsi paniikkia entisestään. Hyvänä esimerkkinä tuon ajan massahysteriasta mieleeni on jäänyt uutiset, jossa kerrottiin siitä kuinka pilvenpiirtäjissä työskentelevät ihmiset olivat alkaneet hankkimaan omia laskuvarjoja siltä varalta, että joutuvat hyppäämään kesken työpäivän ikkunasta. Irrationaalinen pelko tuntui saavuttavan apokalyptiset mittasuhteet – tai tällainen kuva ainakin uutisten kautta haluttiin välittää.

Samaan aikaan verhojen takana valmisteltiin jo seuraavia isoja liikkeitä. Itse tosin uskon, että ne liikkeet oli valmisteltu ja suunniteltu paljon aiemmin, mutta ei mennä siihen aiheeseen nyt.

Ihmiset käyttäytyivät pelokkaana laumana, joka halusi tyydyttää turvallisuudentunteen puutteensa toimimalla jollain tavalla yhteisen edun edistämiseksi ja turvallisuuden palauttamiseksi. Kansa oli helposti ohjailtavissa.

George W. Bush piti puhetta megafonin kautta romahtaneiden WTC-tornien raunioissa.

9/11 jälkeen palomiehistä ja poliiseista tehtiin sankarihahmoja. Kansallistunnetta nostatettiin ja Amerikanliput liehuivat hurmoksen keskellä. Monet varmaan muistavat George W. Bushin uhoamisen: ”Jos et ole meidän puolella, olet terroristien puolella”. Suomikin liittyi epävirallisesti koalitioon. Pääministerimmekin sai siinä temmellyksessä hieman hittiä. Tässä vähän muistin terästystä:

Ja kaikki varmaan muistavat mitä ne seuraavat askeleet tästä eteenpäin olivat. Pelon lietsominen oli vain alkusoittoa loputtomalle terrorismin vastaiselle sodalle, jonka seuraukset olivat tuhansia kertoja pahemmat kuin alkuperäiset iskut. Jatkuvat sodat Lähi-idässä, keskitysleirejä muistuttavat vankilat, kidutuksen hyväksyminen kuulustelumenetelmänä, Patriot Act, Prism… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Arvot, joiden piti olla länsimaisen yhteiskunnan selkäranka, romahtivat nopeammin kuin WTC-tornit. Ja kyllä – uskon, että kyseessä oli ”controlled demolition” kaikilla tasoilla.

Todellinen tuhotyö ja terrorismi tehtiin 9/11 tapauksessa psykologisen sodankäynnin avulla paljon pidemmällä aikavälillä kuin vain 11.9. päivän iskuilla. Ihmiset olivat autuaan tietämättömiä siitä, että heidän pelkotilaansa ja eräänlaista massahypnoosia hyödynnettiin pienen porukan tavoitteiden täyttämiseen.

Ihmiset ovat valmiit luopumaan mistä tahansa oikeuksista, jos heidät on ensin saatu uskomaan ”varmaan tuhoon” ja sen jälkeen johonkin ”pelastukseen”. Ordo ab Chao. Problem – reaction – solution.

Jos vertaan tätä 9/11-muisteluani nyt koronaviruksen aiheuttamaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, en voi olla näkemättä yhteyksiä. Terrorismi-uhan vaaraa kuvaava mittaristo on vaihtunut kuolintilastoihin, sairastuneiden määrän spekulointiin ja hengityssuojainten määrän riittävyyden arviointiin. Uutiset ovat olleet täynnä pelkkää korona-kauhua jo useamman kuukauden ajan.

Sankari-palomiehet ja poliisit ovat vaihtuneet sankari-lääkäreihin ja sairaanhoitajiin. Terrori-iskun uhrit on vaihtuneet tuhansiin kuolleisiin ja riskiryhmään kuuluviin, joita kaikkien lähipiiristä löytyy.

Pakostikin mieleen hiipii synkkiä ajatuksia siitä mihin tämä voi johtaa. Jo vuonna 2009 saimme nähdä kuinka hysteerisiksi ihmiset muuttuivat sikainfluenssan levitessä. Ihmiset suorastaan vaativat rokotuksia riippumatta siitä, että niitä ei oltu mitenkään voitu vielä testata tarpeeksi. Sosiaalinen paine kasvoi nopeasti. Vanhempia, jotka eivät halunneet lapsilleen rokotusta, katsottiin pahalla.

Näistä rokotteista Suomi (me veronmaksajat) maksoimme 37 miljoonaa euroa GlaxoSmithKlinelle. Kahden vuoden sisällä rokotuksista 230 henkilöllä oli todettu siitä johtuva narkolepsia-sairaus. Rokotetuilla oli rokottamattomiin verrattuna kymmenkertainen riski sairastua kyseiseen sairauteen.

Olen itse monesti miettinyt oliko sikalentsu-episodi vain häivähdys tulevasta – jostain paljon pahemmasta hysteriasta, jonka avulla saadaan jälleen kerran edistettyä maailmanvalloituksesta (tai maailmanhallituksesta) haaveilevien psykopaattien agendoja.

Nyt eletään huhtikuuta 2020. Melkein koko maailma on tavalla tai toisella pysähdyksissä. Maailmantalous on käännetty syöksylaskuun. Työpaikat katoavat ja yritykset ajautuvat konkurssiin. Ihmiset ovat pakollisissa tai vapaaehtoisissa karanteeneissa. Koulut ja ravintolat on suljettu. Kansallisvaltioiden rajat on suljettu. Liikkuminen maan sisällä kielletty. Ja kaikki tiedotusvälineet on valjastettu 100% vain ja ainoastaan yhden asian toitottamiseen. Ihmiset ovat polvillaan ja odottavat messiasta.

Tässä yksi vahva ehdokas sellaiseksi. Kuunelkaapa mitä hän sanoo:

(linkki poistunut)

Toivon kovasti, että tästä kaikesta seuraa jotain hyvää kuten monet optimistit ovat aavistelleet. Harmi vaan, että sanonta ”historia toistaa itseään” ei ole ihan tuulesta temmattu.